Pudotusvalikko

Kainuu

Pudotusvalikko

Suhtautuminen tulevaisuuteen 

Enemmistö (60 %) kainuulaisista ajattelee tulevaisuutta päivittäin tai viikoittain, tulevaisuutta ajatellaan hieman vähemmän kuin Suomessa keskimäärin (65 %).  

Tulevaisuuden ajattelu liittyy tyypillisesti omaan arkeen, Suomeen tai suomalaisuuteen ja muutenkin samoihin asioihin, joita muutkin suomalaiset pohtivat. 

Tulevaisuus kiinnostaa maakunnassa saman verran kuin kaikkia suomalaisia keskimäärin. Arviot ovat koko Suomen tasolla myös siinä, että itsellä on tietoa siitä, millä keinolla tulevaisuuteen voi vaikuttaa.​ 

Tulevaisuus pelottaa ja siellä nähdään uhkakuvia suunnilleen saman verran (21 %) kuin Suomessa kaiken kaikkiaan (18 %).  

Demokratia, valta ja päätöksenteko 

Päättäjien visioiden innostavuus koskien omaa hyvinvointialuetta nähdään hieman positiivisemmin kuin Suomessa keskimäärin. Tilanne oman kunnan päättäjien osalta vastaa koko Suomen arvioita.  

Arviot siitä, voiko itse vaikuttaa ja millä keinolla voisi vaikuttaa oman asuinkunnan tulevaisuuteen ovat jonkin verran positiivisempia kuin Suomessa keskimäärin. 

Kaikissa arvioiduissa asioissa arviot ovat varsin kriittisiä tai erittäin kriittisiä sekä Kainuussa että koko valtakunnassa. 

Arjen hyvinvointiin eniten vaikuttavat asiat​ 

Tulevaisuudessa arjen hyvinvointiin kaikkein vaikuttavimpia asioita olivat oma tai läheisten terveys, toimeentulo sekä turvallisuus ja turvallisuuden tunteminen. Nämä ovat tärkeitä suurelle enemmistölle suomalaisia. 

Seuraavaksi nousivat sosiaaliset suhteet, luottamus tulevaisuuteen ja merkityksellinen tekeminen. Myös näistä vallitsee suuri yksimielisyys. Sen sijaan vain alle neljännes suomalaisista arvioi kulttuuritarjonnan eri muodoissaan vaikuttavan oman arjen hyvinvointiin seuraavien 10 vuoden aikana.  

Arviot vastaavat melko tarkasti koko maan tuloksia, kulttuuritarjonnan vaikutus arvioidaan kuitenkin koko maan tasoa pienemmäksi.​ 

Tärkeät asiat, jotka haluaisi nähdä toteutuvan seuraavien 10 vuoden aikana​ 

Tärkeimmät asiat kainuulaisille vastaajille liittyvät Tulevaisuusbarometrin mukaan työpaikkojen syntymiseen ja työpaikkojen löytymiseen kaikille sekä siihen, että lasten ja nuorten hyvinvointi olisi parantunut.  

Seuraavaksi nousevat hyvinvointivaltion säilyttämisessä onnistuminen ja kansalaisten turvallisuuden säilyminen korkealla tasolla. Lähes yhtä tärkeiksi koetaan myös hyvinvointipalvelujen saatavuus kaikille ja julkisen talouden saaminen tasapainoon velan ottoa hillitsemällä.  

Kysytyistä asioista vähiten toivotuiksi arvioidaan uusien, demokraattisten toiminta- ja kuulemistapojen löytäminen, datan hyödyntämisen reiluus ja läpinäkyvyys sekä ihmisten luottamus digitaalisiin palveluihin sekä se, että teknologian hyödyt jakautuvat tasaisesti ja tasa-arvioisesti.  

Tulevaisuudelta toivottavat asiat ovat Kainuussa tasoltaan pitkälle samoja kuin koko Suomessa, hyvinvointivaltion ja -palvelujen säilyttäminen korostuu jonkin verran.​ 

Tärkeät asiat, jotka toivoisit tapahtuvan