Maaliskuussa käynnistynyt pop-up -kisa herätti kiinnostusta erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Tavoitteena oli houkutella opiskelijoita osallistumaan start up -kilpailuun liiketoimintaidealla, joka pohjautuu kiertotalouteen. Edellytyksenä oli, että idea vähentää päästöjä ja resurssien käyttöä esimerkiksi säästämällä energiaa tai materiaaleja.
”Opiskelijoilta toivottiin erityisesti kuluttajille suunnattuja ratkaisuja, jotka ovat innostavia ja helpottavat meidän jokaisen arkea”, kertoo asiantuntija Liisa Lahti Sitrasta.
Lahti kuvailee tuomariston työtä innostavaksi, mutta voittajan valintaa haastavaksi.
”Olemme todella iloisia, että kilpailuun haki näin suuri joukko monipuolisia joukkueita laadukkaine ideoineen. Voittajaideat erottuivat siitä, että perushaasteen kuten puhtaan energian tai jätehuollon taklaamisen lisäksi niihin oli yhdistetty sekä kasvattava että joukkoistava elementti. Käytännössä tämä tarkoitti yleensä innostavaa viestiä ja digitaalista sovellusta tai alustaa. Huomasimme myös, että aina kun tuomariston jäsenet itse innostuivat ideasta ja alkoivat jatkokehittää sitä kilpaa, olimme aivan erityisen idean äärellä”, Lahti kertoo.
Voittajan ohella kilpailun tuomaristo antoi kunniamaininnan kolmelle joukkueelle, jotka saavat tapahtumapassit *ship 2017 -festivaaleille. Kunniamaininnan saivat brasilialainen Closetlab, saksalainen Greentropia ja suomalainen Kliffa Innovations.
Liike-ideaa kehitetään purjelaivan kyydissä eteenpäin
Kiertotalous-kilpailun voittajajoukkue pääsee osallistumaan Start up -festivaalin kanssa samaan aikaan Kotkassa järjestettävään Tall Ships Race -purjehdustapahtumaan. Ostraconin tiimiläiset purjehtivat hollantilaisen Morgenster-purjelaivan kyydissä Turkuun ja saavat samalla asiantuntija-apua liiketoiminta-ideansa jatkokehittelyyn, erityisesti viestinnän näkökulmasta.
”Tämä kilpailu oli ikään kuin matkan alku, ja tästä se vasta alkaa”, Lahti sanoo. ”Toivottavasti mahdollisimman moni kilpailuun osallistunut tiimi jatkaa ideansa kehittämistä.”
Lue lisää kilpailusta *shipin sivuilta sekä voittajatiimin haastatteluun täällä.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.