archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Republikken – tätä on uusi työ

Julkaistu

Mitä saadaan kun yhdessä paikassa työskentelee noin iso joukko toimittajia, graafikoita, arkkitehtejä, valokuvaajia, it-nörttejä, viestintäihmisiä ja muita freelancereita tai pienyrittäjiä?

– Saadaan vastaus siihen mitä uusi työ on sanoo Emil Steglich-Petersen, joka on Kööpenhaminassa sijaitsevan työtilahubi Rebuplikkenin perustaja.

Emil kavereineen halusi kuusi vuotta sitten perustaa työtilan, jossa eri alojen luovat työläiset voisivat työskennellä, jakaa yhteisesti tiloja ja tarvikkeita, keskustella ideoistaan, hyötyä eri alojen ihmisten kohtaamisesta syntyvistä ideoista ja auttaa alkuun uutta yrittäjyyttä. Ja niin syntyi Rebuplikken.

Kööpenhaminan keskustassa sijaitseva Republikken on kasvanut koko ajan ja työtilahubissa työskentelee noin 70 ihmistä. Yhdessä työtilassa ovat arkkitehdit ja muotoilijat, toisessa kulttuuri- ja viestintä ja kolmannessa visuaalisen viestinnän ja it-alan ihmiset. Suuri osa on freelancereita mutta mukana on myös muutaman ihmisen yrityksiä.

– Tiloissa on paitsi työpisteitä, myös jaetut työkalut esimerkiksi prototyyppien tekemiseen. Laitteiden käyttämiseen saa koulutusta ja paikalla on myös aina joku jolta kysyä neuvoa. Järjestämme myös Prototyping Cafe -työpajoja, joihin kuka tahansa voi tulla rakentamaan ammattilaisen avulla prototyyppiä ideastaan, Emil kertoo hubin toiminnasta.

Uusi projekti on myös hautomo, johon otetaan muutama aloitteleva yrittäjä kerrallaan aloittamaan yritystään. Näitä yrittäjiä tuetaan yrityksen pystyyn laittamisessa muutaman kuukauden ajan Republikkenin tiloissa. Lisäksi Republikkenissa pidetään erilaisia kursseja, työpajoja ja tietenkin juhlia.

-Paikka ei ole vain työskentelytila, vaan luovuus syntyy erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Republikkeniin pitää hakea jäseneksi ja esimerkiksi halukkuus osallistua sosiaalisesti on tärkeää, Emil kertoo.

Toimintansa ja varusteensa hub rahoittaa osallistujien maksamasta jäsenmaksusta, joka on n. 450 euroa. Pitämällä maksunsa suhteellisen korkeana varmistetaan että paikanhaltijat käyttävät tilaa ja saavat näin käyttöönsä hyvät tilat ja varusteet.

Republikkenin kaltaisia tiloja on noussut esimerkiksi Lontooseen ja myös Suomessa esimerkiksi Hub Helsinki, Tampere ja Jyväskylä houkuttelevat tiloihinsa aloittelevia yrittäjiä ja eri alojen ihmisiä työskentelemään ja ideoimaan yhdessä.