Suomessa vaikuttavuus ja maailmalla impact ovat suuressa nosteessa. Vaikuttavuus-sanan vanhaa määritelmää on lähdetty radikaalisti tarkentamaan business-maailmassa. Vaikuttavuus elokuvateatterissa ja kokoustilassa ovat eri asioita. Vai ovatko?
Sitra määrittelee vaikuttavuuden esimerkiksi näin: ”Vaikuttavuus on muutos hyvinvoinnissa, joka saavutetaan tiettyjen toimien ansiosta. Esimerkiksi: miten lukemaan oppineiden elämä muuttuu tai millainen ei-syrjäytyneen elämästä tulee aiempaan polkuun verrattuna.”
Tällä uudella vaikuttavuudella on siis suora yhteys hyvinvoinnin kehittymiseen. Arjessa voi vaikuttaa monella tavalla, mutta kun puhutaan yrityksen tai yhdistyksen toiminnasta, vaikuttavuutta on vain todennettu hyvinvoinnin kehittäminen.
Meidän eli Lifted Oy:n toiminta on lähtenyt liikkeelle ”vanhasta” vaikuttavuudesta. Halusimme vaikuttaa ihmisten terveyteen, hyvinvointiin, elämänlaatuun. Halusimme, että toimintamme vaikutus olisi positiivista ja merkittävää.
Kun aloitimme toimintamme vuonna 2013, teimme YouTube-videoita, joiden tarkoituksena oli antaa konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin jokapäiväiseen kehittämiseen. Sen jälkeen sekä meidän toimintamme ja vaikuttavuutemme että vaikuttavuus-termin määritelmä ovat kehittyneet huomattavasti. Vielä vuonna 2013 en osannut ennustaa vaikuttavuuden aaltoa, mutta nyt surffaamme tuota aaltoa mielellämme.
Kesällä 2016 törmäsimme ensimmäisen kerran Sitran lanseeraamaan vaikuttavuuteen. Luimme ilmoituksen Vaikuttavuuskiihdyttämöstä ja putosimme tuoleiltamme. Viimeinkin joku muukin puhui vaikuttavuudesta ja vieläpä aivan uudella tasolla. Pääsimme osaksi kiihdyttämöä ja uuden vaikuttavuuden ovet aukesivat edessämme.
Tuohon mennessä olimme valmentaneet jo noin 10 000 ihmistä ympäri Suomen verkkovalmennustemme avulla ja liiketoimintamme perustui vain ja ainoastaan vaikuttavuuteen. Jos emme saisi aikaan tuloksia eli jos ihmisten elämänlaatu ei paranisi valmennuksemme avulla, meillä ei olisi asiakkaita, ei liikevaihtoa, ei salaattia lautasella, eikä Liftediä. Ilman vaikuttavuutta meillä olisi 10 000 asiakkaan sijaan 1 tyytymätön asiakas.
Tukenamme ei ollut Tekesiä, RAYtä tai sijoittajia, vaan kaikki lähti tuloksista. Niiden kautta saimme asiakkaita ja pystyimme kehittämään ja jatkamaan toimintaamme.
Kiihdyttämössä ymmärsin entistä vahvemmin, että suuntamme on vahvuus ja kilpailutekijä. Yksikään yritys tai yhdistys ei tule jatkossa selviämään, jos sillä ei ole vaikutusta asiakkaansa elämään. Ja koska Liftedin vaikutus on juuri Sitran määritelmään sopivaa todettettua muutosta ihmisten hyvinvointiin, meidän pitää pystyä huutamaan sitä maailmalle entistä kovemmin.
Vaikka vaikuttavuus on vanha ystävämme yrityksen perustamisen alkuajoilta, kiihdyttämö auttoi meitä huimasti. Olemme kiinnittäneet omassa toiminnassamme nyt erityisesti huomiota vaikuttavuuden mallintamiseen, vaikuttamispolun kehittämiseen ja etenkin vaikuttavuuden mittaamiseen. Tiedämme valmennuksiemme vaikutuksista, mutta tuloksien todentamisen voimme vielä viedä uudelle tasolle. Kehityksestä hyötyy tietysti eniten asiakkaamme, ja sitä kautta liiketoimintamme ja sitä kautta taas asiakas… eli lumipallo jatkaa vyöryään!
Hyödyt kiihdyttämöstä ovat jo nyt olleet merkittäviä, mutta suurimmat vaikutukset tulemme näkemään vasta tulevaisuudessa. Sitä emme toki jää odottelemaan, vaan käärimme hihamme. 10 000 ihmisen elämään positiivisesti vaikuttaminen ei riitä nälkäiselle tiimillemme eikä pahoinvoivalle Suomelle. Työmaata siis riittää.
Lifted on valmentajatiimi, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Valmennuksissa ihminen otetaan huomioon kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä. Liftedin tunnetuimpia palveluita ovat verkkovalmennukset ja live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet tuhansia nostamaan elämänlaatunsa ja suorituskykynsä uudelle tasolle.