Artikkeli
Sitra tukee hallituksen tavoitteita edistää tekoälyn hyödyntämistä viranomaisneuvonnassa ja julkisten palvelujen uudistamisessa. Lausunnossaan Sitra tarkastelee, miten riskiperusteinen sääntely voi samanaikaisesti mahdollistaa uudenlaisten neuvontaratkaisujen aiempaa sujuvamman käyttöönoton ja varmistaa niiden hallitun, oikeusturvaa kunnioittavan toteutuksen.
Johtava asiantuntija, Digisote – tekoälyllä ja datalla uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto
Artikkelin tyyppi
Lausunnot
Julkaistu
14.4.2026
Liittyvät projektit
Digisote – tekoälyllä ja datalla uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto
Lausunto hallituksen esityksestä digipalvelulain 6 a §:n muuttamiseksi (VN/12980/2025).
Digipalvelulain päivittäminen on tarpeellista ja tavoite oikeansuuntainen, mutta esityksen perustelujen nykyinen muoto luo menettelytasoisia velvoitteita, jotka tekevät automaation käytöstä hallinnollisesti raskasta ja voivat estää tuottavuushyötyjen toteutumisen.
Tekoälyasetus tarjoaa digineuvonnalle merkittävän sääntelykehyksen, mutta se on luonteeltaan sisämarkkinasääntelyä eikä kata perustuslain viranomaistoiminnalle asettamia vaatimuksia, kuten hyvän hallinnon periaatteita ja virkavastuun kohdentamista. Kansalliselle täydentävälle sääntelylle on siten perusteltu tarve. Yksityiskohtainen kansallinen viranomaistasoinen menettelykerros ilman riittävän selvää riskiperusteista jaottelua ja ilman selkeää suhdetta tekoälyasetuksen velvoitteisiin kuitenkin vaarantaa juuri ne hyödyt, joita automaatiolla tavoitellaan.
Digipalvelulain tulisi nojata täysimääräisesti tekoälyasetukseen teknisten ja riskiperusteisten velvoitteiden osalta ja täydentää sitä periaatteellisella tasolla siltä osin kuin perusoikeuksien turvaaminen sitä edellyttää. Esitys tunnistaa itsekin, että tekoälyasetus ei aseta erityisiä vaatimuksia suurimmalle osalle tekoälyjärjestelmistä ja että viranomainen voi hyödyntää synergioita eri velvoitteita täyttäessään. Näiden lähtökohtien tulisi heijastua myös itse sääntelyratkaisuun eikä jäädä vain perustelujen tasoisiksi toteamuksiksi. Konkreettisesti tämä tarkoittaa säännöstason riskiperusteisuutta, päällekkäisten arviointien välttämistä, valmisratkaisujen hyödyntämisen tunnustamista ja testiympäristömekanismien huomioimista. Tämä vahvistaisi ratkaisujen laatua, luotettavuutta ja yhdenmukaisuutta, parantaisi skaalautuvuutta ja kustannustehokkuutta ja vapauttaisi viranomaisresursseja suoraan palvelutuotantoon tinkimättä oikeusturvasta.
Suomi kohtaa parhaillaan poikkeuksellisen vakavan julkisen sektorin kustannuskriisin. Nykyisissä olosuhteissa on olennaista, että lainsäädäntö tukee automaation ja tekoälyn vastuullista käyttöönottoa merkittävien tuottavuusvaikutusten aikaansaamiseksi. Tämä potentiaali on vaarassa jäädä hyödyntämättä, mikäli lakiesitys toteutetaan nykyisessä muodossaan.
Esityksen tavoite edistää tekoälyn ja kehittyneemmän palveluautomaation hyödyntämistä viranomaisneuvonnassa on perusteltu ja kannatettava. Nykyinen sääntely ja sen varovaiset tulkintakäytännöt ovat rajoittaneet automaattisen neuvonnan kehittämistä ja heikentäneet digitaalisten palvelujen laatua, saatavuutta ja vaikuttavuutta. Ehdotetut velvoitteet laadunvarmistuksesta, käytönaikaisesta valvonnasta ja riskien hallinnasta ovat perusoikeuksien näkökulmasta ymmärrettäviä.
