Demokratian pitääkin olla kriisissä. Se on prosessi, ei tila. Demokratiassa on kyse jatkuvasta paradigman hakemisesta ja sen kriisiytymisestä. Merkittävä osa väestöstämme ei pidä demokratian tilaamme tyydyttävänä. He ovat kyynistyneet päätöksenteon ulkopuolelle, eivätkä koe osallistumista merkityksellisenä. Kuilu on suuri eikä halua dialogiin ole. Miten pidämme yllä sekä herätämme kiinnostuksen yhteisen hyvän edistämiseen ja asioiden hoitamiseen yhteisesti valitsemallamme tavalla, demokraattisella mallilla?
Yhteisöllisyys, läpinäkyvyys ja digitaalisuuden käyttö ovat avainsanoja demokratian pelastamiseen. Pienemmät yhteisöt esimerkiksi osuuskuntina ovat jo pitkään toimineet ympäri maailmaa byrokraattisesti hallitun yhteiskunnan ulkopuolella ja osassa niistä on pyrkimystä yhdistää voimia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen alkaa olla ehdoton vaade monelle. Päätöksentekomme julkisissa asioissa pitäisi olla alusta loppuun kansalaisdebatin alaisena, jotta kansalaiset pääsevät kertomaan kantansa yhdessä.
Digitalisoiminen on avannut niin markkinoille kuin vaikuttamisellekin uusia mahdollisuuksia ennennäkemättömällä tavalla. Ihmiskunnan historiassa ei ole ollut ennen aikaa, jolloin näin suuri määrä ihmisiä on tavoitettavissa näin nopeasti. Facebook-tilien määrä on nyt lähellä kahta miljardia. Sosiaalinen median on jo muuttanut yhteiskuntia, mutta pidemmän aikavälin vaikutukset ovat vielä hämärän peitossa.
Kuhunkin näistä ratkaisuvaihtoehdoista liittyy kääntöpuolensa. Yhteisöllisyyteen liittyy aina kompromissien tekeminen, mikä on monelle vaikeaa hyväksyä. Missä vaiheessa yhteisöllisyys kasvaa liian suureksi idealistisen puhtaalle yhteisöjen yhteenliittymän aatteelle? Läpinäkyvyys päätöksenteossa, kun siinä on kansalaisten keskustelumahdollisuus, voi johtaa prosessien hidastumiseen ja disinformaatiolla vaikuttamisen lisääntymiseen.
Kun kuhunkin päätöksenteon vaiheeseen voi ottaa kantaa ja käydä pitkää debattia, milloin päästään lopputulokseen? Kuka vahtii niitä, jotka katkaisevat keskustelun? Päätöksestä riippuen on mahdollista värvätä joukoittain ulkopuolisia, jotka vaikuttavat keskusteluun, jos ei ole moderointia. Suojeltu läpinäkyvyys maksaa ja voi olla hidasta.
Digitaalisuus voi olla myös haitta, sillä olemme edelleen äärimmäisen haavoittuvia digiajassa.
Inhimilliset virheet, masinoidut hyökkäykset, luonnonkatastrofit – kaikki voivat muuttaa äkisti pelikenttää. Jälleen on kyse hallinnasta: kuinka hyvät varasuunnitelmat meillä on? Kuka lopulta hallitsee pelikenttää?
Seuraavassa muutamia uusia ja uuteen kiinnostukseen nousseita esimerkkejä demokratian virvoittamiseksi ja suuntaviivojen luomiseksi. Kaikissa on hyviä puolia sekä puolia, joita voi käyttää hyväkseen myös pahassa:
DemocracyOS on verkkotyökalu äänestämisen toteuttamiseen mahdollisimman avoimesti. Ajatuksena on kerätä dataa, jakaa se, keskustella, sitten äänestää verkossa avoimesti ja jaetun tiedon pohjalta.
Commons on vanha ajatus yhteisomistuksesta, teoria resurssien jakamisesta yhteisen hyvän edistämiseksi siten, että kullakin osakkaalla resursseista on yhtäläinen omistusosuus. Näin yhteisen hyvän edistäminen on kaikkien intresseissä. Vastaavia malleja löytyy jakamistaloudesta, solidaarisuustaloudesta jne.
Diem25 on esimerkki ylikansallisesta kansanvaltaisesta projektista. Diem25:n ajatus on EU:n pelastaminen itseltään. EU on kasvanut liian isoksi, byrokraattiseksi ja on vaarassa hajota riitelyyn, jonka aiheuttavat sekä sen sisäiset että ulkopuoliset ongelmat. Sisältä EU:ta hajottavat muun muassa liian kiihkeät nationalistiset liikkeet, ulkoa taas maailmanlaajuiset talouden muutokset sekä ilmastokriisien ja konfliktien aikaan saamat väestön liikkeet. Liikkeen sisällä uhkakuvina tulevaisuuteen nähdään kaksi vaihtoehtoa – käpertyminen kansallisvaltioihin tai jatkaminen Brysselin byrokratiajohtoisella linjalla, joka näivettää demokratiaa. Diem25:n ydinkysymyksiä ovat: Miten pelastaa Euroopan Unioni itseltään? Onko ylikansallinen eurooppalainen poliittinen unioni mahdollinen vai viekö sen ylimenevä mittasuhde unionin lähtökohtaisesti kansalaisen ulottumattomiin?
Digitaaliseen demokratiaan liittyy ajatus yhteiskunnan muutoksesta, jossa on useita kehitysvaihtoehtoja. Voimme edetä ylikansallisten yritysten valvoessa kaikkea ja hallitessa pelisääntöjä, toteuttaa digitaalis-demokraattisen vallankumouksen ja siirtää vallan oikeasti kansalle tai päätyä johonkin yhdistelmään näistä. Keille digitaalisuus antaa mahdollisuuden tai parantaa mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon, demokratiaan? Antaako digitaalisuus aidon mahdollisuuden marginalisoiduille ryhmille vai onko se lumetta?
Liquid democracy eli delegative democracy: Mitä, jos ehdokas on valtuusto(tai vastaavan)kautensa ajan kaiken aikaa täysin vastuussa ja toteuttamassa äänestäjiensä tahtoa? ‘Liquid democracy’ssa valtuutettu kertoo äänestäjilleen tulevista päätettävistä asioista. Keskusteluun saavat osallistua kaikki, joita kiinnostaa siihen päätökseen vaikuttaa. Tästä on variaatioita. Keskustelun lopuksi valtuutettu on alisteinen äänestäjäkunnan päätökselle ja hän äänestää sen mukaisesti.
Kaupunkien sisällä on muodostunut kaupunkiaktivismin liikkeitä, jotka yhteisöllistävät ihmisiä ja tekevät asioita totuttujen rakenteiden ulkopuolella. Usein nämä liikkeet syntyvät spontaanin oloisesti täyttämään tiettyä tarvetta. Niistä voi kasvaa suurempia liikkeitä ja joko liittyä vaikuttamaan perinteisen vaikuttamisen keinoin yhteiskunnassa tai etsiä uusia vaikuttamisen muotoja.
Deliberatiiviselle demokratialle on erilaisia määritelmiä, mutta tähtäimenä on päätöksenteon parantaminen keskustelun ja kansalaisvaikuttamisen avulla. Erona liquid democracyyn tuntuu olevan, että edustuksellista demokratiaa täydennetään keskustelulla ja tiedon jakamisella, ilman pyrkimystä korvata sillä nykymuotoista edustuksellista malliamme. Deliberatiiviseen demokratiaan liittyy monia kysymyksi, joista yksi haastavimmista on se, kuinka tavoittaa edustava joukko vaikuttamisvaltaisia – ne, joilla on intressi ja oikeutus – osallistumaan keskusteluun?
Suosittelemme
Lisää aiheesta.