Energiansäästölamput ja viisas kodin valaiseminen kiinnostivat eniten Maa- ja kotitalousnaisten viime vuoden Energiansäästöllä euroja -kampanjassa. Valaisemista käsittelevien tapahtumien suosio ja osallistujien palaute kertoo siitä, että kuluttajat kaipaavat konkreettisia neuvoja energiansäästölampun valintaan. Kampanjassa opeteltiin säästämään energiaa myös monella muulla tavalla.
Kampanjaan kuului kahdeksan erilaista tapahtumakokonaisuutta. Vuoden aikana tapahtumia järjestettiin yli kolmesataa, ja osallistujia niissä oli reilut 14 300. Tapahtumat saivat kiitosta konkreettisesta tiedosta ja havainnollistamisesta. Osallistujat saivat runsaasti vinkkejä omassa kodissa toteutettavaksi. Samalla he oppivat, että energiansäästö on paljon muutakin kuin hehkulampun vaihtamista energiansäästölamppuun.
Kampanjan tapahtumia voi kysyä edelleen Maa- ja kotitalousnaisten kampanjaneuvojilta. Kampanjan toteutuksen mahdollistivat Sitran Energiaohjelma, Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry sekä ympäristöministeriö.