Esimerkit
Arvioitu lukuaika 2 min

Ecolan ottaa voimaloiden tuhkan hyötykäyttöön: ”2021 on Suomessa tuhkalannoituksen ennätysvuosi”

Ecolan jalostaa energiatuotannossa syntyvästä tuhkasta lannoitteita ja maanrakennusmateriaaleja. Toimitusjohtaja Juha Ahvenainen kertoo, että ravinteiden palauttaminen metsään tuhkalannoitteen muodossa kiinnostaa globaalisti.

Julkaistu

“Monet yritykset saavat alkunsa autotallista, mutta Ecolan sai alkunsa navetasta. Perustajamme Hannu Tukiainen toimi aikoinaan helikopterilentäjänä muun muassa suorittamassa lentolannoituksia metsiin. Ecolanin tarina alkoi siitä, kun Hannu rupesi testailemaan tuhkapohjaisia metsälannoitteita omassa navetassaan Liperissä. Toiminta laajeni 2000-luvun alussa, kun metsäkonsernit lähtivät mukaan yhteistyöhön. Nyt liiketoimintamme on laajentunut metsätaloudesta myös muille toimialoille.

Ecolan jalostaa energiateollisuuden biomassan, hiilen tai turpeen poltossa syntyneestä tuhkasta lannoitteita ja maanrakennusmateriaalia. Tehtaamme sijaitsevat Nokialla ja Viitasaarella.

Liiketoimintamme koostuu kolmesta osasta: teollisuuden sivuvirtojen jalostamisesta metsälannoitukseen, maatalouden peltolannotteeksi ja maanrakentamiseen, metsälannoitteiden levityspalvelusta sekä sivuvirtojen vastaanottopalvelusta. Vastaanottopalvelu on huoleton ratkaisu, jolla teollinen sivuvirta saadaan hyötykäyttöön kustannus- ja materiaalitehokkaalla tavalla. Otamme vastaan raaka-aineiksi sopivia tuhkia ja muita sivutuotteita lannoitteiden ja maarakennusmateriaalien valmistukseen. Palvelumme kattavat huolintaketjun kokonaisvaltaisesti.

Olen työskennellyt kiertotalouden parissa 20 vuotta. Vuosien aikana on vahvistunut kuva siitä, että kiertotalous on tiimityötä yli rajojen. Avoin keskustelu ja kumppanuusverkoston hallinta ovat avaimet siihen, että kiertotaloudessa menestyy.

Keskustelemme yhteistyökumppaneiden kanssa turvallisuudesta, laadunvalvonnasta ja tuotekehityksestä. Meidän on tärkeää tietää etenkin polttolaitoksista saamamme tuhkan tarkka laatu, koska jalostamme sen eteenpäin käytettäväksi metsissä ja pelloilla. Kasvipohjaisten lannoitteiden tuotekehitystä teemme yhteistyössä alan parhaiden tutkimuslaitosten, ja esimerkiksi yliopistojen kanssa.

Tulevaisuus näyttää Ecolanille todella lupaavalta. Investoinnit metsäteollisuuteen tarkoittavat sitä, että talousmetsää ja sen lannoitusta tarvitaan tulevaisuudessa. Lisäksi jokainen metsään laitettu lannoituskilo kasvattaa sen hiilensidontakapasiteettia, jolla metsänomistaja pystyy saavuttamaan taloudellistakin hyötyä. Tänä vuonna Suomessa onkin meneillään yksi kaikkien aikojen metsänlannoitusvuosista.

Suomalaisella osaamisella on vientipotentiaalia maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi jopa Chilestä asti ovat olleet kiinnostuneita Ecolanin konseptista. Chilessä on paljon metsäteollisuutta, mutta ravinteiden palauttaminen metsään tuhkan muodossa hiilinielujen kasvattamiseksi ei ole tuttua. Voisimme jatkossa viedä ecolanilaista osaamista ja metsien tuhkalannoitusta ulkomaille.”

– Juha Ahvenainen, toimitusjohtaja

 

Mistä on kyse?