Lausunnonantajan keskeinen huoli liittyy siihen, että vaikka esityksen perusteluissa viitataan riskienhallinnan suhteuttamiseen ja todetaan matalariskisen teknologian valinnan olevan itsessään asianmukainen riskienhallinnan toimenpide, itse säännöstasolla ei tehdä erottelua eri riskitasoisten käyttötapausten välillä. EU:n tekoälyasetus perustuu nimenomaan riskiperusteiseen sääntelyyn: yksinkertainen ja yleisluonteinen automatisoitu neuvonta kuuluu pääsääntöisesti matalan tai rajatun riskin järjestelmiin, joille on tarkoituksella asetettu vain kevyet vaatimukset. Käytännössä perustelujen yleisluontoiset viittaukset suhteuttamiseen eivät riitä estämään sitä, että matalariskiset käyttötapaukset ohjautuvat tarpeettoman raskaiden menettelyjen piiriin, jolloin menetetään juuri ne matalalla roikkuvat hedelmät, joista automaation välittömät hyödyt syntyisivät.
Ehdotettu velvoitekehikko tuottaa myös päällekkäisyyttä EU:n tekoälyasetuksen korkeamman riskin käyttötapauksia koskeville vaatimuksille. Esityksessä perustellaan kansallisen sääntelyn tarve sillä, että tekoälyasetus on luonteeltaan sisämarkkinasääntelyä eikä kata perustuslain viranomaistoiminnalle asettamia vaatimuksia, ja todetaan, että viranomainen voi hyödyntää synergioita eri velvoitteita täyttäessään. Tämä perustelu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että mikäli neuvontatyökalun toiminnallisuudet tosiasiallisesti vaikuttavat yksilön oikeuksiin, tekoälyasetuksen suuririskistä sääntelyä koskevat laajat ja yksityiskohtaiset velvoitteet tulevat jo suoraan sovellettaviksi. Kansalliset menettelyvelvoitteet eivät tällöin tuota todellista lisäarvoa oikeusturvalle, vaan luovat tarpeetonta epäselvyyttä ja päällekkäisyyttä, ellei niiden suhdetta tekoälyasetuksen velvoitteisiin selkeästi osoiteta.
Lakiehdotus ei toisaalta tarjoa riittäviä välineitä vaativimpien käyttötapausten hallittuun käyttöönottoon. Esityksessä todetaan nimenomaisesti, ettei siinä ehdoteta sääntelyä automatisoiduista yksittäispäätöksistä, ja automaattisesta päätöksenteosta säädetään erikseen hallintolain 8 b luvussa. Neuvonnan osalta vaativimmat käyttötapaukset, joissa neuvonta on hyvin yksityiskohtaista ja yksilöllistä, voivat kuitenkin lähestyä tosiasialliselta vaikutukseltaan päätöksentekoa. Näissä tilanteissa viranomaiskohtainen riskienhallinta ei ole yksinään tarkoituksenmukainen tai riittävä ratkaisu. Käyttöönoton tulisi tapahtua strategisesti, valtakunnallisella tasolla ja tekoälyasetuksen mukaisissa testiympäristöissä, joissa riskienhallinta, oppiminen ja viranomaisvalvonta voidaan toteuttaa hallitusti ennen laajaa käyttöönottoa.
