Työkalu
Arvioitu lukuaika 2 min

Meidän vahvuutemme

Osaamiseen voi suhtautua monilla eri tavoilla. Tämä työkalu auttaa hahmottamaan, miten sinä tai muut ajattelette omasta ja ryhmänne osaamisesta.

Julkaistu

Meillä jokaisella on suuri määrä tietoa, taitoa, kykyjä ja vahvuuksia – osaamista! Sitä kertyy elämän aikana työssä, arjessa, vapaalla, harrastuksissa, ihmissuhteissa – oikeastaan missä vain. Kaikki osaaminen on arvokasta, mutta emme aina huomaa osaamistamme.

Osaamisesta puhuminen voi tuntua hankalalta. Itseasiassa 40 prosenttia suomalaisista kokee, että omasta osaamisesta kertominen ei ole helppoa. Onneksi voimme auttaa itseämme ja toisiamme osaamisen huomaamisessa ja näkyväksi tekemisessä! Muut ovat meille hyviä peilejä oman osaamisen havaitsemisessa ja siksi keskustelu muiden kanssa auttaa näkemään omaa osaamista.

Tässä harjoituksessa pohditaan omaa ja ryhmän osaamista dialogisesti. Voit käydä keskustelun vaikka työ- tai harrastusporukan kanssa. Dialogissa on tavoitteena, että yritämme liittää omat sanomisemme siihen, mitä toiset ovat tuoneet esiin keskustelussa. Pyritään puhumaan arkikielisesti ja välttämään erikoistermejä.

Tee näin:

1) Käykää yhdessä rakentavan keskustelun pelisäännöt läpi ennen keskustelua. Pelisäännöt löytyvät tulostettavasta oheismateriaalista.

2) Miettikää ensin hetki (5 min) itseksenne:

  • Millaista osaamista ryhmässänne on?
  • Missä sinä olet hyvä?

Voit kirjoittaa vastauksesi pohjaan tai omaan vihkoon, jos se tukee ajatteluasi.

2) Käykää sitten lyhyt (10-20min) keskustelu, jossa jaatte kokemuksia osaamisestanne seuraten rakentavan keskustelun pelisääntöjä.

3) Keskustelun jälkeen pohtikaa hetki: Mitä haluaisit nostaa esiin ja muistaa keskustelusta jälkeenpäin? Voitte jakaa oivalluksenne lyhyesti vuoron perään.

Materiaali:

Lataa täytettävä Ryhmakeskustelu pdf-pohja ja rakentavan keskustelun pelisäännöt tulostettavaksi.

Tutustu myös muihin osaamisen tunnistamisen työkaluihin Osaaminen näkyviin -sivulla.

Mistä on kyse?