Pudotusvalikko
Suurin osa Suomeen muuttavista on työikäisiä ihmisiä.
Alhaisen syntyvyyden vallitessa ulkomaalaistaustaisten ikäjakauma alkaa kuitenkin ajan kuluessa muistuttamaan enemmän suomalaistaustaisia.
Stokastinen väestöennuste piste-ennusteen EN24 ympärille (vuosittainen maahanmuutto 24 000 henkilöä/vuodessa) osoittaa, että työikäinen väestö kasvaa maahanmuuton vuoksi 2030-luvun loppuun asti. Sen jälkeen on edessä reipas lasku. Todennäköisyys sille, että työikäisten (18–64 -vuotiaat) ikäryhmän koko olisi nykyistä suurempi vuonna 2070 on noin 10 prosenttia.