Esityksen perusteluissa todetaan, ettei säännös estäisi yksityisen tuottaman palveluautomaation tai tietojärjestelmän hankkimista ja että laadun varmistaminen ja valvonta koskisi itse neuvontaa, ei sitä tietojärjestelmää, jolla neuvontaa tuotetaan. Tästä huolimatta esitys nojaa implisiittisesti oletukseen, jossa viranomainen kantaa laajan vastuun laadunvarmistuksesta ja riskienhallinnasta riippumatta siitä, onko käytössä markkinoilta hankittu, EU-sääntelyn mukaisesti vaatimustenmukaiseksi osoitettu järjestelmä. Palveluautomaatio tulisi lähtökohtaisesti kehittää tai hankkia skaalautuvina järjestelminä, joissa keskeiset laadunvalvonta- ja riskienhallintamekanismit on merkittäviltä osin toteutettu jo valmistajatasolla. Digipalvelulain tulisi selkeämmin tukea mallia, jossa vaatimustenmukaiseksi osoitettujen järjestelmien käyttö ei johda viranomaiselle tosiasiallisesti raskaampaan vastuuseen kuin mitä EU-sääntely edellyttää.
Ensimmäinen riski liittyy riskiperusteisuuden puutteelliseen toteutumiseen. Esityksen perusteluissa todetaan, että riskienhallinnan toimenpiteet suunnitellaan ja mitoitetaan riskin arvion perusteella, ja että matalariskisen teknologian valinta on itsessään asianmukainen riskienhallinnan toimenpide. Esitys sisältää siten periaatteellisen viittauksen riskitasojen erotteluun. Esitys ei kuitenkaan tarjoa konkreettisia kriteereitä, joiden avulla matalariskiset ja korkeariskiset käyttötapaukset eroteltaisiin toisistaan, vaan käytännössä kaikki automaation muodot joutuvat saman arviointikuorman piiriin, mikä on tekoälyasetuksen riskiperusteisten periaatteiden vastaista.
Toinen riski on, että raskas ja epäselvä velvoiteympäristö luo epäsuoran kannustimen välttää automaatiota tai rajata se suppeisiin käyttötapauksiin. Vaikka esityksen valmistelussa tehdyn verkkokyselyn vastausten yhteenveto toteaa, että ehdotetuilla muutoksilla ei pääosin olisi merkittäviä vaikutuksia olemassa oleviin palveluautomaatioratkaisuihin, yksittäisissä vastauksissa ennakoitiin työmäärän lisääntymistä ja jopa nykyisistä ratkaisuista luopumista. Nämä signaalit ovat erityisen huolestuttavia, koska ne koskevat todennäköisimmin juuri niitä pienempiä viranomaisia ja kuntia, joille automaation tuottavuushyödyt olisivat merkittävimmät ja joiden resurssit ovat jo valmiiksi niukimmat. Esityksen oma tavoite eli neuvonnan saatavuuden parantaminen ja palvelutason ylläpitäminen sopeutustoimien keskellä vaarantuu, jos velvoitteet muodostuvat käyttöönoton esteeksi juuri niissä organisaatioissa, joissa tarve on suurin.
Kolmas keskeinen riski liittyy hallinnolliseen taakkaan ja päällekkäisiin arviointeihin. Esityksen perusteluissa todetaan, että riskienhallinnan toimenpiteet ovat tapauskohtaisia ja riippuvat käytettävästä teknologiasta ja käsiteltävistä tiedoista. Samalla esityksessä tunnistetaan, että palveluautomaatioratkaisuja voidaan kehittää viranomaisten yhteistyössä ja monistaa sama ratkaisu usean eri viranomaisen käyttöön. Kun sama tekninen ratkaisu on käytössä usealla viranomaisella, jokaisen viranomaisen itsenäisesti suorittama riskiarviointi ja laadunvarmistus tuottavat väistämättä pitkälti päällekkäistä työtä ja dokumentaatiota. Esitys ei tarjoa mekanismia, jolla yhden viranomaisen tekemä arviointi voitaisiin hyödyntää toisen viranomaisen velvoitteiden täyttämisessä, vaikka tämä olisi luonteva seuraus esityksen omasta tavoitteesta edistää skaalautuvia ratkaisuja. Päällekkäinen arviointityö ei tuota lisäarvoa oikeusturvalle tai yhdenvertaisuudelle, mutta lisää hallinnollista kuormaa merkittävästi erityisesti pienemmissä viranomaisissa.