1. Kunta

    Kuntien järjestämien hyvinvointipalvelujen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Julkisen talouden kestävyyden turvaaminen edellyttää kuntapalveluiden tuottavuuden parantamista.

  2. Hyvinvoinnin palvelutuotantoa edistämässä

    Kuntaohjelma kehittää kuntien palvelutuotantoa sekä uudistaa niiden palvelurakenteita vastatakseen entistä paremmin kansalaisten hyvinvointipalveluiden kysyntään ja turvatakseen julkisen talouden kestävyyden.

  3. Parempaa palvelua kustannustehokkaasti

    Kansalaisten palveluiden saatavuutta, valinnanvapautta ja vaikutusmahdollisuuksia lisätään palvelutarjontaa kehittämällä ja palvelurakenteita uudistamalla. Samaan aikaan on nostettava palveluiden tuottavuutta ja optimoitava resurssien käyttöä.

  4. Ehdotus rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä

    Kuntaohjelma on esitellyt vaihtoehtoisen mallin uudistaa terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä, mikä takaisi kansalaisille tasa-arvoisen perusterveydenhuollon ja ratkaisisi nykyiseen järjestelmään liittyvät monimuotoiset haasteet.

  5. Palvelusetelillä valinnanvapautta

    Palveluseteli edustaa kuntalaisille henkilökohtaista valinnanvapautta hankkia sosiaali- ja terveyspalveluita yksityiseltä palveluntuottajalta. Palvelusetelin käyttöä on pilotoitu sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotta saatuja kokemuksia ja toimintamalleja voidaan ottaa käyttöön laajemmin.

  6. Taltioni kansalaisten omaksi hyväksi

    Kehitettävällä Taltioni-palvelulla kansalaiset voivat hyödyntää ja tuottaa omaa terveyttään ja hyvinvointiaan koskevaa tietoa. Taltionin ekosysteemi luo innovatiivisen liiketoimintaympäristön terveys- ja hyvinvointipalveluja tuottaville yrityksille.

  7. Terveyskioskista hoitajapalveluita joustavasti

    Ylöjärven ja Lahden terveyskioskitoiminnalla on kokeiltu terveyspalveluiden saatavuutta ja henkilökunnan työtyytyväisyyttä lisäävää kustannustehokasta mallia julkisen terveydenhuollon rakenteelliseen uudistumiseen.

  8. Kunta MBA -koulutusohjelma tukee muutosjohtajuutta

    Yhteistyössä Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuksen kehitettiin Kunta MBA -koulutusohjelma, joka on suunnattu ja räätälöity kuntajohdon tarpeisiin. Kuntaohjelman tukemia koulutusohjelmia järjestettiin kolme kertaa.

  9. Tuottavuutta palvelukeskuksilla

    Kuntaohjelman ja kuntatoimijoiden halu uudistaa, yhtenäistää ja tehostaa toimintoja konkretisoitui kahden palvelukeskusyhtiön perustamiseen. Tietohallinnon palveluita edistää Kuntien Tiera Oy ja talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita Kunnan Taitoa Oy.

Aiheita

Suosittelemme

    1. Terveyskioski Kotka, verenpaineen mittaus

      Terveyskioskin toimintamalli...

      Uutiset 0

      Lahden kaupungin, Sitran ja Tampereen yliopiston yhteinen kaksivuotinen terveyskioskin tutkimus- ja kokeiluhanke on loppusuoralla. Vaikka hanke...

      3 viikkoa sitten kirjoittajalta Antti Kivelä
    2. Terveyskioski paransi julkisen...

      Muualla verkossa 0

      Suomen ensimmäinen terveyskioski Ylöjärvellä on toiminut jo lähes kolme vuotta. Terveyskioski on nostanut tuntuvasti terveyskeskuspalvelujen...

      Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki
    3. Taltioni uutiskirje 23.04.2012

      Muualla verkossa 0

      Taltionon uutiskirje 23.04.2012 toivottaa tervetulleeksi osuuskunnan jäseneksi!

      Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki
    4. Sosiaali- ja...

      Uutiset 0

      Kokeilulainsäädäntö henkilökohtaisesta budjetista helpottaisi erityisesti omaishoidettavien ja hoitajien arkea tarjoamalla päätösvaltaa, itsemääräämisoikeutta ja valinnan vapautta palvelujen hankkimiseen

      Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki

Parempia palveluita kansalaisille

Kuntien järjestämien hyvinvointipalvelujen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Samalla julkisen talouden kestävyyden turvaaminen edellyttää kuntapalveluiden tuottavuuden parantamista. Kuntapalveluja on kehitettävä vastaamaan väestön ikääntymisen, alueellisen eriytymisen ja työvoimapulan asettamiin haasteisiin, jotta kuntalaiset saisivat jatkossa entistä parempaa palvelua, parhaalla mahdollisella tavalla järjestettynä.

