Puheenvuoro
Arvioitu lukuaika 4 min

Toiveikkaita tulevaisuuksia
toivottomana aikana

Kansallinen tulevaisuuspäivä rohkaisee kysymään, mistä syntyy toiveikas tulevaisuus. Onko sallittua etsiä toivoa toivottomalta tuntuvana aikana? Vai onko se julmaa optimismia karmeassa tilanteessa?

Kirjoittajat

Liisa Poussa

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Terhi Ylikoski

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Ideoimme tätä tekstiä viikkoja sitten ja päätimme Tulevaisuuspäivän teeman hengessä etsiä ja koota yhteen toivosta ja hyvästä tulevaisuudesta kertovia signaaleja, joita olemme tunnistaneet ympäristössämme. Sovimme, että haastamme itsemme katsomaan tulevaisuutta optimistisesti, hyviä nupullaan olevia asioita tunnistaen ja toiveikkuutta ruokkien. Mikä mainio idea!

Toivoa luovia signaaleita oli melko helppoa tunnistaa, kun siihen kerran ryhtyi. EU:n yritysvastuulainsäädäntö etenee, tekoälyn hyödyntämisestä on tulossa kansalaistaito, kiertotalous valtaa jalansijaa teknologia-alan yrityksissä, varhaiskasvatuksen uudet opetusmateriaalit vahvistavat kestävän tulevaisuuden osaamista. Kun sillä silmällä katsoi, toiveikkaita tulevaisuuksia rakennettiin siellä ja täällä.

Mitä kireämmäksi kansainvälinen poliittinen ilmapiiri kävi, sitä huonommalta ideamme alkoi kuitenkin vaikuttaa. Kun pahin lopulta tapahtui ja Venäjä aloitti sodan Ukrainassa, tuntui falskilta kirjoittaa toivon tärkeydestä. Uutiskuvat kodeistaan pakenevista ukrainalaisista, rynnäkkökivääreitä jonottavista siviileistä ja ohjusten tuhosta Kiovan esikaupunkialueella nostivat palan kurkkuun. Toivon tilalle tuli ahdistus, epäusko ja toivottomuus.

Tunnetason lisäksi tilanne myös näyttää ihan järjettömältä. Tuon tuostakin tekee mieli kysyä, että mitä ihmettä maailmassa oikein tapahtuu, eikä kukaan oikein osaa vastata. Tulevaisuudentutkija Ziauddin Sardar puhuu postnormaalista ajasta, jossa monimutkaisuudet, kaaos ja ristiriidat lisääntyvät. Maailman monimutkaisuutta kuvaava VUCA (volatile, uncertain, complex ja ambiguous, eli räjähdysherkkä, epävarma, monimutkainen ja monitulkintainen) on monille tuttu termi, mutta siitäkin on tullut uusi versio, joka kuvaa erityisesti juuri tätä aikaa: futuristi Jamais Cascion lanseeraama termi BANI koostuu sanoista brittle, anxious, non-linear ja incomprehensible. Elämme siis ajassa, joka on hauras, ahdistava, epälineaarinen ja käsittämätön. Kuulostaako tutulta?

Jos postnormaalit ajat, epäjatkuvuudet ja kirjainkombot tuntuivat aikaisemmin vain sanahelinältä ja teoretisoinnilta, ovat edelliset pari vuotta tuoneet ne hämmentävällä tavalla todeksi. Maailman polvilleen laittanut koronapandemia ja nyt sota keskellä Eurooppaa osoittavat kirjaimellisesti, mitä tarkoittaa lausahdus ”tulevaisuus on usein yllättävällä tavalla yllättävä”.

Toivo ei katoa, vaikka toivotonta onkin.

Silti ehkä hämmentävintä kaaoksen ja epäjatkuvuuksien keskellä on se, että samaan aikaan kun 1200 kilometrin päässä meistä ihmiset puolustavat maataan henkensä edestä, ilmasto kuumenee ja luontokato kiihtyy, niin elämä myös jatkuu. Yksi viime vuosien hienoimmista tv-sarjoista, brittiläinen Years and Years käsittelee juuri tätä tematiikkaa: maailma järisee kaikilla rintamilla, mutta elämä jatkuu ja ihmisillä on halu rakentaa parempaa tulevaisuutta niin henkilökohtaisella tasolla kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Toivo ei siis katoa, vaikka toivotonta onkin. Mutta toivoa nakertaa tunne siitä, että millekään ei voi mitään. Siksi nämä käsillä olevat valtavan monimutkaiset ja monisyiset kriisit ovat toivon näkökulmasta niin petollisia. Miten yksittäisellä ihmisellä voisi mitenkään olla mitään keinoja vaikuttaa yhtään mihinkään?

Ei-toivotut tulevaisuudet

Ennakoinnissa puhutaan usein toisenlaisista tulevaisuuksista ja tarpeesta ajatella niitä. Taustalla on ajatus siitä, että meidän tulisi haastaa oletuksiamme siitä, millainen tulevaisuus on ja avartaa ajatteluamme tulevaisuuden mahdollisista kehityskuluista – ja näin parantaa ihmisten ja yhteiskuntien valmiutta erilaisille muutoksille. Tässä tilanteessa ajatus toisenlaisista tulevaisuuksista saa myös uuden merkityksen: kun meille tarjoillaan toisenlaista tulevaisuutta, huomaamme, että tätä tulevaisuutta emme ainakaan halua. Kun ei-toivottava tulevaisuus vyöryy päälle, palaamme tulevaisuusajattelun perusasioiden äärelle: tulevaisuuksia on monia. Voimme vaikuttaa niihin. Meillä on vastuu ajatella pidempää aikaväliä.

Kun ei-toivottava tulevaisuus vyöryy päälle, palaamme tulevaisuusajattelun perusasioiden äärelle: tulevaisuuksia on monia. Voimme vaikuttaa niihin. Meillä on vastuu ajatella pidempää aikaväliä.

Vaikka tätä tekstiä suunnitellessa tunnistimme toivottomuuden, niin ristiriitaista kyllä, samaan aikaan tulevaisuus alkoi tuntua entistä merkityksellisemmältä. Jos menettäisimme kykymme ajatella tulevaisuutta toiveikkaasti, lamaantuisimme. Se olisi hyökkäyssotaa käyvän Putinin voitto. Hän ei sanele tulevaisuutta, eikä kyllä historiakaan (vaikka sitä Putin myös yrittää). Siksi jokainen siirto, joka osoittaa, että me emme hyväksy hyökkäystä suvereenin maan maaperälle, on siirto toiveikkaan tulevaisuuden puolesta.

Mistä siis syntyy toiveikas tulevaisuus tänään tulevaisuuspäivänä 4. maaliskuuta 2022? Siitä, että Eurooppa on yhdistynyt ennenkuulumattomalla tavalla, puolustamaan Ukrainaa ja sen kansaa, mutta myös demokratiaa, niitä arvoja, joille Euroopan unioni on rakennettu. Eikä demokratian elinpiiriä ole vain instituutiot kuten EU. Sitä ovat myös yritykset, kansalaisyhteiskunta ja ihmiset, jotka puolustavat toiveikasta tulevaisuutta.

Mistä on kyse?