archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Visio paremmasta tulevaisuudesta

Kestävään kehitykseen pohjautuva maailma voisi olla hyvinvoinnin kehto. Monet tulevaisuuden elementit ovat täällä jo.

Kirjoittaja

Johanna Kirkinen

Johtava asiantuntija, ekologinen kestävyys, TkT, Avainalueratkaisut

Julkaistu

Meillä on suuret haasteet edessämme. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes 3,5 maapalloa. Valitettavasti niitä on suotu meille vain yksi. Luonnonvarojen ehtymisen lisäksi toinen suuri uhka on ilmastonmuutos. Meidän pitäisi vähentää päästöjämme 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä välttääksemme maapallon keskilämpötilan kriittisen kahden asteen lämpenemisen. Käytännössä päästöjemme olisi pitänyt jo kääntyä laskuun, mutta näin ei ole tapahtunut.

Kenen niskaan tämä kaikki sitten oikein kaatuu? Olkoon sitten kyse valtion budjetin alijäämästä tai ilmastonmuutoksesta, otamme nyt velkaa tulevilta sukupolvilta, eikä meillä ole siihen oikeutta. Mutta kuka haluaa kuulla maailmanlopun ennusteita? Ei kukaan.

Päinvastaisia visioita sen sijaan olisi kiinnostavaa kuulla. Miltä näyttäisi kestävän kehityksen mukainen elämä huomioiden sen eri ulottuvuudet – ympäristöllisen, sosiaalisen sekä taloudellisen? Valitettavasti meille ei ole tarjoiltu kovin monta visiota siitä.

Kestävään kehitykseen pohjautuva maailma voisi olla hyvinvoinnin kehto. Monet tulevaisuuden elementit ovat täällä jo. Talot eivät enää vain kuluta energiaa vaan voivat tuottaa sitä itse. Kuka tahansa meistä voi olla energiankuluttajan lisäksi energian tuottaja. Meillä on sähköautoja, jotka voisi tulevaisuudessa ladata itse tuottamallaan sähköllä. Meillä on paremmat etätyömahdollisuudet, jotka sallivat viettää pidemmän aikaa läheisten kanssa ilman kiireistä matkustamista. Meillä on mahdollisuus tuottaa omaa ruokaa asuinpaikasta huolimatta viljelymenetelmien kehittämisen myötä.

Monta elementtiä on täällä jo, mutta monta soisi kehitettävän edelleen, esimerkiksi puhtaampaa ja meluttomampaa kaupunkia, jonka julkisissa kulkuvälineissä vierustoveri kysyy vointia ja tarjoillaan kahvia. Sitoutumista toisiimme ja työhömme, joka sallisi joustavuutta ja näin hitaamman sekä päästöttömämmän tavan matkustaa. Turhan tavaran haalimisen sijasta keskittyisimme asioihin, joilla oikeasti on merkitystä. Yrittäjyyttä sekä työtä, jonka tekemisessä ei tarvitsisi tehdä kompromisseja kestävän tulevaisuuden kanssa. Tärkeää olisi, että kestävä tulevaisuus tarjoaisi mahdollisuuksia mahdottomuuksien sijaan.

Monta haastetta on vielä matkan varrella ennen kuin kestävä visio on valtavirtaa. Kun pystymme maalaamaan kuvan siitä, miltä kestävä tulevaisuus näyttää, siihen on helppo sitoutua. Monta elementtiä on täällä jo, kuka tarjoaisi kokonaisuuden?

Johanna Kirkisen artikkeli on löydettävissä julkaisusta: ”Muutos – julkaisu uudesta energia-asenteesta”.
Painettu julkaisu on tilattavissa Sitrasta, sähköposti: julkaisut@sitra.fi, sähköinen versio löytyy osoitteesta: www.sitra.fi/energia.

Mistä on kyse?