Kipeä kohta

22.09.2011 12:31

Olin EU komission kutsumana delegaation jäsenenä tapaamassa Taiwanin ja Etelä-Korean ICT alan tutkimuksen korkean tason delegaatioita Brysselissä. Molempien maiden ICT alueen teollisuuden kasvuvauhti on hurja. Taiwanissa jo koe valmistetaan iPhone 5:sta,  ja labrassa valmistellaan kuuloaistin korvaavaa sirua, jonka tuotantokustannukset tulee olemaan euron luokkaa. Eli lähitulevaisuudessa voimme kasata halvoista komponenteista robotteja, joilla on ihmisen aisteja. Insinöörien into ja suunnitelmat tuntuivat lähes pelottavan täydellisiltä. En voinut malttaa olla kysymättä, että millaista maailmaa he oikein rakentavat ihmisen näkökulmasta. Sillä esim. Koreassa vanhusten itsemurhat ja nuorten syrjäytyminen lisääntyy nopeasti. Esittämäni kysymys taisi osua kipeään kohtaan. Kokouksessa tuli hiljaisuus ja jotakin murtui. Sama henkinen näköalattomuus vaivaa meitä täälläkin, meiltä vain puuttuu teollistamisen ajan into.  Olisiko nyt humanistien aika puuttua peliin? Ihminen tuntuu unohtuvan meidän teknokraattien täydellisiltä tiekartoilta.  Kuka tekee ne tärkeät miksi kysymykset ennen kuin teknologiaa otetaan käyttöön.  'Miksi juuri tämä teknologia parantaa ihmisten hyvää elämää ja/tai lisää ihmisten osallistumista/vahvistaa demokratiaa?' on se kysymys jota pitäisi miettiä teollisen näkökulman lisäksi. 

 

  

 

 


Kommentit

Kiitos Ossi!

Tietoyhteiskunta ei saa tarkoittaa (vain) yhä hienompien laatikoiden valmistamista, yhä paksumpien putkien rakentamista niiden välille ja yhä hienompien ohjelmien laatimista koneita pyörittämään.

Vaikka ne joskus ehkä "helpottavat ihmisten elämää" niin näin ei läheskään aina ole.

Pääasia on se, että emme keskity kehittämään (vain) teknologiaa vaan ihmisiä, eli annamme heille TAITOJA pärjätä elämässään. Tämä ihmisten kehittäminen eli kouluttaminen tulisi olla KESKEISIN "tietoyhteiskunnan" toiminta eikä teknologian kehittäminen. Olemme hakoteillä!
Reidar Wasenius 7 kuukautta 2 viikkoa sitten
Lomakkeen lähettämällä hyväksyt Mollomin yksityisyyssäännöt.
2011 Sitra | Käyttöehdot