Kirjailija Iida Turpeisen tulevaisuuskuva vuodelta 2060 Turun Eurooppa-foorumista

Kirjailija Iida Turpeinen esitti Turun Eurooppa-foorumissa 27.8. kirjoittamansa tulevaisuuskuvan, joka sijoittuu vuoteen 2060. Hän luki tarinan Sitran Aikamatka Euroopan tulevaisuuteen -ohjelmaosion aluksi. Tulevaisuuskokemuksessa osallistujat pääsivät kokemaan ja kuvittelemaan, miltä tulevaisuus vuonna 2060 näyttää ja tuntuu.

”Kuvittele Meksikonlahti, matala vesiallas, jossa aurinko lämmittää veden kolmikymmenasteiseksi. Sieltä pasaatituulet ja merivirrat kuljettavat sen mukanaan Atlantille, jossa se alkaa matkansa kohti pohjoista. Pohjoisessa vesi kylmenee, tihenee ja vajoaa ja valuu merenpohjaa seuraillen takaisin etelään. Vesi kiertää ympäri merien, lämmittää siellä, missä on kylmä, ja viilentää siellä missä on lämmin.

Myös meille tässä huoneessa istuville merten liukuhihnasta on ollut suuri ilo. Itämeressä ei kierrä eteläisten leveyspiirien lämmittävä vesi, mutta länsituulet kantavat lämmön tänne mukanaan. Tuuli puskee tieltään idästä puhaltavan kylmyyden, pehmentää talvet, lämmittää vedet, ja tekee tästä pohjoisesta kolkasta miellyttävän asua ja elää.

Mutta onnemme ei ehkä ole ikuinen. Jotta merivirtojen kierto toimisi, veden täytyy kylmetä, tihetä, ja vajota pohjoisessa pohjaan. 1900-luvulta lähtien kesät ovat käyneet lämpimämmiksi, talvet leudommiksi. Jäätiköt sulavat ja niiden vapauttama vesi sekoittuu meriveteen. Makeutunut vesi kevenee ja jää pintaan, ja järjestelmä alkaa yskiä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuu. Myöhäiskeskiajalla tulivuorenpurkausten sarja kylmensi ilmaston niin, että jäätiköt laajenivat, ja suuret jäävuoret lähtivät matkaan. Etelässä ne sulivat ja sulaveden laimentaman meren kierto hidastui. Lämpimien, helppojen vuosien jälkeen ihmiset saivat vaivoikseen jäätävät talvet ja vuodet, joina kesät jäivät tulematta.

Vuosi 1601 jäi historiaan olkivuotena, sillä olki oli ainoa, mitä ihmisillä syödäkseen. Pahiten kärsivät pohjoiset kansat, mutta kaikkialla Euroopassa koitti epävakauden aika. Merivirtojen muutos ei muuttanut vain ilmastoa vaan myös yhteiskuntia; historioitsijat ovat esittäneet, että pienen jääkauden aiheuttama tuho ja hätä olivat osaltaan sekä noitavainojen että Ranskan vallankumouksen taustalla. Mutta tuolloin kyseessä oli säiden tilapäinen oikku, ja kylmien vuosien jälkeen merivirta palasi normaaliin kiertoonsa.

Mutta 1900-luvun saapuessa mannerjäät sulivat kiihtyvällä tahdilla. Merten kiertoliike hidastuu hidastumistaan. Simulaatiot raksuttavat eteenpäin ja tuottavat huolestuttavaa dataansa; jos vuodet jatkavat lämpenemistään, merivirtojen seisahtumisen todennäköisyys kasvaa hirvittäviin mittoihin.

Ihmiset ovat kummissaan. Voiko tosiaan olla niin, että vuosikymmenet olemme varautuneet yhä kuumempiin säihin, mutta että pohjoista odottaakin päinvastainen kohtalo, että lämpenevän maailman tuloksena saammekin kiusaksemme siperialaiset talvet ja lyhyet, kuivat kesät.

