ihmiset

Elina Drakvik

Asiantuntija, Terveysdata 2030, Sitra

Kuka?

Elina Drakvik toimii asiantuntijana Sitran Terveysdata 2030 -projektissa. Hänen tehtävänään on edistää terveysdatan hyötykäyttöä niin Suomessa kuin Euroopassa ja tehdä yhteistyötä kansainvälisten terveysekosysteemien ja toimijoiden kanssa.

Mitä?

Elinaan kannattaa olla yhteydessä Suomen terveysdatan ekosysteemien kehittämisestä ja käytännön kokeiluista sekä eurooppalaisesta terveysdatan toisiokäyttöön liittyvästä kehityksestä.

Elinalla on noin 10 vuoden kokemus eurooppalaisesta yhteistyöstä terveyden tutkimuksen alalla. Hän on työskennellyt erilaisissa EU-tutkimushankkeissa Suomessa ja Ruotsissa niin projektipäällikkönä kuin työpakettien vetäjänä, ja kokemusta on kertynyt myös tutkimusrahoituksesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä Suomen Akatemiasta.

Elinaa kiinnostaakin (tutkimuksen) yhteiskunnallinen vaikuttavuus, osallisuus ja systeeminen muutos kohti kestävää kehitystä, jossa terveys ja hyvinvointi ymmärretään laajasti.

Häh?

Useimmiten Elinan voi bongata vapaa-ajalla lenkkeilemässä metsäpoluilla, uimassa merenrannalla tai perheen yhteisillä retkillä museoihin tai uusiin mielenkiintoisiin paikkoihin. Elina inspiroituu kohtaamisista ja yhdessä tekemisestä niin töissä kuin vapaa-ajalla. Parhaat ideat ja niiden toteutus saavutetaan yhdessä.