Kuva: Johannes Romppanen

Julkaistu 26.11.2015

Koulutus tarvitsee lähetyssaarnaajia

Mikään ei muutu vain organisaatiokaavioilla ja laatikkoleikeillä.
Kirjoittaja
Asiantuntija, Julkisen sektorin johtaminen, Sitra
Riina Kopola luotsaa Sitran sidosryhmille suunnattuja koulutusohjelmia sekä Vaikuttavuusinvestoimisen avainalueella että Ennakoinnissa.

Miten muutos alkaa ja miten se leviää? Pitääkö runnoa rakenteet uusiksi vai muuttaa kulttuuria? Harppoa tulevaan vai edetä pieni askel kerrallaan? Pitää tehdä kaikkea tätä samaan aikaan. Rakenteet voivat joskus estää kulttuuria muuttumasta. Toisaalta mikään ei muutu vain organisaatiokaavioilla ja laatikkoleikeillä. Usein voi vain alkaa tehdä toisin.

Parhaillaan kouluissa ympäri Suomea mietitään kiivaasti, millaista on tulevaisuuden opetus ja oppiminen. Mitä on tapahduttava pedagogiikassa ja johtamisessa, jotta käynnissä oleva opetussuunnitelmatyö konkretisoituu uusien opetussuunnitelmien mukaisena opetuksena? Millainen toimintakulttuuri mahdollistaa muutoksen?

Esimerkiksi laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet on nostettu uudessa opetussuunnitelmassa keskeiseksi teemaksi. Oppiainejakojen rinnalla maailmaa ja sen tapahtumia siirrytään tarkastelemaan ilmiöpohjaisesti kokonaisuuksina, niiden aidossa kontekstissa. Ilmiöpohjaisuus ja sen opettaminen herättävät kuitenkin vielä paljon hämmennystä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Miten ilmiöpohjaisuutta opetetaan, miten oppiminen käytännössä tapahtuu?

Kouluissa ympäri Suomen on tehty muutaman vuoden aikana useita ilmiöpohjaista oppimista testaavia kokeiluja. Yksi esimerkiksi tästä on Ritaharjun koulu Oulussa, jossa päätettiin toteuttaa toukokuussa 2015 toista kertaa 4 päivän mittainen ilmiöpohjaisen oppimisen jakso, OK-viikko. Tästä lyhyestäkin kokeilusta tarttui paljon oppeja ja oivalluksia, joiden pohjalta laajempaa toimintakulttuurin muutosta kohti integroituja oppimiskokonaisuuksia voidaan ryhtyä toteuttamaan.

”Tälläkin kokeilukierroksella huomattiin monia sellaisia kehityskohteita, jotka eivät ensimmäisen kokeilun aikana olisi tulleet mieleenkään”, toteaa Marika Kerola, Ritaharjun koulun tiimiwalmentaja.

Toinen suuri uuden opetussuunnitelman mukanaan tuoma muutos on ohjelmoinnin, tuttavallisemmin koodauksen, osaaminen ja opettaminen. Harva kasvatusalan asiantuntija kuitenkaan todellisuudessa tietää, mistä ohjelmoinnissa ja siihen liittyvässä algoritmisessa ajattelussa on kyse ja miten sitä tulisi opettaa eri ikäryhmille.

Ratkaisuja koodaukseen on lähdetty etsimään monien aktiivisten toimijoiden taholta yhteiskunnan eri sektoreilta. Esimerkiksi Open Knowledge Finland on järjestänyt haasteen, jossa etsitään ratkaisuja koodauksen opetusta ja oppimista tukevia sovelluksia ja materiaaleihin. Ohjelmistoyritys Reaktorin ohjelmoija Juha Paananen on käynnistänyt Koodikoulun, jonka ajatus lähti liikkeelle Paanasen 4-vuotiaalle tyttärelleen pitämistä tietokonetunneista, joilla hän opetti lapselle tietokoneen käyttöä ja koodausta. Paananen alkoi kirjoittaa oppitunneistaan blogia ja samalla Paanasen työkaverit innostuivat tuomaan omia lapsiaankin hänen opetettavakseen. Työpaikan sisäiset Koodikoulut olivat niin onnistuneita, että koodausoppitunteja päätettiin alkaa pitää avoimesti. Ensimmäinen julkinen Koodikoulu järjestettiin tammikuussa 2014. Tilaisuuden kaikki paikat varattiin alle tunnissa. Sittemmin lukuisat IT-alan yritykset, kirjastot ja kerhot ovat järjestäneet kymmeniä Koodikouluja.

