Ennustemarkkinat kokoavat yhteen ihmisten arvioita tulevista tapahtumista. Lukuisista arvioista muodostuu näkemys tapahtuman todennäköisyydestä. Kysymyksissä vain taivas on rajana: Nostaako EKP:n johtokunta korkoja seuraavassa kokouksessaan? Onko puolue X seuraavassa hallituksessa? Voittaako Suomi seuraavissa olympialaisissa kultamitalin?

Kansainvälisillä ennustemarkkinoilla liikkuu raha. Voittaminen perustuu paitsi onneen myös muita parempaan tietoon – mahdollisesti myös sisäpiiritietoon. Viranomaiset eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, pohtivat parhaillaan, miten tällaisiin markkinoihin tulisi suhtautua ja miten niitä tulisi säädellä.

Ennustemarkkinoita ja vertaisennakointia hyödyntävät esimerkiksi edelläkävijäyritykset ja tiedustelupalvelut. Teknologinen kehitys on madaltanut järjestämisen kynnystä merkittävästi ja tuonut ennustemarkkina-mekanismin myös yhteiskunnallisen ennakointityön käyttöön.

Sitralle tästä aiheesta muistion kirjoittanut tulevaisuudentutkija ja yrittäjä Johannes Koponen uskoo, että ennustemarkkinoista voi olla päätöksenteossa hyötyä, kun ihmisten hiljainen tieto saadaan koottua käyttökelpoiseksi tulevaisuuskäsitykseksi. Muistio Ennustemarkkinat päätöksenteon tukena on osa Sitran Tekoäly ennakoinnissa -projektia.

10 kysymystä ennustemarkkinoista

1. Miten ennustemarkkinat voivat tukea päätöksentekijöitä, Johannes Koponen? Anna hyvä esimerkki.

Päätökset perustuvat joko julkilausuttuihin tai -lausumattomiin oletuksiin tulevaisuudesta. Kaikki viisaus ei aina istu toimivassa johdossa, mutta ongelmana on ollut laajempien näkemysten jakaminen hyödyllisessä muodossa päätöksentekijöiden käyttöön.

Julkisten ja yritysten sisäisten ennustemarkkinoiden näkemykset tapahtumien todennäköisyyksistä ovat usein parempia kuin päätöksentekijöiden omat näkemykset. Esimerkiksi koronan alettua Googlen sisäinen markkina antoi korkeita todennäköisyyksiä pandemiatoimille jo kauan ennen johdon virallista päätöstä.

2. Mitä uutta ennustemarkkinat tarjoavat?

Ennustemarkkinat eivät ole uusi keksintö. Iowan yliopiston tutkimusmarkkinat ovat ennustaneet vaalituloksia 1980-luvun lopulta asti, ja Google pyöritti sisäistä ennustemarkkinaa jo vuonna 2005. Tutkimus on pitkään osoittanut, että ne ovat usein tarkempia kuin kyselyt ja asiantuntijapaneelit, erityisesti pitkillä aikaväleillä. Silti ennustemarkkinoita on käytetty lähinnä tutkimuksessa ja muutamassa edelläkävijäyrityksessä, koska niiden pyörittäminen on ollut työlästä ja kallista sekä järjestäjille että osallistujille.

Uutta on se, että kielimallit vähentävät ennustemarkkinoissa aiemmin ollutta työläyttä. Kielimallien päälle rakennettujen järjestelmien ennustetarkkuus lähestyy jo parhaita ihmisennustajia.

Muihin ennustemenetelmiin verrattuna ennustemarkkinan hyötyjä ovat esimerkiksi ajantasaisuus, hajallaan olevan ja yhteismitattoman tiedon kokoaminen markkinamekanismin avulla ja ennusteen tarjoaminen todennäköisyytenä, jonka osuvuus voidaan jälkikäteen mitata. Lisäksi kielimallien avulla voidaan verrata ihmisten ja koneiden käsityksiä asioista.

3. Voiko ennustemarkkinoiden arvioihin luottaa?

Ennustemarkkinan vahvuus on se, että ennusteiden tarkkuuteen ei tarvitse uskoa, sillä se voidaan mitata. Hyvin toimivalla markkinalla hinta on kalibroitu eli tapahtumista, joille markkina antaa 70 prosentin todennäköisyyden, toteutuu ajan mittaan noin 70 prosenttia.

