- Ikääntyneet nähdään nyt ongelmana
- Puhutaan ikääntymisen aiheuttamasta kansantalouden kestävyysvajeesta ja eläkepommista
- Eläköitymisen jälkeen käytettävissä on kuitenkin noin 20 vuotta tervettä ja toimintakykyistä ”kolmatta ikää”
- Eläkeläiset haluavat tehdä vanhuuseläkkeellä töitä, mutta kulttuuri ja taloudelliset kannustimet eivät tue sitä
- Kolmosikäläiset ovat merkittävä inhimillinen ja kansantaloudellinen työvoimareservi
Ikääntyneistä ja eläkeläisistä puhutaan Suomessa ongelmakeskeisesti. Poliitikot ovat yrittäneet pidentää työuria lähes väkisin. Eläkepommi uhkaa. Kestävyysvaje rapauttaa kansantalouden. Ongelmat ovat todellisia. Lukujen niiden takana on kuitenkin toinenkin todellisuus ja käyttämättömiä mahdollisuuksia. Kansanterveyden paraneminen ja työn fyysinen keventyminen on tuonut eläkkeelle ”kolmanteen ikään” päässeen väestön. Kolmannella iällä tarkoitetaan parinkymmenen vuoden jaksoa 60-79 ikävuoden välillä, jolloin eletään pääosin tervettä ja toimintakykyistä elämää. 40-60 prosenttia eläkkeelle jäävistä on täysin työkykyisiä jatkamaan työelämässä. Vasta 80-vuotiaana alkaa ”neljäs ikä”, jota leimaa riippuvuus muista.
Valtioneuvoston ikääntymisraportin mukaan ”kolmosikäläiset ovat monin tavoin tuottavia kansalaisia, ja heidän läheisapuna antamansa voimavarat ovat paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti merkittävät”. Heillä on siis 20 vuotta aktiivista peliaikaa nauttia elämästä ja olla hyödyksi muille. Tilastokeskuksen mukaan (2002) ikäihmiset olivat suunnilleen yhtä aktiivisia kuin väestö keskimäärin. Suomen eläkeläiset ovat aktiivisimpia vapaaehtoistyöhön osallistujia. Puolet osallistuu tällaiseen toimintaan (2008). Eläkeläisillä on kahdeksan tuntia päivässä vapaa-aikaa, joka käytetään liikuntaan, järjestötoimintaan, tuttavien kanssa seurusteluun, tv:n katseluun ja lukemiseen. Kolmasosa valveillaoloajasta menee kotitöihin. Puoli tuntia käytettiin muun kuin oman perheen auttamiseen. Tämän vapaaehtoisen panoksen arvo inhimillisesti ja kansantaloudellisesti tulee kasvamaan. Sitä ei kuitenkaan vielä ole opittu mittaamaan kovin hyvin. Voisiko kolmosikäläisten taloudellinen panos olla muutakin kuin läheisapua? Ikääntyvien halu työskennellä vanhuuseläkkeellä on tutkimusten mukaan lisääntynyt 2000-luvulla (Eläketurvakeskus 2010). Työskentely ei kuitenkaan ole lisääntynyt vastaavassa suhteessa. Noin joka kymmenes työskentelee eläkkeellä ollessaan. Potentiaalia olisi enempään. Suomessa on siis työkykyinen- ja haluinen joukko, joka ei kuitenkaan toteuta haluaan.
Professori emeritus Juhani Ilmarisen mukaan kysymys on tiedon puutteesta, verokannusteista ja yritysten asenteista. Suomesta puuttuu esimerkiksi Kanadassa 20 vuotta jo toteutettu eläkevalmennus, jossa valmistaudutaan eläkevuosiin ja suunnitellaan sille yksilöllinen design. Näin esimerkiksi uuden työnantajan palvelukseen hakeutuminen 65-vuotiaana tuntuu monelle ylitsepääsemättömältä, vaikka se olisi täysin mahdollinen ja yksilölle usein paras ratkaisu. Eläkkeen ohessa voi nykyään tehdä töitä ilman, että työtulot vaikuttavat eläkkeeseen. Veroprosentti tosin nousee, millä voi olla vaikutus työhaluun. Eniten vanhuuseläkeaikaista työtä tehdään hoitoalalla, missä on työvoimasta pulaa.
Veropolitiikalla voitaisiin tehdä eläkkeellä työskentely houkuttelevaksi, jotta tehdystä työstä jäisi enemmän palkkaa käteen. Yrityksissä voitaisiin pohtia asennemuutosta suhteessa ikääntyviin. Yritys, josta jäädään eläkkeelle, harvoin toivottaa työntekijänsä tervetulleeksi jäämään vielä kymmeneksi vuodeksi.
Jotta muutos olisi mahdollinen, olisiko työelämää syytä lähestyä nykyistä joustavammin; rakentaen siltoja työn ja muiden elämänvaiheiden välille? Esimerkiksi luovan työn tekijöiden työelämän selkeää alku- ja loppupistettä voi olla vaikeaa määritellä. Nykyään tällainen on mahdollista asiantuntijatöissä, taiteilijoille ja yrittäjille. He kehuvat jatkavansa töitä hautaan asti, mutta harva bussikuski puhuu samoin. Kuitenkin yhä useammat työt sisältävät luovan työn piirteitä. Eläkeläisten voimavaroja voi lähestyä myös kahdesta muusta suunnasta. He ovat erittäin iso ostovoimaisena asiakaskunta, mutta myös mahdollisia tulevaisuuden kokemusasiantuntijoita, tuotekehittäjiä ja innovaattoreita. Suomessa väestö ikääntyy aikaisemmin kuin muualla Euroopassa. Seuraavan 20 vuoden aikana ikääntyminen on Suomessa nopeinta EU:ssa. Kohtaamme siis tilanteen kymmenen vuotta etuajassa.
