ihmiset

Lasse Miettinen

Johtaja, Kestävyysratkaisut

Kuka?

Lasse Miettinen johtaa Sitran Kestävyysratkaisut-teemaa. Teeman tavoitteena on vauhdittaa siirtymää, jossa niin yksilöt, yritykset kuin poliittinen päätöksenteko sovittavat toimintansa luonnon kantokyvyn rajoihin – ja kukoistavat niin tehdessään. Teemajohtajana Lasse vetää kolmen projektitiimin ja noin neljänkymmenen asiantuntijan työtä tämän systeemisen muutoksen tueksi.

Mitä?

Lassen intohimona on kestävä ja oikeudenmukainen tulevaisuus. Sen eteen hän on työskennellyt koko työuransa eri rooleissa. Lassen mielestä ei ole innostavampaa haastetta kuin tuottaa ratkaisuja siihen, miten rakentaa hyvää elämää, kilpailukykyistä liiketoimintaa ja kestävää julkista taloutta luonnon kantokyvyn rajoissa.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Lasse työskenteli Sitralla johtavana asiantuntijana nostamassa luonnon monimuotoisuuskysymyksiä talouden ja päätöksenteon rakenteisiin. Luontojalanjäljen mittausmenetelmät, luontopääoma taloutemme perustana ja markkinamekanismien valjastaminen luontokadon pysäyttämiseen ovat vanhoja lempiaiheita, jotka sykähdyttävät edelleen.

Ajalta ennen Sitraa Lassella on takanaan 15 vuoden ura yhteiskunnallisen päätöksenteon ytimessä, mm. puoluesihteerinä ja ministerien erityisavustajana. Politiikan syvässä päädyssä hän on kahlannut läpi hallitusneuvottelut, budjettiriihet ja maailman muuttamisen koko riemun ja tuskan – niin kunnissa, eduskunnan käytävillä, Brysselissä kuin kansainvälisten sopimusneuvottelujen syövereissä.

Häh?

Lasse on luonnontieteestä ja teknologiasta loputtoman kiinnostunut humanisti, joka rakastaa kirjoja, kokkausta ja Turun saaristoa. Ja ennen kaikkea kouluikäisen tytön ja pienen pojan isä.

Lasse on odottanut lapsesta saakka ihmiskunnan ensimmäistä tukikohtaa Marsiin. Sitä lupailtiin lapsuuden avaruustietokirjassa jo viime vuosituhannelle, mutta Lasse uskoo vakaasti näkevänsä sen vielä ennen eläkeikää.