2030-luvulla maailma oli lämmennyt 1,8 asteella. Nyt raja oli saavutettu, ja kylmän veden kierrosta pohjoisessa huolehtiva subpolaaripyörre seisahtui. Se oikutteli koko 2000-luvun, pysähtyi jo kahdesti, lähti sitten taas käyntiin, mutta 30-luvulle tultaessa pyörre seisahtui lopullisesti.

Nyt merivirtojen järjestelmä menetti keskeisen moottorinsa ja veden kierto alkoi hidastua kiihtyvällä tahdilla. Säät kävivät arvaamattomammiksI, ja pohjoisessa saimme vaivoiksemme yhä kovenevat pakkaset ja vuosi vuodelta kylmemmäksi käyneet keväät.

Talvi 2060 on ollut ennennäkemättömän ankara. Itämeri jäätyi ensi kertaa kauttaaltaan, mikä teki kuljetuksista kalliita ja hitaita. Routa pysyi maassa toukokuun loppuun, ja kun kesä lopulta saapui, satokausi oli ennätyksellisen kehno. Kesä oli tuulinen ja kuiva, ja kun sateet lopulta tulivat, ne tulivat sellaisella voimalla, että pellot tulvivat ja vilja lakoontui ja mätäni.

Ruoan hinta on kivunnut ennätysmäisiin korkeuksiin, sillä myös etelässä ollaan vaikeuksissa. Merivirran viilentävä vaikutus on heikennyt ja kuumuus on sietämätön. Samalla monsuunisateet muuttuvat reittejään. Paikoin ne jäävät kokonaan tulematta, ja moni maa kieltää viljan viennin säästääkseen omat kansalaisensa nälältä.

Myös metsät on pulassa. Kylmyys on hidastanut puiden kasvua, ja kuivina kesinä metsien turvepohja kuivahtaa niin, ettei tarvita kuin yksi maasalama ja taivaanrannat täyttää metsäpalojen pahaenteinen hehku.

Myös kaupungit ovat uuden edessä. Rakennukset ja infrastruktuuri täytyy muokata kestämään ankaroituneet myrskyt ja pakkaset ja rankkasateiden aiheuttamat tulvat. Projekti on kallis ja vaikea, joten ponnistelut keskitetään asutuskeskuksiin. Harvaan asutut seudut tyhjenevät ja ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin. Turussa tulijoita on ruuhkaksi saakka, mutta samalla kielitaitoiset ja koulutetut ihmiset alkavat pakata laukkujaan, lähetellä avoimia hakemuksia miellyttävämpien ilmasto-olojen kaupunkeihin. Tulijoista ei kuitenkaan ole pulaa, sillä etelässä nouseva merenpinta suolaa pohjavedet, kuumuus ja kuivuus ajavat ihmiset matkaan, ja Euroopan rajat täyttää ilmastopakolaisten tasainen vuo.

Tunnelma on kireä, sillä tulijoita riittää samalla, kun työttömyys kasvaa ja elinkustannukset kohoavat. Talven kylmyys vaatii lämmittämään, mutta talvi on ollut ankara, pilvinen ja tuuleton. Vesistöt jäätyivät, ja moni vanhemmista ydinvoimaloista on jouduttu sulkemaan varotoimena kerta toisensa jälkeen, sillä vesi on ennätyskorkealla, ja voimaloita kiusaavat vuoroin tulvat, vuoroin pakkautuvat jäämassat.

Tässä kohtaa moni valtio kokee kiusausta palata kivihiilen ja öljyn pariin, mutta tämä on valinta ruton ja koleran väliltä, sillä vaikka merivirtojen järjestelmä yskii, se ei vielä ole pysähtynyt. Vielä on toivoa siitä, että merten liukuhihna saisi voimansa takaisin, mutta se tarkoittaa, että lämpeneminen pitäisi saada hallintaan, ja pian, sillä jos kierto lakkaa täysin, se ei enää palaa ennalleen. Silloin ankarat olosuhteet muuttuvat ohimenevästä vaivasta pysyväksi tilaksi, ja pahimmassa tapauksessa saamme talvisaikaan kiusaksemme jopa 25 astetta nykyistä kylmemmät säät, ja suuri osaa pohjoisesta muuttuu asuinkelvottomaksi.”

Iida Turpeinen, kirjailija