Studiokysymys 5 ja palkkatyön ulkopuolinen uusi työ: Miten vapaaehtoistyö voitaisiin nähdä tuottavana työnä?

• Yli puolet suomalaisista on työelämän ulkopuolella. Heissä on iso potentiaali auttaa ylläpitämään yhteistä hyvää, kun valtion rahat ovat tiukilla
• Vapaaehtoistyö on arvokasta myös kansantaloudelle – siihen sijoitettu raha tulee kuusinkertaisena takaisin
• Mutta varsinkaan nuoret eivät kuitenkaan halua kuulua järjestöihin tai sitoutua. Tarvitsemme uusia tapoja kanavoida tätä hetkittäistä tekemisen halua
• Kun puhumme työstä, keskitymme yleensä pelkkään palkkatyöhön. Miten muukin ”työ” voitaisiin ymmärtää relevantiksi, ja miten yhteiskunta voisi tukea ja hyötyä siitä vielä enemmän? Yli puolet suomalaisista on jo nyt työelämän ulkopuolella. He ovat eläkeläisiä, vajaakuntoisia, vanhempainvapaalta palaavia, opiskelijoita, työttömiä.

Se ei ole pelkkä ongelma. Se tarkoittaa myös sitä, että meillä on iso joukko ihmisiä, joilla olisi annettavaa yhteiseen hyvään. Suomella voisi olla aika keksiä uusia keinoja miten mahdollistaa vapaaehtoistyötä ja palkita siitä, koska – halusimme tai emme – julkiset varat eivät riitä samanlaiseen palveluverkkoon ja tarjontaan kuin aikaisemmin.

Kasvunvaraa tällaisessa työssä voisi kuvitella olevan: Ruotsissa kansalaisjärjestöissä työskentelee 7,1 prosenttia työvoimasta – heistä palkattuja on vain vajaa viidennes. Suomessa kolmannella sektorilla on mukana viisi prosenttia työvoimasta – lähes puolet on siellä palkkatöissä.

Lisäksi ainakin kyselytutkimuksissa on huomattu, että yhä useampi täysipäiväistä työtä tekevä olisi
valmis vähentämään tulotasoaan saadakseen lisää vapaa-aikaa. Osa haluaa ajan itselleen, mutta osa
haluaisi tehdä merkityksellistä työtä yhteisön hyväksi. Työ itsessään ei enää ole kaikille merkityksellistä, varsinkin jos se ei vastaa omaa arvomaailmaa.

”Jos työpaikan arvot tai ilmapiiri eivät ole kohdallaan, lähdetään kohti uusia mahdollisuuksia, vaikka
tulotaso laskisikin”, sanoo Akavan tuore tutkimus.

Tämä on varmasti yllättänyt monet johtajat, jotka luulivat, että raha, kohtuullisen varma työpaikka ja niihin kytketty pakko – perinteiset suomalaiset johtamisen menetelmät – kantavat jatkossakin. Ihmisillä on siis halua ja aikaa tehdä muutakin kuin palkkatyötä, mutta sitä ei pidä nähdä pelkkänä huonona asiana kansantalouden kannalta. Sillä on arvoa paitsi ihmisille itselleen, myös muille. Suomessa laskettiin neljän suuren kansalaisjärjestön vapaaehtoistyön rahallinen arvo. Se kohoaa yli 130 miljoonaan euroon vuodessa. Rahasumma vastaa ison kunnan vuoden käyttötalousmenojen loppusummaa. Vapaaehtoistyön arvo nousee Ruralia-instituutin tutkimuksen perusteella kuusinkertaiseksi siihen sijoitettuun summaan verrattuna. Vapaaehtoistyön alkuperäinen kustannettava tuntihinta liikkuu vajaassa 2 eurossa, mutta lopullinen tuntihinta kohoaa noin 12,5 euroon tunnilta.

Meillä olisi mahdollisuus vapauttaa yhä enemmän ihmisiä tekemään erilaista merkityksellistä
vapaaehtoistyötä. Suomessa tehdään suhteellisen vähän esimerkiksi osa-aikatyötä – paitsi tietysti ne
heikosti koulutetut palvelualojen vuokra- ja pätkätyöläiset, joilla ei ole muuta mahdollisuutta.
Hyväosaisille se taas ei tunnu olevan mahdollista – syynä ovat työelämän järjestelmät ja asenteet.
Osmo Soininvaara huomauttaa kirjassaan ”Vauraus ja aika” tutkimusten osoittavan, ettei työajan
pituudella ole merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi Tanskassa työaika on
kuudenneksen Suomea lyhyempi, mutta Tanskalla ei silti mene hirveän huonosti. Työajan lyhentäminen ei toki ratkaise rakenteellista työttömyyttä, mutta se voisi parantaa ihmisten elämänlaatua. ”Järjestötoiminta elpyisi, perheen yhteiset ateriat palaisivat arkeemme”, Soininvaara
maalailee.

