archived
Arvioitu lukuaika 5 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Pia Mäki-Kokkila: Kyky välittää, halu parantaa maailmaa

Julkaistu

Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä demokratia, samoin kuin sen mahdollinen puuttuminenkin, ovat läsnä jatkuvasti ja ne näyttäytyvät meille aikuisille hyvin erilaisten katselukulmien kautta. Kouluikäisen maailma on rajaton ja ajatukset kauaskantoisia, mutta toiminta tapahtuu ohikiitävissä hetkissä. Jos näistä hetkistä edes osan lapsi ja nuori kokee hyväksi, kasvaa hänen halunsa olla osa ympäröivää todellisuutta. Tuntiessaan yhteenkuuluvuutta, hän haluaa osallistua yhteiseen toimintaan ja myöhemmässä vaiheessa myös toiminnan suunnitteluun.

Kiinnostukseni demokratiaan on vahvasti sidoksissa kokemukseeni lasten ja nuorten aidosta halusta vaikuttaa sekä omaan elämäänsä, että yhteiseen tulevaisuuteemme. Merkityksellistä on nimenomaan vaikuttavuuden kokeminen, näennäinen mielipiteen ilmaisu ilman seurauksia saa heidät passivoitumaan. Lasten ja nuorten ajatuksiin, tuntemuksiin ja toimintatapoihin olen päässyt tutustumaan 30-vuotisen valmentaja- ja opettajaurani aikana melko monesta näkökulmasta.

Leikki- ja alakouluikäisen päivä on täydellinen ja elämä hyvä, kun hän tuntee tulleensa kuulluksi, saa tehdä omaan elämäänsä liittyviä valintoja, saa olla mukana päätöksenteossa ja tuntee kuuluvansa ryhmään. Aidosti kuulluksi tulemisesta ja omien sanojen vaikuttavuuden kokemuksesta seuraa useimmiten luovuuden herääminen ja osallistumisen halu.

Yläkoululaisen maailma on hetkittäin hyvin kapea, näkökentässä saattaa murrosvaiheessa itsen lisäksi olla vain joitakin kavereita. Vanhempien ja opettajien ajatusmaailma suljetaan osittain ulkopuolelle omaa identiteettiä rakennettaessa. Kavereiden mielipiteet vaikuttavat ja yhdessä haetaan maailmassa olemisen rajoja. Kun koulussa tiedostetaan näitä nuoren kasvuun liittyviä tekijöitä, osataan ryhmän kasvattavaa voimaa hyödyntää opetuksessa. Yhteisten, usein syvällistenkin pohdintojen ja oman tunnemaailman ymmärtämisen myötä nuoret uskaltavat tehdä itselleen tärkeitä valintoja ja kantaa vastuunsa osana yhteisöä.

Lapsen ja nuoren kannalta katsottuna koulu on edelleenkin pienoisyhteiskunta, jossa yhdessä tekemällä, luovia ratkaisuja rohkeasti kokeilemalla opitaan ja kasvetaan yhteisöllisyyteen. Yhteiskunnan muuttaminen alkaa koulun muuttamisesta. Koulussa, kuten koko yhteiskunnassa, on olemassa oleva, erilaisiin rooleihin ja arvonimiin perustuva hierarkia. Joskus jako toimijoiden välillä on näkyvä, joskus tiedostamaton. Tämä jako on tarpeellinen ja luo turvallisuutta, mutta valtarakennelmien rajapinnoilla saattaa aiheuttaa myös välinpitämättömyyttä, silloin, kun nuori kokee vaikutusmahdollisuutensa olemattomiksi. Koska koulussa aikuisten auktoriteetti suhteessa lapsiin on automaattinen, ei sitä tarvitse erityisesti korostaa. Kun käytännön asiat eri-ikäisten oppijoiden ja henkilöstön välillä sujuvat, on yhteiselle tekemiselle ja luovalle ideoinnille helppo antaa tilaa ja aikaa.

Kouluissa eri puolilla Suomea on oppilaille lukuisia vaikuttamisen mahdollisuuksia: oppilasparlamentti, oppilaskunnan hallitus, Vihreä lippu, ruokaraati, Verso –toiminta, välituntiohjaajat, kummioppilaat, tukioppilaat jne. Näissä ryhmissä yhdessä tekeminen perustuu kokemukselliseen oppimiseen, jonka avulla koulun toimintakulttuurissa pyritään sosiaaliseen muutokseen ja aktiiviseen osallistumiseen rohkaistumiseen.

