sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Tietoyhteiskunta on muuttanut nuorten maailmaa paljon syvällisemmin kuin mitä suurin osa ihmisistä ymmärtääkään. Netti on kuin luonnonvoima, jota ei voi yrityksistä huolimatta hallita. Nuorison vapaa-ajan elämä ja koulun perinteinen opetus eivät enää kohtaa toisiaan.
”Iso, paha Internet” ja siellä mellastava ”Netti-väki” ovat edelleen koulumaailman rakenteille suuri kauhistus. Nettiä ja sosiaalista mediaa ei osata hyödyntää, sillä opetushallinnosta ei löydy riittävästi netti-osaamista. Tekstiviestien kirjoittaminen ei ole kuitenkaan epäilyistä huolimatta tuhonnut kaikkien lasten kielitaitoa eikä sosiaalinen media ole tehnyt kaikista nuorista kouluampujia. Päin vastoin. Netti on saanut monet uudet luovuuden kukat kukkimaan.
– Kouluissa tuskaillaan, että niillä ei ole riittävästi koneita ja nettiyhteyksiä, jotta tietoverkkoja voisi hyödyntää opetuksessa. Kyse on kuitenkin asenteista. Esimerkiksi Ihastjärven kyläkoulu Mikkelissä ja heidän blogi-opetuksensa näyttää, miten paljon voidaan saada aikaan, kun asenne on kohdallaan ja innostusta on riittävästi. Ihastjärvellä tekniikaksi ovat riittäneet nettiyhteys, tietokone ja webbikamera, muistuttaa Anne Rongas Kymenlaakson Miehikkälästä.
Sadan hehtaarin yksinäisyys
Keskellä maaseudun rauhaa asuva Rongas on tietoyhteiskunnan aktiivinen kehittäjä, jota voidaan tilanteesta riippuen tituleerata yrittäjäksi, opiskelijaksi, opettajaksi, kouluttajaksi, projektiasiantuntijaksi, metsänomistajaksi tai mummoksi. Viimeisimmästä arvonimestään ehdottomasti eniten ylpeyttä tunteva Rongas elää itse kuten opettaa. Lähes kaikki Ronkaan työskentely tapahtuu verkon kautta ja sosiaalisen median mahdollisuuksia hyödyntäen. Eräs keskeinen häntä työllistävä asia on Avoimet verkostot oppimiseen -hanke.
Tietoyhteiskunta auttaa maaseudun ihmisiä ”sadan hehtaarin yksinäisyyden” voittamisessa. Internet tuo maailman lähelle, vaikka itse olisi fyysisesti hyvinkin kaukana muista ihmisistä, Rongas sanoo.
Elämme edelleen teollisuusyhteiskunnan rakenteissa
Koulumaailman vanhojen rakenteiden lisäksi Ronkaalta saavat kyytiä myös menneeseen maailmaan jääneet poliitikot ja etujärjestöt. Meillä on Suomessa mennyt viime vuosina liian hyvin, joten ei ole ollut pakkoa kehittää uusia asioita ja tehdä tarvittavia muutoksia.
– Kouluissa on riittänyt se, että meillä on oppikirjat ja ulkoa oppiminen on ollut keskeinen opetustapa. Opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Poliitikot ovat samaan tapaan pihalla tietoyhteiskunnan mahdollisuuksista. Jyrki J. Kasvi taitaa olla ainoa kansanedustaja, joka tietää miten verkon kanssa toimitaan. Innovatiivisina itseään pitävien organisaatioidenkin ohjausryhmien kokouksissa kirjataan kokouspöytäkirjaan kohta ”4.7. Innovointia”, jolle varataan sitten aikaa puoli tuntia. Luulemmeko me oikeasti, että uusia ja mullistavia innovaatioita syntyy tällä tavalla, kärjistää Rongas.
Oppilaiden tapaan myös henkilöstö on suomalaisilla työpaikoillaan ihmeissään. Etujärjestöt toimivat teollisuusyhteiskunnan ehdoilla, mutta ihmiset liikkuvat yhä enemmän bittien nopeudella asiasta ja tiedosta toiseen. Ihmiset myös organisoituvat uudella tavalla kansalais- ja etujärjestöjen ulkopuolella.
– Netti ja sosiaalinen media uhkaavat monia perinteisiä toimijoita. Siksi netti nähdään edelleen yhtenäisenä mustana ja pelottavana möykkynä. En tiedä onko se vain sattumaa, että netti nähdään uhkaavana asiana nimenomaan printtimediassa. Sen asemaahan avoimet tietoverkot ja niiden kollektiivinen sisällöntuotanto uhkaavat kaikista eniten, kysyy Rongas.
Mikroduunia ja vertaistukea
Suomalainen tietoyhteiskunta on kaikkea muuta kuin valmis. Sosiaalisesta mediastakin olemme Ronkaan mielestä nähneet vasta bittivuoren huipun. Tällä hetkellä me vielä menemme itse aktiivisesti nettiin ― vuonna 2020 netti tulee yhä enemmän meihin. Ihmiset ja teknologia sulautuvat toisiinsa entistä selvemmin. Joissain pelaajien yhteisöissä tämä alkaa olla todellisuutta jo nyt.
– Oma visioni suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta on inhimillinen yhteiskunta, jossa vaikeita ongelmia voidaan ratkaista joukkoälyllä. Olemme toivottavasti kyläyhteisömäinen luovuuden, ilon ja leikin tietoyhteiskunta. Työelämässä meillä on käytössämme Mikroduuni-tyyppisiä nykyisen työelämän haastavia tapoja. Mikroduunin edistäminen voisi hyvinkin sopia Sitran-tapaiselle organisaatiolle, arvelee Rongas.
– Uskoa antaa viime juhannuskokolla kuultu keskustelu, jossa toinen vanhempi mies neuvoi toista digikameran kuvien nettiin siirtämisessä. Meidän teknohypetetyssä yhteiskunnassamme ei ole koskaan liikaa vertaisneuvojia, jotka osaavat luonnollisella tavalla puhua ihmisten kanssa heidän omalla kielellään, sanoo Rongas.
Teksti ja kuva: Kai Tarkka / TrueStory
