Arvioitu lukuaika 3 min

Studiokysymys 4 ja maahanmuuttajat ja työ: Miten vältämme Malmö-skenaarion?

Julkaistu

  • Työikäisten määrän vähenemisen vuoksi Suomi tarvitsee myös maahanmuuttajien työpanoksen
  • Heitä tarvitaan lisää, mutta yhteiskunnan koheesion vuoksi olisi syytä kiinnittää huomiota toisen sukupolven maahanmuuttajiin
  • Vuoteen 2025 mennessä joka kymmenes peruskoulunsa päättävä on toisen sukupolven maahanmuuttaja
  • Heidän työelämäänsä siirtyminen on tärkeä nivelkohta – myös toisen sukupolven maahanmuuttajat ovat muualla jääneet osaamistaan heikompiin asemiin työelämässä
  • Me emme halua heidän turhautuvan ja toisaalta tarvitsemme kaikkien asukkaidemme potentiaalin käyttöömme

“Mitä itse asiassa toivon, että mun lapset saisivat koulutuksen yliopistotasolle asti, ja saisivat ammatin. Koska heillä on se mahdollisuus, Toivon, että he tekisivät töitä opintojen eteen ja että heillä olisi tavoite. Että he voisivat antaa jotakin tälle yhteiskunnalle ja samalla myös saada itselleen.” Näin sanoo Suomessa asuva ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja, eikä ole ainoa. Tutkimukset kertovat, että maahanmuuttajat ovat usein kunnianhimoisia ihmisiä, jotka kohdistavat lapsiinsakin paljon odotuksia. Ongelma on, että odotukset eivät välttämättä toteudu.

Suomalainen maahanmuuttokeskustelu on keskittynyt turvapaikanhakijoihin sekä ulkomaisen työvoiman houkutteluun. Emme ehkä aina huomaa, että tänne tullaan useimmiten avioliiton perässä. Keskustelu on peittänyt taakseen yhden merkittävän ryhmän: muusta syystä kuin turvaa hakemaan Suomeen tulleet sekä – ja ennen kaikkea – maassa jo olevien ulkomaalaistaustaisten henkilöiden lapset.

Ennen maailmanlaajuista talouskriisiä ja taantumaa Suomessa vallitsi kohtuullisen laaja yleisymmärrys siitä, että huoltosuhteen vinoutumisen eli työikäisen väestön määrän vähenemisen vuoksi tänne tarvitaan myös ulkomaista työvoimaa. Suunniteltiin ja käynnistettiin hankkeita, joilla työvoimaa yritettäisiin houkutella ja rekrytoida ulkomailta.

Lama muutti poliittisen tilanteen ja pysäytti useimmat tämänkaltaisista hankkeista. Nyt poliitikot pelkäävät, vaikka tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että työvoimaa pitäisi houkutella nykyistä enemmän maamme rajojen ulkopuolelta. Se on haasteellista maassa, jossa vain joka neljäs kansalainen helpottaisi maahanmuuttoa.

Korvaavana keinona poliitikot ja työmarkkinajärjestöt ovat esittäneet paitsi suomalaisten työttömien rekrytoimista, myös maassa jo olevien maahanmuuttajien työllisyysasteen parantamista. Kuitenkin TEM:n selvitys vuodelta 2007 osoittaa, että se on hyvä lisä, mutta riitä. Oleellisempaa olisi lisätä työperäistä nettomaahanmuuttoa.

Silti, yhteiskunnallisen koheesion kannalta meidän pitäisi kiinnittää huomiota maahanmuuttajien toiseen sukupolveen. Heidän haasteidensa ratkominen voi helpottaa myös lisätyövoiman houkuttelua Suomeen. Nyt Suomelle olisi erityisen tärkeää kokeilla ja pohtia keinoja, joilla Suomesta tehtäisiin myös ulkomaalaistaustaisille mahdollisimman houkutteleva paikka tehdä työtä. Meillä ei ole varaa jättää kenenkään potentiaalia hyödyntämättä.

Laajempi maahanmuutto Suomeen alkoi 1990-luvulla ja nyt tänne tulee jo 7000 ihmistä ihmistä enemmän vuosittain kuin täältä lähtee. Muutos on ollut nopea. Suomessa ei ole vähän maahanmuuttajia, vaan itse asiassa aika paljon. Parissakymmenessä vuodessa tietyille alueille Itä-Suomeen on syntynyt merkittävä venäläisvähemmistö ja Helsingissä joillakin alueilla neljännes on ulkomaalaistaustaisia asujia. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia.

