archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Kuolevatko lapsemme liikkumattomuuteen?

Tilanne on karu: Suomalaislapset liikkuvat aivan liian vähän ja kärsivät ylipainosta. Mitä asialle voisi tehdä?

Julkaistu

 

Tutkijoiden mukaan suomalaislapset kärsivät nykyään vähäisestä liikunnasta ja ylipainosta.

– Meillä on nyt käsissämme ensimmäistä kertaa sukupolvi, joka elää lyhyemmän ajan kuin vanhempansa – nimenomaan ylipaino- ja lihavuuskehityksestä johtuen, sanoo tutkimusjohtaja Tuija Tammelin LIKES-tutkimuskeskuksesta.

Tammelin kutsuttiin Kansan liikkeeseen pohtimaan, millä konstein kansalliseen ongelmaan löydettäisiin ratkaisuja.

Tammelinin mielestä vanhempien pitää katsoa peiliin: kuten hyvin tiedetään, lapset ottavat vanhemmista mallia. Jos siis vanhemmat liikkuvat, lapsetkin liikkuvat. Jos vanhemmat jököttävät ruudun äärellä, lapsetkin jököttävät. Ja niin edelleen.

– Ilo ja hauskuus on tärkeimpiä syitä lapsille liikkua. Mutta kyllä sellainen pieni pakko on myös oltava. Lasten liikkuminen on kuitenkin vanhempien vastuulla. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä voimakkaammin se on vanhempien vastuulla, Tammelin sanoo.

Mutta on yhteiskunnallakin vastuunsa kannettavanaan. Kansan liikkeen nähdään pysäyttävä esimerkki eräästä koulusta. Siellä alaluokkalaiset leikkivät ja liikkuvat pihalla, kun taas yläkoululaiset istuvat somekyyryssä puhelimiensa äärellä.

Katso Kansan liikkeen pysäyttävä jakso sunnuntaina klo 18.45 Yle TV1:ssä!

Jos et malta odottaa sunnuntaihin, katso jakso jo nyt Yle Areenasta!

Mistä on kyse?