ihmiset

Kaisa Salmi

Kaisa Salmi on installaatio-, performanssi-, yhteisö-, ja ympäristötaiteilija, jonka 405.6-teos puhutti, innosti ja rentoutti SuomiAreenalla kesällä 2017.

Kaisa Salmi tunnetaan muun muassa mittavista ympäristötaideteoksistaan, kuten eduskuntatalon portaille (2007) ja Turun tuomiokirkon edustalle (2008) sommitelluista gerbera-asetelmista. Muita uutisoituja ja huomioita herättäneitä ympäristöteoksia ja performansseja ovat olleet muun muassa Helsingin Juhlaviikoille 2017 tehty #TEKOJA, Narinkkatorille Helsinki-viikolle muovijätteistä tehty teos ”Muovivyöry” (2010), Lahdessa 28. huhtikuuta 2013 tuhansia osallistujia kerännyt Fellmanin pelto – ”elävä monumentti” -suurperformanssi ja siitä tehty elokuva sekä Oulun keskustassa elokuussa 2013 Pakkahuoneenkadun peittänyt 34 000 ruusupensaasta koottu teos.

Salmi on koulutukseltaan taiteen maisteri Aalto-yliopistosta (2011), teatteritaiteen maisteri valosuunnittelussa Teatterikorkeakoulusta (2006) ja tekee parhaillaan taidekasvatuksen väitöskirjaa Aalto-yliopistossa.

Salmi on palkittu 1. palkinnolla ympäristötaidekilpailussa Helsingissä vuonna 2010 ja hänet valittiin Suomen instituutin vuoden 2011 suomalaiseksi taiteilijaksi Virossa.