Sitra on mukana kehittämässä kuntien palvelutuotantoa sekä uudistamassa niiden palvelurakenteita vastatakseen entistä paremmin kansalaisten hyvinvointipalveluiden kysyntään ja turvatakseen julkisen talouden kestävyyden.

Sitran hankkeilla edistetään hyvinvointipalveluita:

  • palvelut ovat paremmin saatavilla
  • palvelut ovat laadukkaampia ja yksilöllisempiä
  • kuntalaiset valinnanvapautta parannetaan
  • palvelut tuotetaan kustannusvaikuttavasti
  • palveluiden tuottavuus lisääntyy
  • resursseja käytetään optimaalisesti

Näihin haasteisiin on haettu ratkaisuja mm. Taltioni-palvelulla, jolla edistetään kansallista, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistä terveystaltiota ja ekosysteemiä, matalan kynnyksen terveyskioskitoimintamallilla  ja palvelusetelin kokeilu- ja käyttöönottoprojekteilla sosiaali- ja terveyspalveluissa, henkilökohtaisen budjetin soveltamisella sosiaali- ja terveyspalveluihin  ja edistämällä kansalaisten valinnanvapautta perusterveydenhuollossa.  

Sitra edistää myös hyvinvointipalveluiden rakenteiden syvällistä muutosta tuomalla keskusteluun uusia, vaihtoehtoisia näkemyksiä. Uusi terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä -malli esittelee vaihtoehtoisen tavan uudistaa terveydenhoitoa, ja Sirius-projektin loppuraportilla on selvitetty kansainvälisten potilastietojärjestelmien soveltuvuutta Suomeen. Kuntien muutosjohtamista on tuettu Kunta-MBA -koulutusohjelmalla.

Valtakunnallisilla palvelukeskuksilla edistetään merkittäviä tuottavuusparannuksia kuntien talouteen ja kansalaisten mahdollisuutta parempaan sähköiseen palveluasiointiin yli kuntarajojen. Sitran roolina oli vauhdittaa tietohallinnon sekä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamisesta.

Ota yhteyttä


Sisältövirtaa

Sitra.fi:stä

Ulkoisista lähteistä

Uutiset Palvelusetelit yleistyvät vähitellen

Palveluseteliä voi käyttää jo runsaan sadan kunnan, kuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin myöntämien sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkimiseen yksityisiltä ja kolmannen sektorin palvelujen tuottajilta.

1 viikko sitten kirjoittajalta Kirsi Mäki

Facebook Palveluseteli

Tässä luettavaa kaikille vanhuudesta ja vanhustyön kehittämisestä kiinnostuneille! Maksuttomia irtonumeroita löytyy Avainapteekeista ja R-kioskien ilmaisjakelupisteistä kautta maan.

2 viikkoa sitten kirjoittajalta Proud Age

Uutiset Terveyskioskin toimintamalli kehittyy ja laajenee Lahdessa

Lahden kaupungin, Sitran ja Tampereen yliopiston yhteinen kaksivuotinen terveyskioskin tutkimus- ja kokeiluhanke on loppusuoralla. Vaikka hanke päättyy, Lahdessa terveyskioskitoimintaa jatketaan ja kehitetään. Saatuja positiivisia kokemuksia halutaan hyödyntää, sillä suunnitteilla on matalan kynnyksen palvelumallin vieminen myös muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. −...

3 viikkoa sitten kirjoittajalta Antti Kivelä

Julkaisut Matalan kynnyksen sairaanhoitajavastaanotto: perusterveydenhuollon palvelua kauppakeskuksessa

Tutkimuksen kohteena oli kauppakeskus Trioon maaliskuussa 2010 avattu Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimialaan kuuluva terveyskioski. Terveyskioski on itsenäinen sairaanhoitajan vastaanottopiste, josta kuka tahansa voi ilman ajanvarausta saada ennaltaehkäiseviä palveluja, kuten terveysneuvontaa, ohjausta tai pienimuotoisia hoitotoimenpiteitä sekä mittauksia. Arviointitutkimus seurasi...

Anna-Aurora Kork, Riikka J. Kivimäki, Arja Rimpelä, Jarmo Vakkuri

Muualla verkossa Terveyskioski paransi julkisen terveydenhoidon imagoa

Suomen ensimmäinen terveyskioski Ylöjärvellä on toiminut jo lähes kolme vuotta. Terveyskioski on nostanut tuntuvasti terveyskeskuspalvelujen hieman huonolle mallille päässyttä imagoa, arvioi Ylöjärven perusturvajohtaja *Kari Virta* . Ylöjärvellä terveyskioskin toiminta jatkuu nyt kunnan omalla kustannuksella.

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Muualla verkossa Eeva Päivärinta: Henkilökohtainen budjetti pilotointiin

Tampereen tilaajapäällikkö *Eeva Päivärinta*, että Tampere on henkilökohtaisen budjetin kokeilun ideaalipaikka, koska väestöpohja on riittävä. – Meillä on ihmisiä, joilla on erilaisia tarpeita, sellaisia joiden kanssa voisi pilotoida. Tampere tukee uudessa toimintamallissaan uutta ja innovatiivista ja yrittää rakentaa tyytyväisempää elämää tamperelaisille.