Ikääntyneistä ja eläkeläisistä puhutaan Suomessa ongelmakeskeisesti. Poliitikot ovat yrittäneet pidentää työuria lähes väkisin. Eläkepommi uhkaa. Kestävyysvaje rapauttaa kansantalouden. Ongelmat ovat todellisia. Lukujen niiden takana on kuitenkin toinenkin todellisuus ja käyttämättömiä mahdollisuuksia. Kansanterveyden paraneminen ja työn fyysinen keventyminen on tuonut eläkkeelle ”kolmanteen ikään” päässeen väestön. Kolmannella iällä tarkoitetaan parinkymmenen vuoden jaksoa 60-79 ikävuoden välillä, jolloin eletään pääosin tervettä ja toimintakykyistä elämää. 40-60 prosenttia eläkkeelle jäävistä on täysin työkykyisiä jatkamaan työelämässä. Vasta 80-vuotiaana alkaa ”neljäs ikä”, jota leimaa riippuvuus muista.
Valtioneuvoston ikääntymisraportin mukaan ”kolmosikäläiset ovat monin tavoin tuottavia kansalaisia, ja heidän läheisapuna antamansa voimavarat ovat paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti merkittävät”. Heillä on siis 20 vuotta aktiivista peliaikaa nauttia elämästä ja olla hyödyksi muille. Tilastokeskuksen mukaan (2002) ikäihmiset olivat suunnilleen yhtä aktiivisia kuin väestö keskimäärin. Suomen eläkeläiset ovat aktiivisimpia vapaaehtoistyöhön osallistujia. Puolet osallistuu tällaiseen toimintaan (2008). Eläkeläisillä on kahdeksan tuntia päivässä vapaa-aikaa, joka käytetään liikuntaan, järjestötoimintaan, tuttavien kanssa seurusteluun, tv:n katseluun ja lukemiseen. Kolmasosa valveillaoloajasta menee kotitöihin. Puoli tuntia käytettiin muun kuin oman perheen auttamiseen. Tämän vapaaehtoisen panoksen arvo inhimillisesti ja kansantaloudellisesti tulee kasvamaan. Sitä ei kuitenkaan vielä ole opittu mittaamaan kovin hyvin. Voisiko kolmosikäläisten taloudellinen panos olla muutakin kuin läheisapua? Ikääntyvien halu työskennellä vanhuuseläkkeellä on tutkimusten mukaan lisääntynyt 2000-luvulla (Eläketurvakeskus 2010). Työskentely ei kuitenkaan ole lisääntynyt vastaavassa suhteessa. Noin joka kymmenes työskentelee eläkkeellä ollessaan. Potentiaalia olisi enempään. Suomessa on siis työkykyinen- ja haluinen joukko, joka ei kuitenkaan toteuta haluaan.
Professori emeritus Juhani Ilmarisen mukaan kysymys on tiedon puutteesta, verokannusteista ja yritysten asenteista. Suomesta puuttuu esimerkiksi Kanadassa 20 vuotta jo toteutettu eläkevalmennus, jossa valmistaudutaan eläkevuosiin ja suunnitellaan sille yksilöllinen design. Näin esimerkiksi uuden työnantajan palvelukseen hakeutuminen 65-vuotiaana tuntuu monelle ylitsepääsemättömältä, vaikka se olisi täysin mahdollinen ja yksilölle usein paras ratkaisu. Eläkkeen ohessa voi nykyään tehdä töitä ilman, että työtulot vaikuttavat eläkkeeseen. Veroprosentti tosin nousee, millä voi olla vaikutus työhaluun. Eniten vanhuuseläkeaikaista työtä tehdään hoitoalalla, missä on työvoimasta pulaa.
Veropolitiikalla voitaisiin tehdä eläkkeellä työskentely houkuttelevaksi, jotta tehdystä työstä jäisi enemmän palkkaa käteen. Yrityksissä voitaisiin pohtia asennemuutosta suhteessa ikääntyviin. Yritys, josta jäädään eläkkeelle, harvoin toivottaa työntekijänsä tervetulleeksi jäämään vielä kymmeneksi vuodeksi.
Jotta muutos olisi mahdollinen, olisiko työelämää syytä lähestyä nykyistä joustavammin; rakentaen siltoja työn ja muiden elämänvaiheiden välille? Esimerkiksi luovan työn tekijöiden työelämän selkeää alku- ja loppupistettä voi olla vaikeaa määritellä. Nykyään tällainen on mahdollista asiantuntijatöissä, taiteilijoille ja yrittäjille. He kehuvat jatkavansa töitä hautaan asti, mutta harva bussikuski puhuu samoin. Kuitenkin yhä useammat työt sisältävät luovan työn piirteitä. Eläkeläisten voimavaroja voi lähestyä myös kahdesta muusta suunnasta. He ovat erittäin iso ostovoimaisena asiakaskunta, mutta myös mahdollisia tulevaisuuden kokemusasiantuntijoita, tuotekehittäjiä ja innovaattoreita. Suomessa väestö ikääntyy aikaisemmin kuin muualla Euroopassa. Seuraavan 20 vuoden aikana ikääntyminen on Suomessa nopeinta EU:ssa. Kohtaamme siis tilanteen kymmenen vuotta etuajassa.