Minulla on onni työskennellä koulussa, jossa tulevaisuuskasvatus, yhteisöllisyys ja osallisuus on viety hyvin pitkälle. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kokeiluhenkisessä työyhteisössä kehittämistä tapahtuu jatkuvasti. Lähtökohtana kokeiluille on aina lasten tarpeet ja/tai yhteiskunnan muutokset. Oppilaiden toiveita ja tarpeita kuunnellaan, heidän ideoitaan hyödynnetään ja heidän aktiiviselle osallistumiselleen luodaan puitteita. Lähes kaikki on mahdollista, kun asioita tehdään yhdessä. Oppilaat oppivat luottamaan itseensä, huomaavat olevansa tärkeitä yhteisön jäseniä, käyttävät luovuuttaan ja uskaltavat jakaa osaamistaan.

Koulun perinteisiin kuuluu lasten ja aikuisten yhteiset, monitaiteelliset projektit. Koulukonserttien lisäksi syyslukukauden päättää yhdessä tehty näytelmä, kevätlukukaudella puolestaan yhdessä tuotettu elokuva http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2011/05/prinsessa-ruusunen-koko-koulun.html.

Koulupäivämme rakenne on tavallisesta poikkeava. Oppitunteja on palkitettu siten, että keskelle koulupäivää on sijoitettu 75 minuutin pituinen siesta. Siestan aikana järjestetään viikottain kymmeniä ohjattuja kerhoja, joiden rinnalla oppilailla on mahdollisuus myös vapaaseen toimintaan. Kuudensien luokkien oppilaat pitävät välituntilainaamoa, josta saa hakea liikuntavälineitä: http://www.youtube.com/watch?v=VWGHEZvk8hg.

Oppilaiden omille ideoille annetaan arvoa ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Lokakuun alussa eräs kuudesluokkalainen poika ehdotti järjestettäväksi skeittitapahtumaa koulun pihalle. Hän suunnitteli ja organisoi tapahtuman kavereidensa kanssa. Siestan aikana piha täyttyi musiikista, kilpailijoista, tuomareista ja katsomossa hurraavista kannustajista. Eräskin toisluokkalainen oppilas kertoi päivän olleen paras koko kouluaikana. Kuullessaan tapahtuman olleen oppilaiden itsensä järjestämä. Hän ryhtyi välittömästi ideoimaan omanikäisilleen sopivaa tapahtumaa. Mikä voisi olla parempi tapa oppia osallistumista ja vaikuttamista, oppia luottamaan omiin kykyihinsä?

Muutama viikko sitten Helsingin opettajankoulutuslaitos järjesti Tulevaisuuden koulu  -aiheisen seminaarin.
Luettuani seminaarin annista rehtorini Martti Hellströmin blogista, vakuutuin muutoksen mahdollisuudesta. Lukuisten luentojen ja ääneen lausuttujen ajatusten joukosta poimin demokratian kannalta omasta mielestäni ajankohtaisimmat, kehittelemistä vaativat asiat:
– Koska oppilaat ovat koulussa vain pienen osan elämästään, täytyy vaikuttamista tapahtua muuallakin.
– Kuilu koulun ja lasten elämän välillä kasvaa koko ajan. Virtuaalimaailman hyväksikäyttöä on vahvistettava.
– Kouluihin tarvittaisiin maailmanparannusoppiaine.

Seminaarin anti löytyy tiivistettynä täältä: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/search?updated-max=2011-10-29T12%3A12%3A00%2B03%3A00. Hellström on aina ollut aikaansa edellä ja toi samansuuntaisia ajatuksia julki jo vuosia sitten vuosia sitten: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2008/02/manifesti-tulevaisuuden-koulu.html.

Itse uskon yhdessä tekemisen voimaan niin ajattelussa kuin toiminnassakin. Me opimme itsestämme vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa ja toisiltamme, kun saamme ja annamme siihen mahdollisuuden. Oman ja yhteisen ymmärryksen kautta maailmankuva laajenee. Yhä useampi haluaa osallistua maailman muuttamiseen paremmaksi, tai ainakin sopivammaksi meille kaikille. Haasteena lienee ainoastaan asenneilmaston muuttaminen sekä itsensä likoon pistämisen vaikeuden voittaminen.

Pia Mäki-Kokkila
erityisopettaja espoolaisesta Auroran koulusta