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Julkaisut Henkilökohtainen budjetti

Henkilökohtaisen budjetin soveltuvuutta omaishoidossa selvitettiin Sitran Kuntaohjelman ja Tampereen kaupungin yhteisessä projektissa. Projektin aikana kävi selville, että henkilökohtainen budjetti vaatii toteutuakseen lainsäädäntömuutoksia. Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä henkilökohtaisen budjetin käsitettä ei ole määritelty.

Mari Patronen, Tuomo Melin, Minna Tuominen-Thuesen, Eeva Juntunen, Sirpa Laaksonen, Wilhelmiina Karikko

Muualla verkossa Mari Patronen: Omaishoidontuelle uusi lähetystapa kokeiluun

Vanhuspalveluprojektissa on Tampereella kehitteillä omaishoidettaville henkilökohtainen budjetti. Sen tavoitteena olisi helpottaa omaishoitajien ja -hoidettavien arkea sekä antaa mahdollisuus poiketa totutuista tavoista. – Kunta ja perhe voisivat yhdessä tutkia mitä perhe tarvitsee ja perhe saa itse vapauden valita palvelut ja niiden tuottajat, hankejohtaja *Mari Patronen* kertoo.

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Muualla verkossa Sami Uotinen: Lainsäädäntö ja henkilökohtainen budjetti

Sitran palvelusetelihankkeen rahoittamassa vanhuspalveluprojektissa Tampereella on luotu omaishoidettaville täysin uusi lähestymistapa – henkilökohtainen budjetti. Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtavan lakimiehen *Sami Uotisen* mielestä henkilökohtainen budjetti on kokeilemisen arvoinen asia. Uotisen mukaan jo kokeiluvaiheessa on henkilökohtaisen budjetin lainsäädännössä mietittävä esim. verotusta.

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Muualla verkossa Tuomo Melin: Henkilökohtaisen budjetin tavoite

Sitra ja Tampereen kaupunki kokeilevat yhdessä henkilökohtaista budjettia, jossa lasketaan yhteen kaikki asiakkaan yhteiskunnalta saamien palveluiden arvo. Sitran johtava asiantuntija *Tuomo Melin* kertoo, mistä kaikki alkoi ja mikä on projektin tavoite

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Muualla verkossa Eija Koivuranta:Ministeriö puoltaa henkilökohtaisen budjetin kokeilua

Johtaja *Eija Koivuranta* sosiaali- ja terveysministeriöstä puoltaa ja pitää kiinnostavana henkilökohtaisen budjetin käyttökokeilua. Ministeriössä pidetään asiakkaiden aseman vahvistumista tärkeänä seikkana. – On tärkeää, että ihmiset saavat valtaa omaan elämäänsä silloinkin, kun he ovat arjessaan riippuvaisia yhteiskunnan palveluista.

Yksi kuukausi sitten sivustolta kunta.tv

Uutiset Biokaasutoimiala kasvaa vauhdilla

Valtakunnallinen biokaasulaitosten verkosto syntyy Taaleritehtaan uusin pääomarahasto rakennuttaa Suomen ensimmäisen valtakunnallisen biolaitosten verkoston. Kokonaisuus tulee muodostumaan 5-7 biokaasulaitoksesta seuraavan kahden vuoden aikana.  Rahaston ensimmäinen investointi on VamBio Oy:n toimiva biokaasulaitos Huittisissa.  – Biokaasulaitosten verkosto on merkittävä...

Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Heikki Sundquist

Blogit Yhteiskulutus mullistaa talouden

Yhteiskulutus tulee mullistamaan yhteiskuntaa yhtä suuresti kuin teollinen vallankumous! Se ei ole muotitrendi tai talouskriisin sivuvaikutus. Se on yhteiskunnallis-taloudellinen pohjavirta, joka tulee muuttamaan sekä sen, miten yritykset ajattelevat arvoistaan ja ansaintalogiikastaan, että sen, miten ihmiset täyttävät tarpeitaan.

Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Vesa-Matti Lahti

Uutiset HINKUmappi online service collects and distributes information on climate-friendly action to reduce costs and emissions

Finnish Environment Insitute has openened an online service called HINKUmappi presenting climate-friendly actions. It provides citizens, businesses, organisations and experts with a channel for sharing and acquiring information on a variety of climate-related topics, including the energy efficiency of buildings, and renewable energy solutions.

Yksi kuukausi sitten kirjoittajalta Tuula Sjöstedt

Artikkelit Green economy-based business in rural development

How is demand for organic and local food met? According to the results of Sitra's Landmarks barometer survey, consumer demand directed towards the countryside focuses on organic and local food as well as the countryside as a living environment. The momentum of organic and local food shows that demand exists for the green economy. It also shows the weakness of overall structures and the lack...

Yksi kuukausi sitten


Kommentit

Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot