Maailman kiertotalousfoorumi WCEF järjestettiin Intian Gandhinagarissa 15.–18. syyskuuta 2026. Avajaisseremoniassa Gujaratin osavaltion pääministeri Bhupendrabhai Patel korosti, että uudelleenkäytön kulttuuri ja jätteiden muuttaminen vauraudeksi ovat olleet jo pitkään intialaisia perinteitä. Tämä teki Intiasta täydellisen paikan tämän vuoden maailman johtavalle kiertotalousfoorumille.

Kymmenes vuotuinen WCEF-konferenssi osoitti, että kiertotalous vauhdittaa taloutta, parantaa kansallista kestävyyttä, turvaa kriittisten raaka-aineiden saatavuuden ja on oikeudenmukaisempaa sekä työntekijöille että kuluttajille. Lisäksi se on hyväksi myös maapallolle.

WCEF2026:n järjestivät yhdessä Intian ympäristönsuojeluvirasto (CPCB), Sitra sekä Intian, Suomen ja Gujaratin hallitukset ja Gujaratin ympäristönsuojeluvirasto yhteistyössä paikallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Foorumiin osallistui 3 614 henkilöä 63 maasta, ja se keräsi verkossa yli 19 800 katselukertaa. Lisäksi tuhannet osallistuivat kumppaneiden järjestämiin kiihdytyssessioihin, ”kisakatsomoihin” eli studioihin ja sivutapahtumiin. Tapahtumassa oli 161 puhujaa ja 135 näytteilleasettajaa, ja ympäri maailmaa järjestettiin yhteensä 75 kiihdytyssessiota ja 5 studio-tapahtumaa.

Seuraava foorumi WCEF2027 järjestetään New Yorkissa 8.–11. kesäkuuta 2027.

Suomen kannalta keskeiset tulokset

  • Ulkoministeriö ilmoitti sijoittavansa 120 miljoonaa euroa Maailmanpankkiryhmän Kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n kanssa valmisteilla olevaan, yksityisen sektorin investointeja rahoittavaan Suomi-IFC -sekarahoitusrahastoon (Finland-IFC Blended Finance Program). Rahaston on tarkoitus käynnistyä vuonna 2027, ja sen painopistemaihin kuuluu Intia. Rahaston arvioidaan houkuttelevan suoraan noin 600 miljoonaa dollaria muuta rahoitusta rahaston tukemiin hankkeisiin, joista vähintään 120 miljoonaa dollaria yksityisiltä sijoittajilta. Kyseessä on suurin ulkoministeriön koskaan tekemä kehityspoliittinen sijoitus.
  • Sitran yhdessä belgialaisen Enabelin kanssa johtaman EU:n kiertotalouden resurssikeskuksen (EU CERC) vuotuiset kiertotalouspalkinnot voittivat:
  • kenialainen Kijani Testing, joka testaa ja korjaa verkosta riippumattomia energiatuotteita
  • brasilialainen Indústria Fox, joka kunnostaa ja valmistaa uudelleen sähkölaitteita
  • Rio de Janeiron osavaltio teollisen symbioosin ohjelmastaan.
  • EU CERC julkaisi myös englanninkielisen kiertotalousrahoituksen tapauskokoelman, joka koostuu perusteellisesti dokumentoiduista tapaustutkimuksista. Niissä kerrotaan, millaisilla käytännön toimilla rahoittajat – säätiöistä ja rahastonhoitajista liikepankkeihin – ovat muokanneet kiertotalousliiketoimintamalleja rahoituskelpoisiksi.
  • Suomalainen ilmastoteknologiayritys Cero Hero, suomalainen puhtaan teknologian yritys Biovoima ja intialainen yritys Chakravuyha ilmoittivat perustavansa biokaasulaitoksen Intiaan.
  • Suomen ja Intian välillä julkistettiin kaksi koulutuskumppanuutta, kun Cero Hero ja Kallinga Group of Institutions ilmoittivat aloittavansa opiskelijoille suunnatun ohjelmayhteistyön. Ohjelman avulla opiskelijat voivat luoda todennetun rekisterin ilmastopositiivisista toimistaan. Cero Hero solmi vastaavanlaisen kumppanuuden myös Lok Jagruti Kendra -yliopiston kanssa.
  • Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala luovutti Suomen Climate Honours -tunnustuksen Mahindra-konsernin Ankit Todille. Suomen edustustot myöntävät tunnustuksen organisaatioille ja henkilöille, jotka ovat edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
  • Suomi julkaisi Latinalaiselle Amerikalle suunnatun tietopankin Finlandia Circular, joka tarjoaa materiaaleja, yhteyksiä ja sisältöä osaamisen ja koulutuksen tarpeisiin. Team Finland ilmoitti myös järjestävänsä neljä uutta tapahtumaa aiheen tiimoilta Latinalaisessa Amerikassa, mm. Buenos Airesissa, Montevideossa, Bogotassa ja Limassa.
  • EMC India ja Ethica Finland julkaisivat näkemyksiään kiertotalousmuodin ekosysteemin rakentamisesta.

Lue lisää foorumin tuloksista englanninkielisestä WCEF2026-raportista.

Maailman kiertotalousfoorumi WCEF

Maailman kiertotalousfoorumi WCEF on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa järjestämä vuosittainen suurtapahtuma. Ensimmäisen kerran vuonna 2017 järjestetty konferenssi kokoaa yhteen liike-elämän, hallinnon, tiedemaailman ja kansalaisyhteiskunnan johtajia pohtimaan kiertotalouteen liittyviä globaaleja aiheita ja etsimään niihin ratkaisuja.

Lue lisää foorumin verkkosivuilta wcef.global.

Julkaisun tiedot

Otsikko

WCEF2026-koosteraportti

Kirjoittajat

David J. Cord ja Tuula Sjöstedt. Työryhmä: Shalini Goyal Bhalla (IC-CE), Ernesto Hartikainen (Ernesto Insights), Samuel Augustin, Antti Herlevi, Iiris Määttä ja Snehal Tripathi (Suomen New Delhin -suurlähetystö) sekä Marleena Ahonen, Susanne Cederberg, Tim Forslund, Helena Lehtonen, Michael Saulny ja Mika Sulkinoja (Sitra).

Kansi

Mari Oksanen, Grano Oy

Julkaisija

Sitra

Julkaisupaikka

Helsinki

Julkaisuvuosi

2026

Sivumäärä

20

Tutustu myös