Tarkkuudella on kuitenkin rajoja. Kysymyksen on oltava sellainen, että siihen voidaan vastata yksiselitteisesti. Lisäksi markkinalla on oltava riittävästi osallistujia ja riittävän erilaista tietoa. Markkinoita voidaan myös manipuloida, ja kysymyksen asettaja käyttää valtaa jo valitessaan, mistä ylipäätään ennustetaan. Siksi muistio esittää, että päätöksentekoon tarkoitetut ennustemarkkinat tarvitsevat hallintomallin: kuka saa asettaa kysymyksiä, miten ne ratkaistaan ja miten hinnan luotettavuus raportoidaan.

4. Millaiset tahot hyödyntävät ennustemarkkinoilta saatavaa tietoa?

Pitkään käyttäjiä olivat lähinnä tutkijat, tiedustelupalvelut ja muutama edelläkävijäyritys. Nyt joukko on laajentunut: Yhdysvaltain keskuspankin tutkijat vertaavat ennustemarkkinoiden hintoja omiin korko- ja inflaatioennusteisiinsa ja tartuntatautivirasto CDC käyttää avointa ennusteyhteisöä asiantuntijapaneelinsa rinnalla, kun se arvioi tulevan viruskauden sairaalakuormitusta. Myös Anthropic on käynnistänyt sisäisen ennustemarkkinan, ja yhdysvaltalaiset uutismediat, kuten CNN ja CNBC näyttävät markkinahintoja uutisissaan.

5. Muistiossa rinnastat ennustemarkkinat tiedon tuotannon tapana journalismiin. Mitä yhteistä näillä kahdella on?

Molemmat tekevät yksityisestä tiedosta julkista. Toimittaja saa lähteeltä tiedon, jota kukaan muu ei vielä tiedä, ja julkaisee sen siten, että kaikki näkevät saman asian samaan aikaan. Ennustemarkkinalla osallistuja käyttää yksityisiä tietojaan vaikuttaakseen yhteiseen käsitykseen tapahtuman todennäköisyydestä.

Kummassakin tapauksessa yhteiskunta saa käyttöönsä tietoa, joka muuten jäisi pöytälaatikkoon – ja tiedon arvo syntyy nimenomaan siitä, että se on julkista.

Yhtäläisyys ulottuu myös ongelmiin. Journalismi tarvitsee lähdekritiikkiä, oikaisukäytännön ja toimijan, joka vastaa julkaistusta sisällöstä. Ennustemarkkina tarvitsee saman: jonkun, joka päättää, mikä kysymys on kysymisen arvoinen, ja oraakkelin, joka ratkaisee, miten kävi. Ero on siinä, että journalismi kertoo perustelut mutta ennustemarkkina ei. Hinnasta näkee, mitä muut uskovat, mutta ei miksi. Siksi ennustemarkkina ei korvaa journalismia vaan täydentää sitä.

6. Seuraavatko kielimallit ja agenttiset ratkaisut ennustemarkkinoiden tietoa? Mitä tästä pitäisi ajatella?

Ennustemarkkinat ovat reiluin tapa arvioida kielimallien kykyä hahmottaa maailmaa, sillä tulevaisuuden tapahtumista ei ole tietoa malleilla eikä ihmisillä.

Kielimallit ovat jo ennustemarkkinoilla. Avoimilla alustoilla botit tekevät suuren osan ennusteista, ja parhaat niistä kilpailevat tarkkuudesta parhaiden ihmisennustajien kanssa. Toisaalta mikä tahansa markkina elää erilaisesta tiedosta, ja jos kaikki osallistujat ovat samoja malleja samalla datalla, ennustehinta alkaa heijastella yhä enemmän mallien maailmaymmärrykseen perustuvia näkemyksiä. Ihmisten hiljaista tietoa tarvitaan siis jatkossakin.

7. Ennustemarkkinat mahdollistavat niin sisäpiiritiedon käytön kuin markkinoiden manipulaation taloudellisen edun hakemiseksi. Mitä tälle asialle voi tehdä?

On yleinen väärinkäsitys, että asialle pitäisi tehdä jotakin.

Pörssissä sisäpiirikauppa on rikos, koska pörssin tehtävä on tarjota kaikille tasapuolinen mahdollisuus sijoittaa. Ennustemarkkinan tehtävä on päinvastainen: saada ne, jotka tietävät enemmän, tuomaan tietonsa kaikkien muiden näkyville. Niinpä “sisäpiiritiedon” saaminen yhteiseen käyttöön hintasignaalin avulla on ennustemarkkinan tarkoitus.

