ihmiset

Ville Skinnari

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri

Ville Skinnari syntyi 21.2.1974 Helsingissä. Hän kävi koulunsa Lahdessa ja valmistui ylioppilaaksi Salpausselän urheilulukiosta 1993. Hän on suorittanut Hollannissa kaupallisen alan BBA-tutkinnon vuonna 1999 sekä Englannissa Brunelin yliopistossa lakimiehen tutkinnon (Master of Laws, LLM) vuonna 2001. Skinnarin elämässä urheilu on ollut suuressa roolissa. Hän pelasi jääkiekkoa Lahdessa junioreissa ja miesten edustusjoukkueessa vuoteen 1995 saakka.

Skinnari on työskennellyt kansainvälisen kaupan parissa useissa eri tehtävissä. Hän on mm. kehittänyt Nokian palveluliiketoimintaa Aasian ja Euroopan markkinoilla sekä toiminut Koillismaan yrityskehitysjohtajana. Hän on toiminut pienyrittäjänä sekä kansainvälisenä lakiasiantuntijana.

Skinnari on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015 lähtien. Hän on toiminut perustuslakivaliokunnan, talousvaliokunnan sekä liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä. Lisäksi hän on toiminut Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsenenä. Skinnari on toiminut SDP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017 ja Lahden kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 2012.