Arvioitu lukuaika 3 min

Tuokaa lisää mausteita!

Kirjoittaja

Julkaistu

Uusi turvallisuus -foorumi matkusti 1.-5.12. 2013 Kööpenhaminaan katsomaan, minkälaisia uuden turvallisuuden ratkaisuja Tanskassa on keksitty. Tässä sarjassa osallistujat blogaavat matkalta itseään inspiroineesta aiheesta.

Oikeaa ovea on vaikea löytää. Pyörimme hetken kerrostalon sisäpihalla etsien sisäänkäyntiä. Huomaan ajattelevani, että matalaa profiilia pidetään varmasti tarkoituksella ja turvallisuussyistä. Porraskäytävän ikkunalla istuu tummaihoinen nuori nainen pienen lapsen kanssa. Hän näyttää siltä, kuin tietäisi minne olemme tulossa. Kun pääsemme portaisiin, hän tervehtii meitä ystävällisesti. Silmissä on utelias katse.

Olemme Nørrebrossa, kivenheiton päässä Kööpenhaminan keskustasta. Maahanmuuttajanaisten tukikeskus, Invandrer Kvindecentret, on ottanut meidät vieraanvaraisesti vastaan, vaikka emme olekaan täällä ihan tavanomaisia kävijöitä.  Me pulskat suomalaiset, vaaleaihoiset, sinisilmäiset, hyväosaiset. Tasavertaiset naiset ja miehet. Tiedonhaluisina ja uteliaina, varustautuneina läppäreillä, älypuhelimilla, nauhureilla ja paksulla tukolla ennakkoluuloja. Valmiina kuulemaan maahanmuuttajanaisten turvallisuuskokemuksista Tanskassa.

Keskuksen iso olohuone on täynnä naisenergiaa. Ilma on lämmintä ja sakeaa, kuin parhaiden kotibileiden jälkeen. Yhteinen lounas on juuri päättynyt, ja tunnelma on rento ja uteliaan odottava: Keitä ovat nämä kummalliset vieraat? Miksi ne tuovat miehiä tänne? Puheensorina on vilkasta, ja vaikka en ymmärrä kieltä, tunnistan kuitenkin yksittäisiä sanoja. Finland. He ovat kiinnostuneita meistä, me olemme kiinnostuneita heistä.

Istun huivipäisen naisen viereen. Hän neuloo, ja meille löytyy nopeasti kaksi yhteistä kieltä: neulojien universaali yhteisymmärrys ja englanti. Nainen kertoo neulovansa pipoa tyttärentyttärelleen, syntyperäiselle tanskalaistytölle. Neuleohje on tuttu. Olen itse neulonut samanlaisen pipon tyttärelleni, syntyperäiselle suomalaistytölle. Nainen kertoo olevansa kotoisin Pakistanista ja tulleensa Tanskaan 1970-luvulla. Alku oli vaikea. Juuri ennen lähtöä hänet oli naitettu tuntemattomalle miehelle, jonka kanssa piti sitten aloittaa uusi elämä uudessa maassa. Onneksi tuli hyvä mies ja kolme ihanaa tytärtä, nainen sanoo.

Keskuksen keittiössä työskentelevä libanonilainen nainen malttaa istuutua hetkeksi kertomaan meille tarinansa. Minulla ei ollut tavallista lapsuutta tai teini-ikää ilman sotaa, hän sanoo. Nyt on paremmin. Tanskassa on turvallista, ja täällä ihmiset arvostavat toisia ihmisiä. Silti on ikävä kotia ja Libanoniin jääneitä rakkaita, nainen kertoo. Hän oli ollut 18 vuotta Tanskassa ilman työtä ja tietämättä mitä tehdä, kunnes sosiaalivirasto ohjasi hänet tänne. Ensin hän leipoi chilillä ja kaardemummalla maustettuja kakkuja paikallisiin kauppoihin. Nyt hän työskentelee keittiön päällikkönä, ja kiire alkaa heti kun hän astuu ovesta sisään. Vieläkin kiireisempiä aikoja on kuitenkin vielä luvassa. Invandrer Kvindecentret avaa helmikuussa 2014 uuden ravintolan, jonka johtajaksi nainen on valittu. Ravintolan nimi on Send More Spice. Toivottavasti voin olla roolimalli muillekin ja opettaa heitä, nainen sanoo kiiruhtaessaan takaisin keittiöön.

Kaksi asiaa nousee ylitse muiden: Työ ja miehet. Työpaikka – olipa se sitten osa- tai kokopäivätyö, harjoittelupaikka tai työllistämiskokeilu – takaa paitsi paremman toimeentulon, myös luontaisia kohtaamisia muiden ihmisten kanssa sekä paremman itsetunnon. Joko perheen isän tai äidin työllistyminen tukee koko perheen juurtumista uuteen kotimaahan. Keskukseen tullaan kokoamaan noin 15 yrityksen ryhmä, jonka avulla yritetään madaltaa naisten kynnystä työllistyä. Konkreettista tukea tarvitaan, sillä vain harvat heistä ovat olleet aiemmin palkkatyössä. Kuulemme, että miehiä on vielä vaikeampi auttaa. Monet Tanskaan muuttaneista miehistä elävät erossa perheistään ja ovat suuressa vaarassa syrjäytyä. Miesten sopeutuminen pohjoismaiseen tasa-arvokulttuuriin voi olla vaikeaa, ja avioerot ovat yleisiä. Nuorten poikien pelätään radikalisoituvan ja liittyvän jengeihin, jos heille ei löydy muuta mielekästä tekemistä.

Jälkeenpäin puhumme kokemuksestamme pitkään. Etukäteen olimme arvelleet maahanmuuttajanaisten kokemuksia pelon ja turvattomuuden värittämiksi. Keskuksen johtaja kuitenkin sanoo, ettei turvallisuusasioista mitenkään erityisesti keskustella. Keskuksen arkea rytmittävät enemmänkin naisten arkiset askareet: ruoanlaitto, lastenhoito ja teini-ikäisten asiat, työnhaku, lääkärissäkäynnit, vaatteiden ompeleminen, neulominen, päivittäisten asioiden hoitaminen. Turvallisuuden tunne syntyy näistä pienistä teoista. Nämä vahvat naiset eivät kaipaa mitään erityistä turvallistamista tai kotouttamista, vaan ihan samaa kuin kaikki muutkin: luotettavaa ja luottamuksellista tukea ja rinnalla kulkemista, mausteista ruokaa ja hyvää seuraa. Apua arkeen. Kunnioitusta. Työtä. Siitä syntyy ajan mittaan myös turvallisuutta.

Faktoja Invandrer Kvindecentretistä:

  • 10000 käyntiä vuosittain
  • Asiakkaat pääasiassa Somaliasta ja Lähi-idästä
  • Töissä n. 150 vapaaehtoista
  • Kööpenhaminan kaupunki suurin rahoittaja, lisäksi yksityisiä lahjoittajia
  • http://www.indvandrerkvindecentret.dk/

Aihe

Uusi turvallisuus

Syksyllä 2013 Sitra kokosi 30 hengen poikkiyhteiskunnallisen joukon pohtimaan, mitä on tämän päivän ja tulevaisuuden uusi turvallisuus. Foorumi myös kokeili, kuinka uusia turvallisuushaasteita voidaan konkreettisesti ratkoa ja mahdollisuuksia edistää.

Kirjoittaja

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?