Salassa pidettävän tiedon käyttäminen vedonlyönnissä on laitonta, mutta niin on myös sellaisen tiedon vuotaminen toimittajille. Silti vuotamista pidetään joskus moraalisesti perusteltuna tekona.

Manipulaatio on eri asia: isolla rahalla hintaa voi vääristää, mutta markkinalla on kuitenkin kannuste korjata hinta oikeaksi, koska väärä hinta on muille osallistujille tilaisuus tienata. Ennustettavaan tapahtumaan vaikuttaminen taas pitää yleensä pyrkiä estämään, ja helpoimmin se onnistuu hyvällä kysymysten suunnittelulla.

8. Voiko ennustemarkkinoilla syntyvää tietoa hyödyntää tulevaisuuden isojen kehityskulkujen ennakointiin?

Kyllä ja ei. Ennustemarkkinalla voi kysyä vain asioita, joihin voidaan myöhemmin vastata yksiselitteisesti, ja isot kehityskulut eivät ole sellaisia. “Toteutuiko vihreä siirtymä” on kysymys, johon voi olla vaikea vastata yksiselitteisesti satojen vuosien päästäkin. Toisaalta kysymys “ylittääkö tuulivoiman osuus sähköntuotannosta 30 prosenttia vuonna 2028 Tilastokeskuksen mukaan” saadaan selville.

Pitkä aikaväli ei sinänsä ole este, mutta erittäin pitkissä ennusteissa ongelmaksi tulee se, että markkinakysymykseen sijoitetulle pääomalle pitäisi saada merkittävä voitto.

9. Millaiselta näyttää ennustemarkkinoiden tulevaisuus Suomessa? Onko keinoja varmistaa, että markkinat rakentuvat eettiselle pohjalle?

Eettisen pohjan luominen ja ennustemarkkinatiedon käyttö päätöksenteossa tarvitsisi hallintomallin, joka kuvaisi, kuka saa asettaa kysymykset, kuka ratkaisee ne ja miten luotettavuus raportoidaan. Sääntelijä tuskin ehtii tähän kelkkaan, jolloin vedonlyöntiyhtiöt pääsevät sanelemaan sen, millaisina instituutioina ennustemarkkinoita pidetään.

Vedonlyönnin lainsäädäntöön liittyvän yleisen moraalisen paniikin seurauksena pidän todennäköisenä, että ennustemarkkinoille luodaan ennen pitkää tiukka lainsäädäntö, joka käytännössä estää niiden hyödyntämisen päätöksenteon tietopohjan rakentamisessa.

10. Kohdistetaanko ennustemarkkinoihin sääntelyä Suomessa vuoteen 2030 mennessä? Kyllä vai ei?

Jos kysymys olisi tässä muodossa kysytty ennustemarkkinoilla, vastaus saattaisi olla jo ”kyllä”. EU:n arvopaperivalvoja ESMA linjasi syyskuussa 2026, että tapahtumasopimusten myynti EU:ssa vaatii toimiluvan, ja Ranska on jo estänyt Polymarketin, joka on yksi alan suurimmista (VAI suurin) markkinapaikoista.

Suomen osalta kalibroitu tekoälyennustusalusta Futuresearch.ai antaa seuraavan vastauksen: ”Kyllä, todennäköisesti: ennustuksen mukaan Suomessa tehdään ennustemarkkinoihin nimenomaisesti kohdistuva sääntelytoimi vuoteen 2030 mennessä noin 60 %:n todennäköisyydellä. Mediaaniarvio on elokuu 2029, ja 25 % todennäköisyydellä se tapahtuu jo huhtikuuhun 2028 mennessä. Noin 40 %:n todennäköisyydellä toimi viivästyy vuoden 2030 jälkeen.” (https://futuresearch.ai/app/p/a/when-will-finland-first-adopt-or-bring-into)

Lue lisää!

Ennustemarkkinat päätöksenteon tukena
Johannes Koponen
Sitran muistio
15.10.2026

ota yhteyttä

Nainen, jolla on hartioiden pituiset ruskeat hiukset, hymyilee kameralle. Hänellä on yllään musta mekko, jossa on valkoiset reunukset, ja hän seisoo mustaa taustaa vasten kädet lanteillaan.

Sari Tuori

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Tutustu myös