uutiset
Arvioitu lukuaika 3 min

Suomen kasvukäytävä jatkaa Sitran ja 15 alueen kehittämän yhteistyömallin hyödyntämistä

Alueellisen elinvoimatyön vauhdittamiseksi Sitra kehitti yhdessä 15 alueen kanssa vuorovaikutteisen toimintamallin, jossa alueen keskeiset toimijat luovat yhteisen kuvan alueen tilanteesta. Suomen kasvukäytävä jatkaa mallin hyödyntämistä ja levittämistä.

Kirjoittaja

Julkaistu

Nopeasti muuttuvat osaamisen tarpeet työelämässä, osaajien riittävyys, vähenevä ja ikääntyvä väestö sekä alueiden erilaiset tilanteet saivat Sitran tarttumaan osaamisen uudistamisen haasteisiin alueilla. Miten lisätä alueen toimijoiden kykyä vastata muutoksiin yhdessä työskentelemällä kestävän tulevaisuuden eteen?

Yhteistyössä 15 alueen kanssa Sitra kehitti Alueiden osaamisen aika -hankkeessa vuoden 2021 aikana yhteistyömallin vauhdittamaan vaikuttavaa elinvoimatyötä alueilla.

Sitran Osaamisen aika -projektin päättyessä Suomen kasvukäytävä jatkaa yhteistyömallin hyödyntämistä, kehittämistä edelleen ja levittämistä alueellaan sekä avoimesti kaikkien muiden alueiden käyttöön.

Kasvukäytävä on Helsingistä Seinäjoelle ulottuva liki 20 kunnan muodostama alue, josta vuorovaikutteista toimintamallia olivat kehittämässä Pirkanmaan maakunta, Seinäjoen ja Ilmajoen alue, Hämeenlinnan kaupunki ja myöhemmin Keski-Uusimaan KUUMA-kunnat. Alueella tuotetaan noin puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja tehdään noin 60 prosenttia maan tki-toiminnasta.

”Kasvukäytävä on yrittämisen ja työntekemisen nauhamainen alusta, jossa osaaminen on kaiken keskiössä. Meillä on vahva mahdollisuus viedä Sitran Alueiden osaamisen aika -hankkeen oppeja ja malleja eteenpäin. Syntyvä osaaminen on avoimesti kaikkien käytössä, sillä haluamme edistää myös koko Suomen menestystä”, Suomen kasvukäytävän ohjausryhmän puheenjohtaja Markku Rimpelä sanoo.

Kasvukäytävän johtaja Jaana Villasen mukaan vuorovaikutteinen toimintamalli on erityisen hyödyllinen alueen elinvoimatyölle, koska siinä vahvistetaan alueen keskeisten toimijoiden yhteistyötä ja muodostetaan yhdessä prosessimaisella työskentelyllä senhetkinen kuva alueen yritysten toimintamahdollisuuksista ja muista elinvoiman tekijöistä.

Alueet löytävät itse parhaat ratkaisut

”Uskomme, että erilaiset alueet löytävät itse parhaat ratkaisut uudistaa osaamista kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Olemme iloisia, että Kasvukäytävä hyödyntää ja levittää yhteistyömallia, joka käsikirjoineen on tarkoitettu vauhdittamaan kaikkien alueiden vaikuttavaa elinvoimatyötä”, Sitran projektijohtaja Helena Mustikainen toteaa.

Vuorovaikutteinen toimintamalli kokoaa alueen yritykset, oppilaitokset, julkiset toimijat ja päättäjät yhteen muodostamaan yhteisen tilannekuvan alueen yritysten toimintaedellytyksistä ja muista elinvoiman tekijöistä. Käytännönläheinen käsikirja valmiine pohjineen ohjaa noin viiden kuukauden pituisen yhteistyöprosessin toteutukseen.

Yhteistä työskentelyä varten tuotetaan uutta tietoa yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä ja alueen hankkeiden liittymäkohdista. Lisäksi osallistujat hyödyntävät väestönkehitykseen, alueen koulutustasoon ja osaajien liikkuvuuteen liittyvää tietoa.

Kolmessa tilannekuvafoorumissa osallistujat tulkitsevat ajantasaista tietoa yhdessä. Tulokseksi muodostuu tilannekuva, joka sisältää analyysin alueen vahvuuksista, heikkouksista, uhkista ja mahdollisuuksista sekä valinnan alueelle tärkeistä kysymyksistä, joihin yhdessä tartutaan, yhteiset tahtolauseet ja niiden konkretisoinnin.

”Parhaimmillaan tilannekuva alueesta on toimijoiden yhteinen ymmärrys kehittämistyön haasteista ja siinä hyödynnettävistä voimavaroista”, Jaana Villanen kiteyttää.

Verkkoalusta kaikkien aluekehittäjien käyttöön

Sitra ja Suomen kasvukäytävä ovat sopineet vuorovaikutteisen toimintamallin toteutuksesta Kasvukäytävän alueella, kehittämisestä ketterästi edelleen ja levittämisestä avoimesti myös muiden alueiden käyttöön vuoden 2023 loppuun asti. Kasvukäytävä tarjoaa verkkoalustan kaikille yhteistyömallista kiinnostuneille aluekehittäjille yhdessä työskentelyyn ja oppimiseen.

Lisätietoja

  • Helena Mustikainen, projektijohtaja, Sitra
  • Jaana Villanen, johtaja, Suomen kasvukäytävä, jaana.villanen@hameenlinna.fi, p. 050 048 4477

Mistä on kyse?