ihmiset

Hannele Laaksolahti

Johtava asiantuntija, Koulutus

Kuka?

Hannele Laaksolahti innostuu aina, kun on mahdollisuus tuoda ihmisiä yhteen oppimaan ja luomaan uutta yhteiskunnallisen kysymysten parissa. Nykyisessä työssään hän kehittää rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun kompetenssia ja sen tueksi tarvittavia työkaluja Sitran Erätauko-projektissa.

Mitä?

Hannele on aikuiskoulutuksen taitaja ja hänellä on laaja kokemus erilaisista avoimista innovaatio- ja koulutusprosesseista. Hän työskenteli viiden vuoden ajan Sitrassa Elinvoima-foorumien parissa, jotka tarkastelivat työelämän ja demokratian murrosta, turvallisuutta, kestävää taloutta sekä tulevaisuuden koulutusta. Hannele on yhteiskehittämisen ja dialogin asiantuntija sekä kokenut strategiaprosessien vetäjä. Hän on vetänyt lukuisia työpajoja ja syttyy aina yhä uudelleen fasilitoinnista. Hannelen sydäntä lähellä ovat myös kokeilukulttuuri ja palvelumuotoilu. Taustaa häneltä löytyy koulutussuunnittelusta sekä henkilöstönkehittämisestä.

Häh?

Vapaa-ajalla Hannele harrastaa kaikkea liikunnallista spinningistä ja  juoksemisesta joogaan. Hän kuvailee itseään positiivisessa mielessä sosiaalisesti riippuvaiseksi ja siksi pyrkii siihen että vapaa-ajan harrastuksetkin ovat aina sosiaalisia tapahtumia. Hannelen mieli halajaa useimmiten turkoosin veden äärelle Kreikan saarille, mutta matkusteltua tulee myös  järvi-Suomen maisemissa.

Hannele uskoo että kun erilaiset ihmiset kohtaavat toisensa aidosti, ei mikään ole ennallaan.