Pudotusvalikko

Keski-Suomi

Pudotusvalikko

Suhtautuminen tulevaisuuteen 

Enemmistö (70 %) keskisuomalaisista ajattelee tulevaisuutta päivittäin tai viikoittain, tulevaisuutta ajatellaan hieman enemmän kuin Suomessa keskimäärin (65 %).  

Tulevaisuuden ajattelu liittyy tyypillisesti omaan arkeen, Suomeen tai suomalaisuuteen ja muutenkin samoihin asioihin, joita muutkin suomalaiset pohtivat. 

Tulevaisuus kiinnostaa maakunnassa yhtä paljon kuin kaikkia suomalaisia keskimäärin. Maakunnassa uskotaan kuitenkin jonkin verran vähemmän kuin koko maassa siihen, että itsellä on tietoa siitä, millä keinolla tulevaisuuteen voi vaikuttaa. 

Tulevaisuus pelottaa ja siellä nähdään uhkakuvia käytännössä saman verran (21 %) kuin Suomessa kaiken kaikkiaan (18 %). 

​Demokratia, valta ja päätöksenteko 

Päättäjien visioiden innostavuus koskien omaa asuinkuntaa nähdään ehkä hieman negatiivisemmin kuin Suomessa keskimäärin. Tilanne hyvinvointialueen päättäjien osalta vastaa koko Suomen arvioita.  

Arviot siitä,voiko itse vaikuttaa ja millä keinolla voisi vaikuttaa oman asuinkunnan tulevaisuuteen ovat myös samalla tasolla kuin Suomessa kokonaisuutena. 

Kaikissa näissä asioissa arviot ovat varsin kriittisiä tai erittäin kriittisiä sekä Keski-Suomessa että koko valtakunnassa. 

Suomen tulevaisuuden suuntaan vaikuttavat toimijat​ 

Suomen tulevaisuuden suunnan kannalta, selvästi tärkeimmiksi toimijoiksi nousivat valtiohallinto ja EU, suuri enemmistö arvioi näiden toimijoiden vaikuttavan erittäin paljon tai paljon. Näiden jälkeen nousevat puolueet, yritykset, tutkimus- ja oppilaitokset, kansalaiset, työmarkkinatoimijat ja kunnat ja kaupungit. ​ 

Selvästi vähiten vaikutusta arvioitiin olevan kulttuuritoimijoilla, kansalaisjärjestöillä ja mielipidevaikuttajilla. Arviot ovat maakunnassa lähes samanlaiset kuin koko maassa.​ 

Arjen hyvinvointiin eniten vaikuttavat asiat​ 

Tulevaisuudessa arjen hyvinvointiin kaikkein vaikuttavimpia asioita olivat oma tai läheisten terveys, toimeentulo sekä turvallisuus ja turvallisuuden tunteminen.  

Nämä ovat tärkeitä suurelle enemmistölle suomalaisia. Seuraavaksi nousivat sosiaaliset suhteet, luottamus tulevaisuuteen ja merkityksellinen tekeminen. Myös näistä vallitsee suuri yksimielisyys. Sen sijaan vain alle neljännes suomalaisista arvioi kulttuuritarjonnan eri muodoissaan vaikuttavan oman arjen hyvinvointiin seuraavien 10 vuoden aikana.  

Arviot vastaavat melko tarkasti koko maan tuloksia.​ 

Tärkeät asiat, jotka haluaisi nähdä toteutuvan seuraavien 10 vuoden aikana​ 

Tärkeimmät asiat liittyvät työpaikkojen syntymiseen ja työpaikkojen löytymiseen kaikille sekä siihen, että lasten ja nuorten hyvinvointi olisi parantunut.  

Seuraavaksi nousevat hyvinvointivaltion säilyttämisessä onnistuminen ja kansalaisten turvallisuuden säilyminen korkealla tasolla. Lähes yhtä tärkeiksi koetaan myös hyvinvointipalvelujen saatavuus kaikille ja julkisen talouden saaminen tasapainoon velan ottoa hillitsemällä.  

Kysytyistä asioista vähiten toivotuiksi arvioidaan uusien, demokraattisten toiminta- ja kuulemistapojen löytäminen, datan hyödyntämisen reiluus ja läpinäkyvyys sekä ihmisten luottamus digitaalisiin palveluihin sekä se, että teknologian hyödyt jakautuvat tasaisesti ja tasa-arvioisesti.  

Tulevaisuudelta toivottavat asiat ovat Keski-Suomessa pitkälle samat kuin koko Suomessa. 

Tärkeät asiat, jotka haluaisit nähdä tapahtuvan