Joukko IT-kouluttajat ry:n jäseniä (uusista pedagogisista lähestymistavoista kiinnostuneita henkilöitä, jotka kouluttavat tieto- ja viestintätekniikkaa tai käyttävät sitä koulutuksessaan) päätti perustaa Koodiaapisen, joka auttaa peruskoulun opettajia tutustumaan koodaukseen osana koulutyötä. Koodiaapisen takana olevat aktiivit päättivät viime kesäloman alussa kehittää MOOCin eli massiivinen avoimen verkkokurssin ohjelmoinnista ja algoritmisesta ajattelusta. Kurssin suunnitteluun ja valmisteluihin kului useamman ihmisen kesälomat, mutta toisaalta tuloksena syntyi erittäin onnistunut pilottikokeilukurssi, jonka puitteissa yli 2500 opettajaa on pystynyt perehtymään oma-aloitteisesti koodauksen saloihin.

Opettajiin kohdistuu aivan uudenlaisia vaatimuksia ja opettajien osaamisen kehittämiseen on löydettävä uusia, mielekkäitä ja kustannustehokkaita tapoja. Samaan aikaan myös opettajankoulutukseen kohdistuu kovia uudistamispaineita. Olisiko opettajankoulutuksen kehittäminen ja opettajien täydennyskoulutuksen uudet mallit mahdollista yhdistää? Tätä kysymystä lähtivät ratkaisemaan Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos ja Veittijärven koulu Ylöjärveltä, jotka toteuttivat syyskuussa kokeilun, jossa joukko opettajaopiskelijoita valtasi koulun samalla, kun koulun viralliset opettajat kehittivät osaamistaan toisaalla täydennyskoulutuksessa.

”Kokeilujen järjestäminen vaatii työtä. Työtä, joka on tavallaan vähän ylimääräistä työtä, eivät perustehtävää”, toteavat Jyväskylän OKL:n johtaja Tiina Silander ja Ylöjärven opetuspäällikkö Leena Pöntynen, joiden ideasta Veittijärven rohkeaa kokeilua lähdettiin toteuttamaan.

”Asiat eivät mene heti ensimmäisellä kerralla välttämättä oikein ja voi olla, että eri osapuolet hakevat kokeilulla ihan eri asiaa”, kaksikko jatkaa. ”Jos kokeiluihin ryhtyy, pitää olla valmis tekemään työtä, mutta myös vähän hakkaamaan päätä seinään. Mutta se kannattaa. Yleensä kokeilujen sivutuotteensa syntyy myös monta muuta hyvää juttua, jota kannattaa myöskin kehitellä. Ja siitä energiasta, joka onnistumisesta syntyy, saadaan polttoainetta vielä moneen marraskuun pimeään päivään.”

Emme saa luotua tulevaisuuden uutta koulutusta millään yhdellä ratkaisulla, vaan tarvitaan useita muutoksia, jotka yhdessä muuttavat koko toimintakulttuurin. Tarvitaan edelläkävijöitä ja lähetyssaarnaajia, sääntöjen rikkojia ja uusien sääntöjen muotoi­lijoita. “Tätä on jo kokeiltu” on argumentti, joka usein tappaa keskustelun. Niin ei saisi olla. Sen pitäisi olla keskustelun avaus. Ai missä on kokeiltu? Miten kokeillaan? Toimiiko se? Miksei meillä kokeilla?

Uusi koulutus ei ole koskaan valmis. Koulutuksen on muuttuva koko ajan. Emme voi rajata muutosta 500 sivuisiin opetussuunnitelmiin tai tutkintouudistuksiin. Kun ne valmistuvat, maailma on jo uudessa asennossa. Emme voi odottaa, että muutos alkaa ylhäältä tai alhaalta. Sen pitää alkaa kaikkialla yhtä aikaa.

Mitä toiminnan uudistumista tukevalla toimintakulttuurilla oikeastaan tarkoitetaan? Tähän kysymykseen pureudutaan syksyn viimeisessä Koulutuskeskiviikossa 2.12., jossa aiheeseen johdattelevat opetusneuvos Aija Rinkinen Opetushallituksesta sekä Uusi koulutus -foorumin osallistuja, Reaktorin kehitysjohtaja Sami Honkonen. Tervetuloa mukaan paikan päälle tai verkon välityksellä!

Mistä on kyse?