Arvioitu lukuaika 1 min

INNOSUOMI 2005

Kilpailuun ehtii vielä mukaan

Julkaistu

Vuotuinen INNOSUOMI-kilpailu pyörii täyttä vauhtia vielä syyskuun 20. päivään saakka. Kilpailun tavoitteena on tuoda esille merkittäviä viimeaikaisia suomalaisia innovaatioita ja siten edistää uusien keksintöjen tuotteistamista ja kaupallistamista. Kilpailu rohkaisee uuteen yritystoimintaan sekä palkitsee innovatiivisesta yrittäjyydestä.      

Tämänvuotisena teemana kilpailussa on luovuus työn ja yrittäjyyden edistäjänä. Teemalla halutaan kannustaa yrityksiä, joissa luovuus on tärkeä työnteon ja tuloksellisen toiminnan osatekijä. Tarkoituksena on saada näkyvyyttä niin teknisille kuin palvelualankin innovaatioille. Kilpailun puitteissa järjestetään alueellisia tapahtumia sekä jaetaan maakunnalliset INNOSUOMI-palkinnot. Ohjelmaan kuuluu myös oma sarja varusmiehille ja koululaisille. Kilpailu huipentuu 29. marraskuuta Tasavallan presidentin Innosuomi 2005 -palkinnon julkistamiseen.

Lisätietoa kilpailusta löydät osoitteesta www.innosuomi.fi.    

Julkaistu