Tulevaisuusvalta


Tulevaisuuden kannalta ei ole yhdentekevää, ketkä määrittelevät mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia eli käyttävät tulevaisuusvaltaa. Sitran tavoitteena on laajentaa tulevaisuusvaltaa käyttävien joukkoa.

Kuka pääsee keskustelemaan tulevaisuuksista, kenen näkemykset otetaan huomioon ja ketä tulevaisuuskuvissa on edustettuina? Tulevaisuusvalta on valtaa vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena tai toivottavana. Tulevaisuusvalta on käsite, jolla pääsee kiinni tulevaisuusajatteluun liittyviin vallan kysymyksiin.

Ajankohtaista

Tästä puhutaan nyt.

Kuvassa ihmisiä ja sateenkaaritausta ja paperi, jossa lukee Tulevaisuusvalta.
uutiset

Tulevaisuusvalta-ohjelman tiimit valittu – 15 kokeilua käynnistyy eri puolilla Suomea

Kuvassa Arabian peruskoulun oppilaita ja opettajia.
artikkelit

Nuoret tarttuivat tulevaisuusvaltaan Arabian peruskoulussa

Kuvassa Diakonissalaitoksen Maiju Lehto ja Kati Lehtiö.
artikkelit

Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääni kuuluviin

Kuvassa Tulevaisuusvalta-selvitys ja käsi
julkaisut

Tulevaisuusvalta

Kuvassa käsi, joka pitää Tulevaisuusvaltalinssi-työkalua.
Työkalu

Tulevaisuusvaltalinssi

Poiminnat

Opas saavutettavampiin ja esteettömämpiin tulevaisuustyöpajoihin

Kuvassa ihmisiä ja sateenkaaritausta ja paperi, jossa lukee Tulevaisuusvalta.
uutiset

Tulevaisuusvalta-ohjelman tiimit valittu – 15 kokeilua käynnistyy eri puolilla Suomea

Kuvassa Arabian peruskoulun oppilaita ja opettajia.
artikkelit

Nuoret tarttuivat tulevaisuusvaltaan Arabian peruskoulussa

Kuvassa ihmisiä ja sateenkaaritausta ja paperi, jossa lukee Tulevaisuusvalta.
uutiset

Tulevaisuusvalta-ohjelmalle Vuoden ennakointiteko 2024 -tunnustus

Kuvassa Diakonissalaitoksen Maiju Lehto ja Kati Lehtiö.
artikkelit

Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten ääni kuuluviin

Puheenvuoro

Tulevaisuuspäivä kutsuu laajentamaan tulevaisuusvaltaa

Poiminnat

Arabian peruskoulussa laajennetaan tulevaisuusvaltaa

Kuvassa ihmisiä ja sateenkaaritausta ja paperi, jossa lukee Tulevaisuusvalta.
Kysymyksiä ja vastauksia

Usein kysyttyjä kysymyksiä Tulevaisuusvalta-ohjelmasta

Kuvassa Tulevaisuusvalta-selvitys ja käsi
julkaisut

Tulevaisuusvalta

Kuvassa ihmisiä ja sateenkaaritausta ja paperi, jossa lukee Tulevaisuusvalta.
Haku

Haku Tulevaisuusvalta-ohjelmaan

uutiset

Tulevaisuuskeskustelu kaipaa sinua, sinua ja sinua

Puheenvuoro

Tulevaisuuskeskustelu kaipaa lisää ääniä – tule mukaan!

Kuvassa mies tiirailee ja taustalla röykkiö televisioita ja aivot leijuvat ilmassa.
Kooste

Mitä pitää silmällä vuonna 2024?

Kuvituskuvassa muun muassa nainen megafonin kanssa, koronavirus, Suomen kartta, tuulimyllyjä, sateenkaari.
uutiset

Sitra rahoittaa tulevaisuusvallan laajentamiseen tähtääviä kokeiluja

Työkalut

Ota käyttöön!

Kuvassa käsi, joka pitää Tulevaisuusvaltalinssi-työkalua.
Työkalu

Tulevaisuusvaltalinssi

Poiminnat

Opas saavutettavampiin ja esteettömämpiin tulevaisuustyöpajoihin

Tapahtumat

Tule mukaan!

