Yritys-Suomen artikkeli 1.4.2004
Ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat kääntyneet viime vuonna nousuun. Eniten ulkomaalaisomisteisia yrityksiä syntyi tieto- ja viestintäalalalle. Uusia ICT-alan yrityksiä tuli Intiasta, Saksasta, Venäjältä, Sveitsistä, Yhdysvalloista, Alankomaista, Ruotsista ja Japanista. Suomeen investoidaan ennen kaikkea korkean teknologian ja huippuosaamisen vuoksi. Monet Suomeen sijoittuvat yritykset hoitavat täältä myös muut pohjoismaat, Baltian ja Venäjän.
Invest in Finlandin toimitusjohtaja Sirkka Aura muistuttaa, että Suomi tarjoaa aitiopaikan yhteensä noin 80 miljoonan ihmisen markkinoille. – Kilpailu yritysten sijaintipaikkapäätöksistä maiden ja alueiden välillä on entisestään koventunut, kun yhä useammat maat pyrkivät globalisaatiokehityksestä hyötyvien joukkoon. Invest in Finland uusii parhaillaan strategiaansa turvatakseen Suomen pysymisen suorien investointien kohdemaana, kertoo toimitusjohtaja Sirkka Aura Yrityssuomi-portaalin haastattelussa.
Lue koko artikkeli osoitteessa: www.yrityssuomi.fi
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.