archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Miljardien hyödyt tarjolla kunnille resurssien viisaalla käytöllä

Neljä suomalaista edelläkävijäkuntaa aikoo saada alueilleen satojen miljoonien hyödyt ja tuhansia uusia työpaikkoja resurssien viisaalla käytöllä. Resurssiviisaus luo edellytyksiä uudenlaiselle liiketoiminnalle, jonka kysyntä koko maailmassa lisääntyy luonnonvarojen huvetessa. Pohjaa luo yli kaksi vuotta kestänyt kehitystyö Jyväskylässä.

Julkaistu

Jyväskylä, Forssa, Lappeenranta ja Turku ovat Sitran johdolla jo ryhtyneet resurssiviisaisiin toimiin niissä asioissa, joista tuoreessa hallitusohjelmassa on vasta kirjaus. Kaupunkien tavoitteena on luoda menestystä ja hyvinvointia muun muassa kokeilukulttuurin ja biotalouden avulla. Ne aikovat olla viimeistään vuonna 2050 hiilineutraaleja ja jätteettömiä sekä kuluttaa luonnonvaroja maapallon kantokyvyn rajat huomioiden.

”Luonnonvarojen kestävän käytön ja ilmastohaasteen edessä on entistä suurempi tarve tuoda globaaleille markkinoille ratkaisuja, jotka ovat taloudellisesti kannattavia, parantavat aluetaloutta, elinkeinojen kehitystä sekä hyvinvointia”, sanoo vanhempi neuvonantaja Jukka Noponen Sitrasta. Konsulttiyhtiö Gaian Sitralle tekemän arvion mukaan pelkästään Jyväskylän seudulla resurssien viisas käyttö toisi yli 1000 pysyvää työpaikkaa sekä 100 miljoonan euron arvonlisän vuosittain. Koko Suomessa hyödyt olisivat miljardiluokkaa.

Suomen resurssiviisaiden kuntien verkosto Fisu aloittaa toimintansa

Suomen resurssiviisaiden kuntien verkosto Fisun (Finnish sustainable communities) ensimmäisiä jäseniä ovat edellä mainitut neljä edelläkävijäkaupunkia. Verkoston toimintaa tukee uusi, asiantuntija-apua antava palvelukeskus, jonka toiminnasta vastaavat Motiva Oy ja Suomen ympäristökeskus Syke. Jatkossa verkostoon voivat hakea myös muut kunnat.

”Kaupungit ja kunnat ovat avainasemassa mentäessä kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Ne voivat omalla esimerkillään ja päätöksillään luoda uutta kysyntää vähähiilisille ja resurssitehokkaille ratkaisuille sekä avata uusia mahdollisuuksia alueensa elinkeinoelämälle ja asukkaille”, Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi sanoo.

Motiva Oy:n toimitusjohtaja Jouko Kinnunen uskoo, että muutoksen aikaansaaminen onnistuu kunnilta nopeammin yhteistyössä kuin yksin. ”Uskon, että edelläkävijäkunnat saavat myös helpommin ulkopuolista rahoitusta kehityshankkeisiinsa.”

Resurssiviisaus haastaa myös kuntien johtamista. ”On mielestäni erityisen tärkeää, että tieto tavoitteista ja jo tehdystä työstä leviää kaikille kaupunkikonserniin, ja että konkreettinen yhteistyö teeman tiimoilta lisääntyy myös toimialarajat ylittäen”, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Jyväskylä on yhdessä Sitran kanssa kehittänyt resurssiviisasta toimintamallia yli kahden vuoden ajan. Jyväskylässä on tehty lukuisia kokeiluja. Muun muassa koulujen ylijäämäruoan myyminen edullisesti – niin sanottu tähderuokakokeilu – on levinnyt monille muille paikkakunnille.

Tiistaina 2.6. Sitra ja Jyväskylän kaupunki järjestävät yhteisen kansalaistapahtuman Jyväskylän Lutakon Ympyrätorilla. Resurssiviisaiden tekojen torille odotetaan satoja kaupunkilaisia. Tapahtuma on osa Sitran toimintaa Euroopan kestävän kehityksen viikolla, jota vietetään 30.5.–5.6.2015.

Lisätietoja 

Lari Rajantie, johtava asiantuntija, Sitra, lari.rajantie@sitra.fi, 050 373 8609
Samuli Laita, viestinnän asiantuntija, Sitra, samuli.laita@sitra.fi, 040 536 8650
Tatu Leinonen, viestinnän harjoittelija, Sitra, tatu.leinonen@sitra.fi, 050 448 1276

Lisätietoja Fisu-verkostosta

Päivi Laitila, yksikönpäällikkö, Motiva, paivi.laitila@motiva.fi, 040 525 5471

Jyri Seppälä, johtaja, Syke, jyri.seppala@ymparisto.fi, 0295 251 629

Lisätietoja www-sivuilta:

www.sitra.fi/resurssiviisaus
www.fisunetwork.fi

Mistä on kyse?