Kuvassa sateenkaaren värejä taustalla, rivissä erilaisia ihmisiä, perhonen, pylväs.
Verkkotapahtuma

Lisää ääniä tulevaisuuskeskusteluun! Tulevaisuusvalta-julkistustapahtuma 

torstai, 18.1.
Kuvassa kädet läppärillä, ruudulta nousee pylväs, kuva tulevaisuuslinssi-työkalusta, kiikarit, maapallo ja trolli.
Verkkotapahtuma

Tulevaisuusajattelusta tulevaisuusvaltaan -webinaarit

tiistai – torstai, 6.2. – 15.2.
Taustalla sateenkaaren värejä, erilaisia ihmisiä, ja etualalla teksti Hakuklinikka.
Verkkotapahtuma

Tulevaisuusvalta-ohjelman hakuklinikka

tiistai, 5.3.

Mistä on kyse?

Erilaisia tulevaisuusvisioita ja -näkemyksiä on tarjolla paljon, mutta mistä ne oikein tulevat, keiden ääni niissä kuuluu ja mikä ja ketkä rajataan ulkopuolelle?

Tulevaisuusvalta Tulevaisuusvalta Tulevaisuusvalta on valtaa vaikuttaa tulevaisuusnäkymiin eli siihen, mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena tai toivottavana. Avaa termisivu Tulevaisuusvalta on vielä vakiintumaton käsite, mutta se on jo pitkään herättänyt kiinnostusta ennakoinnin kentällä. Tulevaisuusvalta tarkoittaa valtaa vaikuttaa siihen, mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena ja toivottavana. Tulevaisuusvallan laajentaminen on muun muassa tulevaisuuskeskusteluun mukaan kutsumista, huomiotta jääneiden äänten esille tuomista, tulevaisuusnäkymien monipuolistamista ja tulevaisuusajattelun edellytysten luomista moninaisemmalle joukolle. Tämä edellyttää eri kohderyhmille sopivien menetelmien ja lähestymistapojen hyödyntämistä, keskustelun ulkopuolella olevien tavoittamista ja tulevaisuusajattelun popularisoimista. Kaikki ajattelevat tulevaisuuksia, mutta tulevaisuusajattelu on myös taito, jossa voi kehittyä.

Miksi tämä on tärkeää? Kriisien ja yllätysten ajassa tarvitsemme uusia suuntia ja moniäänistä keskustelua siitä, millaista tulevaisuutta haluamme yhdessä rakentaa. Nyt tehtävillä päätöksillä ja valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia. Tulevaisuudet ovat liian tärkeitä jätettäväksi vain harvojen käsiin.

Mitä teemme?

Olemme Sitrassa työskennelleet tulevaisuusvallan laajentamisen parissa vuodesta 2022 alkaen ja työ jatkuu. Vuoden 2022 Finnsight-tapahtumassa käsittelimme aihetta ja vuonna 2023 rahoittamiemme kokeiluhankkeiden kautta olemme saaneet arvokkaita oppeja siitä, mitä erilaisten näkökulmien huomioiminen tarkoittaa käytännössä, ja ymmärrystä siitä, miten tärkeän asian äärellä olemme. Se, näkeekö itsensä kuvailluissa tulevaisuuksissa tai kokeeko, että voi vaikuttaa, on keskeistä hyvinvoinnin, luottamuksen ja osallisuuden näkökulmasta. Tulevaisuusvallan laajentaminen on myös demokratian vahvistamista.

Tulevaisuusvaltaa käsittelevä muistio (julkaistiin 18.1.2024) tuo esiin erilaisia näkökulmia tulevaisuusvaltaan, sitoo sen käsitteenä aiempaan tulevaisuudentutkimukseen ja ehdottaa keinoja tulevaisuusvallan tiedostamiseen ja laajentamiseen.

Tulevaisuusvaltalinssi on työkalu tulevaisuusvallan tarkasteluun ja siihen liittyvien valintojen tarkasteluun. Linssin avulla voi pureutua sekä tulevaisuusnäkemyksiin että niitä tuottaviin prosesseihin.

Tulevaisuusvalta-ohjelmassa kokeillaan tulevaisuusvallan laajentamista käytännössä. Ohjelmaan haettiin tiimejä avoimella haulla keväällä 2024 ja mukaan valittiin 15 tiimiä eri puolilta Suomea. Tiimit saavat Sitralta tukea omien kokeilujen toteuttamiseen ja pääsevät mukaan yhteiskehittämään keinoja tulevaisuusvallan laajentamiseen. Ohjelma kestää vuoden.

Tulevaisuusajattelusta tulevaisuusvaltaan -webinaarit ja niiden tallenteet tarjoavat kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden syventyä tulevaisuusajattelun perusteisiin ja tulevaisuusvallan laajentamisen mahdollisuuksiin.