Nyt maahanmuuttajien toinen sukupolvi on päättämässä koulunsa. Suurin osa toisesta sukupolvesta alle 20-vuotiaita. He ovat merkittävä ryhmä Suomessa. Vaikka maahanmuutto ei kiihtyisi yhtään, vuoteen 2025 mennessä noin 30 000 nuorena Suomeen muuttanutta ja 80 000 maahanmuuttajan Suomessa syntynyttä lasta päättää peruskoulun ja valitsee tiensä siitä eteenpäin. Siis noin joka kymmenes peruskoulun päättävä nuori elää kahden kulttuurin keskellä! Pian he astuvat työelämään. Noin vuosikymmenen kuluessa työllistymiskysymykset tulevat täällä tärkeäksi. Se on etenkin pääkaupunkiseudun ilmiö.

Tavallisten työnantajien asenne on keskeinen. Kaikki maahanmuuttajat eivät voi olla kulttuurikeskus Caisan kulttuurituottajia tai tulkkeja, työllistyä siis maahanmuuttospesifeihin töihin. Toinen sukupolvi ei olekaan ”maahanmuuttajia”. Kyse ei ole siitä, pääsevätkö he bussikuskeiksi – heidän tavoitteensa ovat ihan samanlaisia kuin kenen tahansa suomalaisen. He ovat ihmisiä, jotka haluavat perheen ja työn. Ulkomaalaispolitiikan menestyksen mittarina voidaan pitää maahanmuuttajien lasten menestystä, sillä hehän ovat saaneet usein saman koulutuksen ja edellytykset kuin valtaväestö. Kieli ei tuota ongelmia, takana on samat koulut. Silti esimerkiksi Ruotsista tiedetään, että toinenkin sukupolvi jää valtaväestöä heikompiin sosioekonomisiin asemiin – näin käy sitä helpommin, mitä enemmän toinen sukupolvi poikkeaa esimerkiksi ulkonäöltään valtaväestöstä.

Tämä siitä huolimatta, että alun sitaatin kaltainen tilanne on tyypillistä maahanmuuttajilla: heillä on valtaväestöä kovempi pyrky ylöspäin. Monet lähtijät ovat tavoitteellisia ja päämäärätietoisia ihmisiä, joilla on yleensä takanaan hyvä asema lähtömaassa. Näin ollen ensimmäisen sukupolven tulijoiden asema putoaa väkisinkin uudessa maassa. He pyrkivät takaisin menetettyyn asemaan, ja haluavat taata sen ainakin lapsilleen.

Suomeen tuli maahanmuuttajia melko myöhään verrattuna muuhun Eurooppaan, jossa monella maalla toinen sukupolvi on “syntynyt” jo aiemmin 1960- ja 70-luuvn siirtolaistyön vuoksi. Siksi meillä on myös mahdollisuus oppia muiden tekemien ratkaisujen kokemuksista. On merkillepantavaa, että esimerkiksi Pariisin lähiömellakat eivät olleet pelkästään syrjäytyneiden nuorten protesti. Taustalla olivat nimenomaan turhautuneet toisen sukupolven maahanmuuttajat yhdistettynä turhautuneisiin ranskalaisiin lähiönuoriin, joita vaivaa työttömyys. Ensimmäisen sukupolven työsiirtolaisten lapset eivät päässeetkään niin pitkälle kuin oma osaaminen antoi ymmärtää.

Toinen sukupolvi on, kuten maahanmuuttajat yleensä, hyvin heterogeeninen ryhmä. Se vaatii tarkkuutta erilaisten toimenpideohjelmien kohdentamiselta. Pitää olla mielessä tarkka kohderyhmä: mistä he ovat, millaisia valmiuksia ja elämänkokemuksia heillä on.

Taustaa: Suomessa suurimmilla ryhmillä on paluumuutto-, avioliittomuutto- tai turvapaikanhakijatausta. Vuonna 2008 ensimmäisen polven maahanmuuttajia asui Suomessa noin 220 000 – 4,1 prosenttia väestöstä. Heistä 76 prosenttia oli syntynyt Euroopassa, 18 prosenttia Aasiassa, 9 prosenttia Afrikassa, 4 prosenttia Etelä– ja Pohjois-Amerikassa.

Vuonna 2010 Suomeen muutti eniten väkeä Virosta, Ruotsista ja Venäjältä. Oleskelulupaa hakivat eniten Venäjän, Somalian ja Intian asukkaat. Reilu kolmannes maahanmuutosta kohdistuu pääkaupunkiseudulle. EU-maista muuttaneista lähes joka toinen oli työllistynyt, afrikkalaisista, pohjois- ja eteläamerikkalaisista sekä aasialaisista joka kolmas.

Julkaistu