Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Vaatelaastari paikkaa housunpolvet hujauksessa: ”Tahra tai reikä ei tee vaatteesta roskaa”

Vaatelaastari on kolmen äidin kehittämä tekstiilien korjaustuote, jota ei tarvitse ommella eikä silittää. Ideana on pidentää tekstiilien käyttöikää ja siten myös vähentää tekstiilialan päästöjä. Toimitusjohtaja ja perustaja Jetta Liukkonen haluaa tehdä vaatteiden korjaamisesta trendikästä.

Julkaistu

“Kaikki alkoi vuonna 2017 äitien välisestä puhelusta, jossa päivittelimme vaatekaapissa lojuvia reikäisiä vaatteita. Pohdimme, löytyisikö jostain kaunis ja helppo ratkaisu niiden korjaamiseen. Kun sellaista ei löytynyt, ryhdyimme itse toimeen.

Tekstiilijäte ja pikamuoti ovat valtava globaali ongelma. Tutkimusten mukaan tekstiilien huoltaminen ja niiden käyttöajan pidentäminen ovat paras keino vähentää tekstiiliteollisuuden päästöjä. Vaatteiden korjaaminen ompelemalla on yksi vaihtoehto, mutta se vie aikaa eikä kaikkia tekstiilejä voi korjata ompelemalla.

Vaatelaastari on kotimainen tekstiilien tarrapaikka, jolla voi korjata vaatteen nopeasti ja helposti ilman ompelua tai silitystä. Saimme ensimmäisen toimivan mallikappaleen pesukoneesta ulos vuonna 2018. Sen jälkeen olemme tehneet valtavan määrän kehitystyötä erilaisten materiaalien käytössä.

Tänä päivänä valmistamme vaatelaastareita muun muassa muovipullojätteestä tehdystä kierrätyspolyesteristä, merinovillasta ja heijastinmateriaalista. Vaatelaastarilla voi paikata kaikenlaisia tekstiilejä kengistä untuvavaatteisiin ja asusteisiin sekä piilottaa pinttyneitä tahroja. Olemme myyneet tähän mennessä jo yhteensä 400 000 vaatelaastaria.

Haluamme muuttaa ihmisten mielikuvia korjatuista vaatteista. Paikattu vaate voi olla kaunis ja viestiä ympäristötietoisuudesta, ei nuhjuisuudesta. Olemme alusta asti halunneet tehdä tuotteistamme kauniita. Tahra tai reikä ei tee tekstiilistä roskaa.

Vuosien varrella meidän on täytynyt opetella valtavasti niin erilaisista materiaaleista, alan lainsäädännöstä kuin liiketoiminnan pyörittämisestä. Suunnittelemme ja valmistamme kaikki tuotteemme Suomessa. Toimimme itse sekä valmistajana, tukkumyyjänä, verkkokauppiaana että kumppanina yrityksille.

Tulevaisuudessa haemme kasvua erityisesti yrityskumppanuuksista. Olemme maailman ainoa yritys, joka tarjoaa tekstiilialan yrityksille kustoimoituja tarrapaikkoja yritysten omilla kuoseilla ja materiaaleilla. Tämä on yrityksille helppo ekoteko, jolla ne voivat pidentää tuotteidensa käyttöikää. Kysyntä kumppanuuksille onkin ollut huimaa. Tavoittelemme siis kansainvälistä kasvua.”

– Jetta Liukkonen, toimitusjohtaja

 

Mistä on kyse?