archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Ministeri Kai Mykkänen: Sähköautojen verotusta pitäisi helpottaa

Ympäristön kannalta polttomoottorilla kulkevat autot ovat edelleen liian edullinen vaihtoehto. Kansan liike etsii järkeviä vaihtoehtoja ja haastaa mukaan ministeri Kai Mykkäsen.

Julkaistu

Omalla autolla liikkuminen on stressaavaa, se kaventaa lompakkoa ja tuhoaa ympäristöä. Siitä huolimatta ihmiset jaksavat jurnuttaa peltilehmillään päivästä toiseen. Tähän ongelmaan pureutuu Kansan liikkeen kolmas jakso.

– Päivittäisessä liikkumisessa haluaisin säästää aikaa ja luontoa, sanoo Helsingin Haagassa asuva, neljän lapsen isä Jukka Mäki. Hän on perheineen yksi Kansan liikkeen koehenkilöistä.

Mäen perheessä on 10 vuotta vanha auto, jota käytetään ahkerasti.

– Tulevaisuuden liikkumisvälineinä omassa maailmankuvassa kiinnostavimpia ovat sähkö- ja kenties kaasuautot, Jukka kertoo.

Kansan liike nappaa Jukan kiinnostuksenosoituksesta kiinni ja vie hänet tutustumaan puhtaampiin käyttövoimiin. Hän saa testattavakseen biokaasulla kulkevan auton. Kyseissä autossa on sekä bensa- että kaasutankki. Sillä voi posottaa maa- tai biokaasun voimalla.

– Biokaasu syntyy mädättämällä jätteitä. Me käytetään esimerkiksi kaikki Espoon jätteet, mitkä tulevat pöntöistä. Kun Espoossa vedetään vessa, ovat jätökset kahden viikon päästä meillä kaasuna, kertoo Gasumin Ville Sipponen.

”Kaupungeissa on liikaa autoja”

Kansan liikkeen autoilu-jaksossa on vieraan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Mykkänen on ollut koko aikuisikänsä huolissaan ympäristöstä.

– Miksi minusta ei tullut kunnon autoilijaa? Koin lukioikäisenä ympäristöherätyksen ja aloin ajatella, että autoilu symboloi minulle liikakulutusta ja saastuttamista – varsinkin kaupunkialueilla, missä autoja on liikaa, sanoo ministeri Mykkänen.

Hänen mielestään on päivänselvää, ettei Suomessakaan saada vähennyttyä autoilun määrä niin radikaalisti, kuin ympäristön kannalta olisi suotavaa. Siksi onkin keskityttävä moottorien tekniikkaan – olkoonkin, että polttomoottoreiden kulutustasot ovat viime vuosina laskeneet voimakkaasti.

– Uskon silti, että polttomoottorien kohdalla mahdollisuuden pienenevät tulevaisuudessa. Tarvitsemme siis sähköistä vallankumousta ja osittain myös biokaasua.

– Olemme aika lähellä sitä pistettä, että sähköauto muuttuu säälittävästä ylivoimaiseksi vaihtoehdoksi. Se muutos voi olla yllättävänkin voimakas. Vähän niin kuin filmirullat ovat hävinneet täysin, vaikka vielä kymmenen vuotta sitten Kodak luuli, etteivät ne koskaan häviä, Mykkänen muistuttaa.

Miksi Suomessa ei tueta sähköautoilua?

Mykkäsen perheessä on neljä vuotta ollut sähköauto. Sen akut kestävät mainiosti pääkaupunkiseudun sisäiset ajot, ja onpahan Mykkäsen perhe sähköautoillut vähän pidempiäkin matkoja, kuten esimerkiksi Lappeenrannan-reissuja.

– Uskon, että sähkömoottori vie tulevaisuudessa suurimman potin, koska se on tehokkuudeltaan ylivertainen. Kunhan niiden akut vielä kehittyvät, Mykkänen arvelee.

– Akut ovat nyt jo kehittyneet todella nopeasti ja niiden hinnat ovat pudonneet enemmän kuin puoleen vuodesta 2010, muistuttaa Kansan liikkeen vakipanelisti Tuuli Kaskinen.

Hän kertoo arvioista, joiden mukaan vuonna 2020 sähköautojen hinta olisi samaa luokkaa kuin nykyisten polttomoottoristen.

Toinen vakipanelisteista, Tuomas Rajala, puolestaan kiinnittää huomionsa siihen, että esimerkiksi Norjassa valtio tukee sähköautojen käyttöä verohelpotuksin. Ja täräyttää ministeri Mykkäselle juuri oikean kysymyksen: Miksi Suomessa ei tueta?

– Kyllähän Suomessakin autovero on 2,7 prosenttia sähköautolle ja polttomoottoriselle se on helposti 27 prosenttia. Sen lisäksi bensavero on selkeästi korkeampi kuin sähkön verotus. Sähköllä tankkaaminen on sadan kilometrin matkalla yhdeksän kertaa halvempaa kuin bensalla tai dieselillä, Mykkänen vastaa.

Hän myöntää kyllä, että tehtävää riittää edelleen paljon.

– Akut ovat kalliita ja meillä ei ole niiden kohdalla alv-vapautusta, kuten Norjassa. Kyllä meidän Suomessakin kannattaisi enemmän tuupata ihmisiä ottamaan edelläkävijän roolin. Sitten kun alkaisi tulla volyymia, alkaisi tulla pikalatauspisteitä riittävästi ja tuotannon kasvaessa myös hinnat tulisivat alas, Mykkänen sanoo.

Katso Kansan liikkeen kolmas jakso täältä!

Voit myös katsoa kaikki Kansan liikkeen jaksot jo nyt Yle Areenasta.

Testaa, millainen liikkuja olet!

 

 

 

Mistä on kyse?