Tulevaisuusvalta-ohjelmaan valitut tiimit

Tulevaisuusvalta-ohjelmaan valittiin avoimen haun kautta 15 tiimiä, jotka toteuttavat tulevaisuusvallan laajentamiseen tähtääviä kokeiluita. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa yhdessä keinoja, jotka innostavat ja kannustavat myös muita toimijoita tulevaisuusvallan laajentamiseen. 

Tulevaisuusleiri (Elävä Itämeri säätiö ja Soidinsuon tila) 

Kokeilun tavoitteena on kouluttaa maataloudesta kiinnostuneita nuoria tulevaisuusajattelusta ja tulevaisuusvallasta sekä yhteiskehittää keinoja, joilla tuoda esiin nuorten näkökulmia ruokajärjestelmän tulevaisuudesta. ​ 

Tulevaisuuden äänet: Lapset ja nuoret kaavoittajina (FCG Finnish Consulting Group Oy) 

Kokeiluhankkeen tavoitteena on laajentaa tulevaisuusvaltaa kouluikäisille nuorille Suomessa kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa.​ Kokeilu toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen, Iisalmen ja Raaseporin kaupunkien kanssa. Lopputuotoksena syntyy kaavoittajien ja opetushenkilöstön käyttöön työkirja, joka tukee lasten ja nuorten osallistamista kaupunkisuunnitteluun ja siihen liittyvään tulevaisuuksien visiointiin.​ 

Valta ja visiot koulutuksen tulevaisuudesta (Helsingin yliopisto) 

Kokeilun tavoitteena on koota laaja joukko opetusalan toimijoita ja vaikuttajia pohtimaan koulutusjärjestelmän mahdollisia tulevaisuuksia, haastamaan siihen liittyviä oletuksia, ja lisätä aiheen ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua.​ 

100 dialogia tulevaisuuden koulusta – koulussa (Innoline ja Dialogiakatemia) 

Kokeilun tavoitteena vahvistaa lasten ja nuorten sekä heidän kanssaan toimivien opettajien tulevaisuusvaltaa koulutuksen tulevaisuudesta käytävässä ajankohtaisessa keskustelussa. Hankkeessa kehitetään dialogimalli ja toteutetaan tulevaisuusdialogeja kouluissa koulutuksen tulevaisuudesta. Yhteenvetoaineisto tarjotaan päättäjille koulu-, kunta-, ja valtakunnalliselle tasolle päätöksenteon ja kehittämisen tueksi. 

Mielekäs tulevaisuus-kokeiluhanke (Keski-Uudenmaan hyvinvointialue ja Eskot ry) 

Kokeilun tavoitteena on monipuolistaa hyvinvointialueen tulevaisuuskeskustelussa kuuluvia ääniä ja vahvistaa mielenterveyskuntoutujien tulevaisuuskyvykkyyksiä. Hankkeessa toteutetaan mielenterveyskuntoutujien kanssa kaksi tulevaisuustyöpajaa, joiden tuotokset syöttävät Keusoten strategiatyöhön. Kokeilun pohjalta kehitetään toimintamalli, joka voidaan tulevaisuudessa integroida osaksi jatkuvaa strategiatyöskentelyä. 

Hyvinvoinnin tulevaisuusvaltakunta – Virkahenkilön opas moniääniseen tulevaisuustyöhön (Kolmas Persoona Oy) 

Kokeilun tarkoitus on edistää vaikeasti tavoitettavien ryhmien systemaattisen osallistamisen tapoja kuntien tulevaisuustyössä. Erityisryhmänä kokeilussa toimivat maahanmuuttajat. Hankkeessa kehitetään kulttuurisensitiivisiä ja helppokäyttöisiä osallistamisen keinoja ja luodaan opas virkahenkilöille. Hanke toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa teemana hyvinvoinnin tulevaisuus. 

Utopiatuokioita lasten kanssa (Naisasialiitto Unioni ry) 

Kokeilun tavoitteena on laajentaa lasten tulevaisuusvaltaa ja löytää keinoja varhaiskasvatuksen tulevaisuustyöhön. Hankkeessa toteutetaan tulevaisuustuokioita päiväkodeissa ja kuvitellaan lasten kanssa tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia tulevaisuuksia ja kokeillen kehitetään menetelmiä, joita varhaiskasvatuksen ammattilaiset voivat hyödyntää. 

