ihmiset

Samuli Puroila

Asiantuntija, Luonto ja talous

Kuka?

Samuli Puroila toimii asiantuntijana Luonto ja talous -projektissa. Hän paneutuu työssään ilmastopolitiikan taloudellisten ohjauskeinojen toimivuuteen ja pyrkii yhdessä muun tiimin kanssa selvittämään, kuinka Suomi voisi siirtyä päästöjen kannalta Pariisin sopimuksen edellyttämälle uralle, kansantaloutemme menestyksen samalla varmistaen.

Mitä?

Samuli on työskennellyt aiemmin mm. ilmasto- ja ympäristöpolitiikan taloudellisten ohjauskeinojen, sähkömarkkinoiden ja liikennesektorin murroksen parissa. Työkokemusta on kertynyt niin yksityiseltä sektorilta, julkiselta sektorilta kuin akateemisesta tutkimusmaailmastakin. Koulutukseltaan hän on ympäristöekonomisti (MMM).

Luonteeltaan analyyttisena ja harkitsevana persoonana Samuli pyrkii pohtimaan ratkaisuja mahdollisimman monista kulmista ennen päätöksentekoa.

Häh?

Vapaa-ajallaan Samuli osallistuu aktiivisesti kaveriporukan salibandy- ja jalkapallojoukkueiden toimintaan ja mittaa yleistietoaan pubivisoissa.

Samuli uskoo, että liikenteen palvelut tulevat tekemään liikkumisesta jo lähitulevaisuudessa taloudellisempaa ja ekologisesti kestävämpää kuin nykyään. Tähän päästään ilman, että meidän tarvitsee tinkiä yksityisautoilun tarjoamasta joustavuudesta.