Julkaistu 02.11.2017

Elinikäisellä oppimisella kohti kestävää ikääntymistä

Inhimillinen tarve oppia uutta säilyy läpi elämän. Taide tarjoaa elinikäiseen oppimiseen mahdollisuuden, jonka arvo on taiteen terveysvaikutuksiakin suurempi.
Kirjoittaja
Tutkijatohtori, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
Tuulikki Laes on tutkijatohtori Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hänen tutkimusaluettaan ovat musiikkikasvatuksen demokratiaan ja inkluusioon liittyvät kysymykset. Laes työskentelee STN:n rahoittamassa ArtsEqual-hankkeessa, jossa tarkastellaan, miten taide ja taidekasvatus voivat lisätä tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa.

Eräs asia yhdistää ihmisiä: kaikki ikääntyvät. Yhteiskunnallinen keskustelu väestön ikääntymisestä ja siihen liittyvistä haasteista perustuu kuitenkin iskostuneihin ajatusmalleihin. Sen seurauksena vanhuuspuhe on usein luonteeltaan toiseuttavaa – käytämme ikääntyvästä väestöstä pronominia ”he”. Unohdetaan, että me kaikki olemme ”tulevia vanhoja”, joiden yksilölliset haaveet ja kiinnostuksen kohteet säilyvät läpi elämänkaaren.

Julkispalvelusektorin ajankohtaisena tavoitteena on löytää keinoja tukea kestävää ikääntymistä uusien ihmiskeskeisten toimintamallien avulla. Erityinen riskiryhmä on eläkesiirtymässä olevat aikuiset. Työelämän ulkopuolelle siirtyminen saattaa synnyttää hyvinvointia heikentävää merkityksettömyyden tunnetta, joka voi johtaa eristäytymiseen ja jopa syrjäytymiseen. Onnistuneita eläkesiirtymiä voi varmistaa resursoimalla ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, kuten monisukupolvisten sosiaalisten verkostojen edistämiseen työelämän ulkopuolella. Taide voi tuoda tähän merkittäviä, kustannustehokkaita ratkaisuja.

Monilla taiteen aloilla onkin huomattu ikäihmisten tarpeet osallistua luovaan toimintaan. Samalla on nostettu esiin taiteen fyysistä ja psyykkistä terveyttä edistävät vaikutukset. Ikääntyville suunnatun osallistavan taiteen merkityksellisyyttä ei pidä kuitenkaan perustella ainoastaan terveyden edistämisellä, koska näin saatetaan ajautua ikäihmisten tasapäistävään kohteluun, joka voi syntyä, kun taidetta pidetään vain välineenä terveyteen.

Kestävä ikääntyminen julkispalvelujen tarjonnan periaatteena kaipaa keskustelua yleisistä asenteista ikääntymistä kohtaan. Monipuolisten palvelujen tarjonnassa kysymys ei ole pelkästään rahapoliittisista arvoista.

Taidetta ei tulisi tarjota ikäihmisille ainoastaan ”lääkkeenä” ikääntymistä vastaan.

Taiteen vaikutuksiin tulee paneutua myös elinikäisen oppimisen kautta. Inhimillinen tarve oppia uusia taitoja ja omaehtoisia ilmaisutapoja ei katoa iän myötä – päinvastoin. Taiteen perusopetusjärjestelmää voisi laajentaa palvelemaan myös myöhäisikäisiä oppijoita. Toiminnan terveysvaikutukset vaipuvat toissijaisiksi, kun kokemukset ihmisenä kasvusta, uusista identiteeteistä ja merkityksellisyyden tunteista nousevat päällimmäisiksi.

Mitä me itse haluaisimme tehdä ”tulevina vanhoina”? Haluammeko soittaa rokkibändissä tai käydä aikuisbaletissa, koska se hidastaa fyysistä ja kognitiivista rappeutumista? Ehkä niinkin voi sanoa, koska terveyttä pidetään arvokkaana. Pääasiassa kuitenkin nautimme itsemme kehittämisestä ja uuden identiteetin rakentamisesta oppimisen keinoin – kun vihdoin on aikaa toteuttaa unelmia.

Mistä on kyse?