Kudun kuvalehti (Parashut Oy) 

Kokeilun tavoitteena on laajentaa tulevaisuusvaltaa antamalla eläimille ja luonnolle ”ääni” tulevaisuuskeskustelussa. Kokeilun tavoite on osoittaa, että tulevaisuuskeskustelu laajenee, kun siihen tuodaan näkökulmia, jota siinä ei ennen ole ollut. Kokeilun lopputuloksena syntyy Kudun kuvalehti, joka kuvaa “kalan elämää 2030-luvulla”. Lisäksi julkaistaan työkalupakki, jonka avulla kuka tahansa voi järjestää omia design fiction -työpajoja. 

Horisontin maalaajat – Lasten ja nuorten Pohjois-Savo 2050 (Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) 

Kokeilun tavoitteena on luoda pohjoissavolaisten lasten ja nuorten tulevaisuusskenaariot, joita hyödynnetään Pohjois-Savon ilmastotyön kehittämisessä ja aluekehittämisessä. Samalla kehitetään levitettävä menetelmä tulevaisuustyöskentelyyn lasten ja nuorten kanssa. 

Sukupuolen tulevaisuus (Sateenkaariperheet ry, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus sekä Translasten ja -nuorten perheet ry) 

Kokeilussa toteutetaan trans- ja muunsukupuolisten tulevaisuusleiri, jonka aikana muodostetaan näkemys toivottavasta ja kaikille sopivasta sukupuolen tulevaisuudesta. Tästä visiosta työstetään Tulevaisuusohjelma, joka tukee sukupuolioikeuksien toteutumista yhteiskunnassa. 

Avoin dialogi tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnasta strategisten linjausten valmistelussa (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kela) 

Kokeilun tavoitteena on vahvistaa kansalaisten ääntä sosiaali- ja terveysministeriön päätöksenteossa. Kokeilussa kehitetään ja pilotoidaan kansalaisdialogeja, joiden tuloksia hyödynnetään ministeriön strategiatyössä. 

KyläVisio – maaseudun ääni tulevaisuuskeskustelussa (Suomen kylät ry, Kymenlaakson kylät ry, SataKylät ry) 

Kokeilun tavoitteena on lisätä kylätoimijoiden ja maaseudun asukkaiden tietoa tulevaisuusvallasta ja tarjota kylille työkaluja, joiden avulla kylien ääntä saadaan vahvistumaan yhteiskunnallisessa tulevaisuuskeskustelussa.  

Moninaisia kuvia kestävästä tulevaisuudesta (Suomen Somalia-verkosto ry) 

Kokeilun tavoitteena on somaliyhteisön äänen vahvistaminen yhteiskunnallisessa tulevaisuuskeskustelussa kestävän kehityksen kysymyksissä. Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret ja työelämän ulkopuolelle jääneet yhteisön jäsenet, joiden osallistuminen yhteiskunnallisiin keskusteluihin on ylipäänsä hyvin vähäistä. Visiot kestävästä tulevaisuudesta visualisoidaan ja niistä viestitään keskeisille sidosryhmille Suomessa. 

1001 Tulevaisuusprototyyppiä: Tulevaisuuspäivä 2025 (Tulevaisuuspäivä ry) 

Tulevaisuuspäivän kokeilussa kehitetään saavutettava, kaikille suomalaisille saatavilla oleva menetelmä, jonka avulla kuka tahansa koululaisesta vanhukseen voi helposti tehdä oman tulevaisuusprototyypin. Kokeilu kannustaa suomalaisia konkretisoimaan tulevaisuuskuvia ja kokemuksen kautta pohtimaan miltä tulevaisuus tuntuu. Menetelmää levitetään laajasti erilaisten organisaatioiden ja yhteisöjen käyttöön Tulevaisuuspäivänä maaliskuussa 2025. 

Moniäänisempi kuntastrategia: Malli aliedustettujen ryhmien osallistamiseen tulevaisuustyössä (Tuusulan kunta) 

Kokeilun tavoitteena on vahvistaa vähemmistöjen osallisuutta Tuusulan kuntastrategian valmistelutyössä. Hankkeessa luodaan osallistamisen malliprosessi, jonka avulla aliedustetut ryhmät (pilotissa maahanmuuttajat, tuetun asumisen asiakkaat, työ/päivätoiminnan asiakkaat) saadaan tiiviimmin mukaan kunnan strategiatyöhön. 

Ota yhteyttä

Kysy, kerro, kommentoi.

ihmiset
Mikko Dufva
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Lilli Poussa
Asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Terhi Ylikoski
Asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Sanna Rekola
Asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Otto Tähkäpää
Asiantuntija, Ennakointi ja koulutus
ihmiset
Taru Ryske
Nuorempi asiantuntija, Ratkaisut
ihmiset
Anna Solovjew-Wartiovaara
Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet