archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kaikkien osaaminen käyttöön -haaste voitti yleisöäänestyksen – nyt miljoonan euron kilpailuun haetaan ratkaisijoita

Miljoonan euron Ratkaisu 100 -kilpailun tiimihaku on auki! Hae mukaan 13.2.2017 mennessä.

Kirjoittaja

Heli Nissinen

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Tuhannet suomalaiset valitsivat neljän haasteen joukosta yhden haasteen, johon etsitään ratkaisuja seuraavan vuoden aikana. Äänestyksessä olivat voittajan lisäksi mukana hoivaa, lähienergian tuotantoa ja työelämää käsittelevät haasteet.

Kilpailu jatkuu nyt ratkaisijoiden etsinnällä. Mukaan haetaan 3-5 hengen tiimejä, joiden tehtävänä on kehittää ja ideoida voittajahaasteen ongelmaan ratkaisuja. Kilpailu on siis vasta alussa. Jos haluat olla osa ratkaisua, niin hae mukaan.

Osaaminen nähdään huikeana voimavarana koko Suomelle

Yleisöäänestys oli äärimmäisen tiukka ja keräsi tuhansia ääniä.

”Osaaminen on arvokasta Suomelle. Jokainen osaa jotain, kun osoitetaan paikka ja annetaan mahdollisuus. Tekemällä oppii, myös suomen kieltä. Aktiivinen, tekevä ihminen pysyy terveenä fyysisesti ja henkisesti”, perusteli ääntään eräs äänestäjä.

Suurin osa äänestäjistä painottikin sitä, että osaamisen tunnistaminen on erittäin tärkeää. Lisäksi äänestäjät kokivat, että jos osaamista ei saada otettua käyttöön kunnolla, on se haaskaamista niin yksilölle itselle kuin yhteiskunnallekin.

”Osaamisen tunnistaminen ja sitä kautta työelämään pääsy on iso asia, joka tukisi toteutuessaan koko yhteiskuntamme hyvinvointia”, kirjoitti perusteluiksi toinen.

”Tulevaisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että meidän kaikkien vahvuudet/osaaminen tunnistetaan. Paremman tulevaisuuden rakentamiseksi kaikkien osaamista tarvitaan – myös osatyökykyisten. Kun tehdään työtä, joka on merkityksellistä, omilla vahvuusalueilla, niin ollaan hyvän elämän ytimessä”, kommentoi kolmas.

Ilmoita tiimisi mukaan kilpailuun

Miten tunnistamme ja hyödynnämme kaikkien meidän osaamisemme paremmin? Ratkaisijahaun aikana 27.10.2016–13.2.2017 tiimit voivat hakea mukaan kilpailuun. Hakemusten perusteella 20 tiimiä pääsevät jatkohaastatteluihin, joiden pohjalta 10 – 15 tiimiä valitaan mukaan kilpailuun. Kilpailun aikana Sitra tukee mukaan valittuja tiimejä kehittämään ratkaisuistaan konkreettisia, vaikuttavia ja toteutuskelpoisia. Parhaat tiimit palkitaan yhteensä miljoonalla eurolla.

Kiinnostuitko? Tarkemmat tiedot kilpailusta sekä hakuohjeet löytyvät kilpailuohjelmasta ja www.ratkaisu100.fi -sivulta. Tutustu ohjelmaan ja lähetä pdf-muotoinen hakemuksesi osoitteeseen ratkaisu100.hakemukset@sitra.fi 13.2.2017 kello 16.00 mennessä.

Jotta saamme kaikki ratkaisijat liikkeelle, kierrämme loppuvuoden ympäri Suomea tapaamassa potentiaalisia kilpailijoita: tapahtumia järjestetään Oulussa, Rovaniemellä, Mikkelissä, Turussa ja Helsingissä. Olemme myös mukana ammattikorkeakoulujen tapahtumissa Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Joensuussa ja Kuopiossa. Lue lisää tapahtumista ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.ratkaisu100.fi/tapahtumat

Haastekilpailu 100-vuotiaan Suomen ja 50-vuotiaan Sitran kunniaksi

Sitran tehtävä on ennakoida tulevaa ja etsiä uusia toimintamalleja yhteiskuntamme käyttöön. Haastekilpailu on yksi tutkittu ja hyväksi todettu tapa tarttua viheliäisiin haasteisiin ja synnyttää uudenlaista ajattelua monimutkaisten ongelmiemme ratkaisemiseksi. Tavoitteena kilpailulla ei ole ainoastaan löytää vaan myös toteuttaa ratkaisuja: päästä käytännössä puheista tekoihin sekä mahdollistaa voittavien innovaatioiden vienti käytäntöön.

”Haastekilpailu on oiva tapa löytää uusia innovaatioita, vauhdittaa yhteistyötä ja luoda ratkaisukeskeistä ja tulevaisuuteen katsovaa toimintakulttuuria”, kommentoi Sitran yliasiamies Mikko Kosonen.

”Haastekilpailu toimii parhaiten monimutkaisten ongelmien kanssa, joiden ratkaiseminen vaatii laajasti ymmärrystä eri aloilta”, kertoo haastekilpailuprojektissa työskentelevä Kalle Nieminen. ”Parhaimmillaan haastekilpailu toimii rinnan muun yhteiskunnallisen kehittämisen kanssa ja kiihdyttää muutosta.”

Ratkaisu 100 -kilpailuohjelman ja hakuohjeet voi ladata täältä. Painetun kilpailuohjelman voi tilata täältä.

Ratkaisu 100 on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ja Sitran 50v-juhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?