sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Kestävän kehityksen käsite on jo vanha. Brundtlandin komitean raportti, Our Common Future, julkaistiin 1987, ja hallitustenvälinen YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi pidettiin Riossa 1992. Sen loppuasiakirjan nimi oli Agenda 21, asialista 21. vuosisadalle. Viimeksi kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana olemme kyllä oppineet käyttämään nettiä ja kännyköitä, mutta monien mielestä raavaiden miesten ei edelleenkään tarvitse pohtia kestävää kehitystä. Oliko vika viestissä vai viestin tuojissa?
Mutta yksi asia on tullut selväksi: ilmastonäkökulmasta katsoen rakennuksilla on väliä. Mikään maa ei saavuta tavoitteitaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, ellei se tartu rakennusten energiahaasteeseen. Tämä viesti alkaa vähitellen mennä perille siitä yksinkertaisesta syystä, että ilmastonmuutoksen jarruttaminen tarkoittaa energiatehokkuutta, joka taas säästää rahaa ja luo uutta liiketoimintaa. Päästöoikeudet ovat valuuttaa, jota voi ostaa ja myydä. Talousnäkökulma on puhuttelevampi kuin visiot tuleville sukupolville jätettävästä maailmasta. Samalla on pakko muistuttaa, ettei energia ole ainoa avain kestävään kehitykseen, jossa on kyse toisiinsa nivoutuneiden sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristönäkökulmien pirunnyrkistä.
Itse asiassa kyse on riskien hallinnasta. Ei ole sattuma, että kansainväliset vakuutusjätit olivat ensimmäisiä yrityksiä, jotka eivät jääneet kinaamaan, lämpeneekö ilmasto vai ei. Ne osaavat arvioida riskejä. Maailman suurin jälleenvakuutusyhtiö Munich Re on alansa edelläkävijä. Monet riskit ovat ilmeisempiä kuin näennäisen näkymätön ilmastonmuutos. Voi esimerkiksi kysyä, kannattaako maanjäristysalueella lahjoa rakennusvalvojia, jotta säästäisi betoniraudoituksissa. Riskeeraako pankki maineensa rahoittamalla rakennusfirmaa, jonka tiedetään hoitavan työmaat huonosti ja dumppaavan jätteet minne sattuu? Kannattaako salkunhoitajan hankkia kiinteistöjä, joissa vuokralaiset vaihtuvat jatkuvasti korkeiden käyttökustannusten tai hankalan sijainnin vuoksi? Suuntaus on päinvastainen: yhä useammat sijoittajat haluavat nähdä ulkopuolisen arvion siitä, miten hyvin pörssiyhtiö vie käytäntöön kestävän kehityksen strategioitaan koko toiminnassaan.
Miten kestävyystavoitteiden toteutumista voi seurata ja mihin tasoon pitää tuloksia verrata? Trenditietoiset rakennuttajat shoppailevat halvinta sertifikaattia – joka sekin on kallis. Trendikästä on myös valittaa tiukoista rakennusmääräyksistä. Kuitenkin niihin perustuva rakennuslupa on vähintään samanveroinen dokumentti! Mutta mikään paperi ei varmista, että talo koko käyttöikänsä ajan toimii suunnitelmien mukaan. Eikö brändileiman sijasta olisi viisaampaa investoida vähimmäisvaatimukset ylittäviin tavoitteisiin, eri osaamisalueet integroivaan suunnitteluun, prosessien laatuun ja yritysten toimintakulttuuriin? Kannattaisiko satsata riskien hallintaan?
TkT Kaarin Taipale on vapaa tutkija. Hän on väitellyt TKK:lla kaupunkipolitiikasta ja valmistunut teknisestä korkeakoulusta Zürichissä sekä Columbian yliopistosta New Yorkissa. Taipale on ollut YK-vetoisen kestävän rakentamisen Marrakech-työryhmän puheenjohtaja, kuntien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja sekä Helsingin kaupungin rakennusvalvonnan päällikkö.
