Kuka?
Atte Jääskeläinen on Sitran elokuussa 2023 aloittanut yliasiamies. Hänen ajattelussaan korostuu tulevaisuus. Niinpä Atte nauttii siitä, että saa etsiä Sitran tehtävän mukaisesti ratkaisuja visaisiinkin ongelmiin. Yliasiamiehen hommana on pitää huolta, että Sitra toimii tehokkaasti, se kehittää omaa toimintaansa ja Suomelle syntyy arvokkaita tuloksia.
Mitä?
Varatuomari-Atte aikoo väitellä kauppatieteen tohtoriksi vuoden 2023 aikana. Muutaman taloustoimittajavuoden jälkeen hän päätyi johtamaan 22 vuoden ajan isoja uutistoimituksia sanomalehdissä, Suomen tietotoimisto STT:ssä ja Yleisradiossa. Sen jälkeen hän työskenteli vierailijana Oxfordin yliopistossa ja Lontoossa LSE:ssä ja Professor of Practicena LUT-yliopistossa, ja siinä ohessa konsultoi Euroopassa yleisradioyhtiöitä esimerkiksi tekoälyn hyödyntämisen tavoista ja digitaaliseksi muuttumisesta. Ennen siirtymistään Sitraan hän vastasi korkeakoulutuksesta ja tiedepolitiikasta ylijohtajana opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Häh?
Atte pitää rakentamisesta ja remontoimisesta sekä liikkuu työmatkat useimmiten polkupyörällä. Johtamistyössään Atte miettii tämän tästä, millainen on se tavoittelemisen arvoinen tulevaisuuden tila, jota kohti olemme ihmisinä yhdessä valmiit ponnistelemaan. Aten mielestä Suomen tähänastinen menestys on itse luotu. “Tulevaisuus on juuri sellainen kuin osaavat ihmiset siitä tekevät.”