Vapaaehtoistoimintaa ei kannusteta vaon tukemalla institutionalisoituneita järjestöjä. Etenkään nuoret
eivät halua liittyä järjestöjen jäseniksi tai vastuutehtäviin. Kun he haluavat toimia, he toimivat ryhminä ja klubeina, mutta eivät rekisteröi yhdistyksiä. Se antaa vapautta, väljyyttä ja vähemmän sidoksisuutta.
Järjestötoiminnan toiminnallinen konsepti täytyy muuttua: siksi jo lähes institutionalisoituneet
vapaaehtoistyön järjestöt eivät houkuttele kuin ennen. Koulutetut ja omannäköistä elämäänsä tavoittelevat ihmiset haluavat osallistua itselleen sopivilla, usein lyhytaikaisilla tavoilla. Miten tuemme osallistumisen tapoja, jotka eivät vaadi sitoutumista?

Vapaaehtoistyön palkkana ei tarvitsisi olla pelkästään auttamisesta seuraavaa mielihyvää. Iso-Britannian hallitus on ottanut kärkiteemakseen käsitteen Big Society. Siinä pyritään osallistamaan ihmisiä paikallistasolla – huolehtimaan itse enemmän suvustaan, lähiyhteisöstään, asuinalueestaan. Ajatus on, että ihmiset myös tietävät itse paremmin, miten ongelmia ratkaista sekä millaisia ja miten palveluita on syytä järjestää.

Yksi esimerkki on pian Iso-Britanniassa alkava kokeilu nimeltä CareBank. Se rohkaisee asukkaita auttamaan pikkuapua tarvitsevia alueensa ihmisiä – vanhuksia ja ”vajaakuntoisia” –, jotta nämä voisivat asua mahdollisimman pitkään itsenäisesti kotonaan. CareBankista saa vastalahjan: kun käytät naapurin mummoa kaupassa tunnin reissulla, ansaitset yhden tunnin krediitin. Sillä voit ”ostaa” toiselta vapaaehtoiselta tunnin, jonka aikana hän auttaa omaa, kaukana asuvaa mummoasi tai sitten voit päästä ilmaiseksi kunnalliseen uimahalliin. Kaupungistuvassa Suomessa etäisyys vaikka juuri omiin vanhempiin on usein pitkä.

Vapaaehtoistyön ja osallisuuden reunaehdoista on esitetty myös kriittisiä huomautuksia. Näin
vapaaehtoistyötä tutkinut Annukka Berg Sitran internet-sivuilla: ”Osallistamisen idea on kovassa huudossa. Siitä puhutaan hyvän hallinnon kehittämisseminaareissa, tuotekehitysporukoissa ja järjestöpiireissä. Tämä vuosi on julistettu Euroopan vapaaehtoistyön teemavuodeksi. Osallistumisinnostusta tuntuu ruokkivan harha siitä, että yhteiskunnassa olisi valtavasti helposti hyödynnettävää vapaata kapasiteettia. Samalla pelkästään ystäväpiiriini kuuluu kymmenisen vapaaehtoistyössä uupunutta ihmistä. Pohdinkin usein, ovatko seminaareissa pauhaavat
osallistamisasiantuntijat itse istuneet viikonloppukokouksissa tai riidelleet kuulemistilaisuuksissa.
Kauanko he jaksavat naputella hallinnon vaikuttamisportaalissa? Onko heillä tänä iltana aikaa viedä naapurin mummo kävelylle?”

Mikä voisi olla Suomen CareBank, jossa julkishallinto voisi olla enemmän mukana kuin esimerkiksi
Stadin aikapankissa? Aikapankin kautta voi saada apua arjen tarpeisiin omalla asuinalueella.
Aikapankissa jaetaan yhteisön taitoja niin, että esimerkiksi ompelusta pitävä henkilö tarjoaa
korjausompelua muille jäsenille ja saa itselleen apua esimerkiksi lastenhoidossa tai juhlien
järjestämisessä.

Voisiko vapaaehtoistyön kytkeä vielä enemmän julkisiin palveluihin – voisiko sillä esimerkiksi ansaita julkishallinnon rahoittamia “lomapäiviä”? Miten voisimme innostaa ihmisiä ja mahdollistaa yhteisen ”palkattoman” työn – muistaen kuitenkin sen reunaehdot? Voisiko yksi ratkaisu olla auttamismahdollisuuden tuominen kotiin? Kyse on teknologian mahdollistamasta ”mikrotyöstä”. Tästä esimerkkinä on suomalainen Microtask – yritys joka on erikoistunut laajojen työkokonaisuuksien pilkkomiseen pieniin osiin. Yhtenä hankkeena on Digitalkoot.fi, jossa ihmiset voivat kotikoneeltaan auttaa digitoimaan Kansallisarkiston kokoelmia siltä osin kuin koneluku ei onnistu täydellisesti. Työtä tehdään pelinomaisesti, palkkaa ei makseta – ihmiset tekevät sitä, koska pelailu on mukavaa ja siitä seuraa yhteisiä yhteiskunnallisia hyötyjä.