ihmiset

Alexander Kohl

Asiantuntija, Kansainvälinen toiminta

Mitä?

Alexander Kohl toimii projektikoordinaattorina Ilmastoratkaisut-avainalueella. Työssään hän keskittyy yhdessä muun tiimin kanssa selvittämään ympäristön, talouden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta tehokkaimpia keinoja, joilla Suomen ilmastopäästöt saadaan tuotua 1,5 asteen edellyttämälle polulle. Kokonaisuuteen kuuluu mm. pitkän aikavälin päästövähennysstrategioista poimittujen oppien analysointi ja jakaminen, eri teollisuusalojen päästövähennyspotentiaalien tutkiminen, sekä kuluttajarajapintaan – erityisesti kansalaisten ilmastoasenteisiin – perehtyminen.

Kuka?

Koulutukseltaan Alexander on gradua vaille valmis ympäristöjohtamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta. Kansainväliset maisteriopinnot ovat kehittäneet kykyjä tunnistaa ja hyödyntää kestävyysratkaisujen tuomia mahdollisuuksia yrityksille. Kansainvälistä kokemusta on karttunut myös Kroatiassa vietetyn opiskelijavaihdon myötä. Aikaisempaa työkokemusta Alexanderilta löytyy erityisesti myynnin ja asiakkuudenhallinnan saralta.

Häh?

Töiden ulkopuolella Alexanderia innostaa mm. ruoanlaitto, livemusiikki, elokuvat ja ystävien kanssa vietetty aika. Lenkkeilyn ja uimisen lisäksi luonnossa liikkuminen antaa lisävirtaa arkeen.

Alexander uskoo, että vuonna 2030 kestävät liikkumisen ratkaisut ovat jo valtavirtaa, ja että moni suomalainenkin taittaa silloin automatkansa itseohjautuvilla sähköautoilla.

Mistä on kyse?