Live
Terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030 -julkistustilaisuus
Julkistustilaisuus

Terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030 -julkistustilaisuus

Suomen terveydenhuoltoa voidaan uudistaa terveysdataa ja digitaalisia teknologioita hyödyntämällä. Samalla tämä luo ison talouskasvun mahdollisuuden Suomelle. Sitra julkistaa terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn tulevaisuusvision Tiedekulmassa ja verkossa 16. helmikuuta. Asiantuntijat ja kansanedustajat kokoontuvat keskustelemaan visiosta ja sen saavuttamisesta.

Sitra on työstänyt syksyn aikana yhdessä terveysalan toimijoiden kanssa uutta tulevaisuuden visiota terveysalan kasvulle ja kilpailukyvylle. Vuoteen 2030 ulottuvan vision on tarkoituksena toimia lähtölaukauksena terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian uudistamiselle.

Terveysala on globaalisti nopeimmin kasvavia aloja. Kasvun ajureina ovat uudet teknologiat, digitalisoituminen ja datan hyödyntäminen sekä tarve uudistaa näiden avulla kasvavien kustannusten kanssa kamppailevaa terveydenhuoltoa. Suomella on erinomaisia edellytyksiä hyötyä alan kasvusta sekä taloudellisesti että ratkaistaessa oman terveydenhuoltomme suuria haasteita.

Terveysalan visio 2030 julkistetaan torstaina 16.2. klo 9.00–10.45 Tiedekulmassa, Helsingissä. Tapahtumaa voi seurata myös verkossa suorana lähetyksenä.

Tilaisuudessa esitellään terveysalan tulevaisuusvisio, jota eturivin asiantuntijat kommentoivat. Lisäksi kerrotaan uudesta mallista, jolla visiota ja uudistettua strategiaa voitaisiin tehokkaasti jatkossa toteuttaa. Suurimpien puolueiden edustajat keskustelevat paneelissa siitä, kuinka tärkeänä vision saavuttaminen koetaan ja millaisia toimenpiteitä tämä vaatisi.

Tilaisuus on tarkoitettu terveysalan kehittämisestä kiinnostuneille päättäjille ja muille toimijoille.

Osallistua voi paikan päällä tai verkossa.

Tervetuloa!

Tilaisuuden tallenne (nähtävillä 3.3.2023 asti).

Ohjelma

8.30
Kahvitarjoilu
9.00
Tervetuloa – Miksi tarvitsemme terveysalan tulevaisuuden visiota?
Moderaattori: Petri Lehto, johtava asiantuntija, Sitra
Markus Kalliola, projektijohtaja, Sitra
9.05
Kansalainen Simo ja Simon terveys vuonna 2030
Saara Malkamäki, asiantuntija, Sitra
9.15
Terveysalan kasvun ja kilpailukyvyn visio 2030
Petri Lehto, johtava asiantuntija, Sitra
9.20
Askeleet vision saavuttamiseksi – asiantuntijakommentteja tarvittavista toimenpiteistä
Visa Honkanen, dosentti, asiakkuusjohtaja, HUS
Anne Remes, dekaani, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto
Mikael Rinnetmäki, toimitusjohtaja, Sensotrend Oy
Sandra Liede, johtava lakiasiantuntija, Terveysteknologia ry
9.50
Minkälainen toimintamalli mahdollistaa vision saavuttamisen?
Mikko Alkio, osakas, Roschier Asianajotoimisto Oy
10.00
Päättäjäpaneeli: Vision merkitys Suomelle ja terveydenhuoltomme tulevaisuudelle
Sanni Grahn-Laasonen (kok.)
Mari Holopainen (vihr.)
Matias Mäkynen (sd.)
Sakari Puisto (ps.)
Keskustelua
10.45
Tilaisuus päättyy verkossa
10.45
Mahdollisuus jatkaa keskusteluja kahvikupin äärellä

Mistä on kyse?