“Tulevaisuus alkoi herätä henkiin pääni sisällä ja muuttua oikeaksi” – Tulevaisuussimulaatio vei yli 800 ihmistä vuoteen 2038

Kuvittele tulevaisuus, jossa seuraavan vuosikymmenen aikana laitteet, jotka lukevat, tulkitsevat tai stimuloivat aivojen toimintaa, siirtyvät pikkuhiljaa laboratorioista, sairaaloista ja huippututkimuksesta arkeen. Kun langattomat, helppokäyttöiset neuroanturat kehittyvät, myös ihmisten kiinnostus mielen hyvinvointiin ja oppimiseen lisääntyy entisestään, samaan aikaan kun huoli työn tuottavuudesta kasvaa. Laitteet ovat kuin älykellot 2010-luvulla: aluksi ne olivat kiinnostava, joskin hintava kuriositeetti, nyt perusvaruste monen arjessa. Moni käyttää esimerkiksi kuulokkeita, silmälaseja tai pantoja, jotka muiden toimintojen ohessa seuraavat mm. aivosähkökäyriä. Rohkeimmat ovat laitattaneet sirun ihon alle tai jopa suoraan aivoihin.

Tämänkaltainen skenaario toimi lähtöpisteenä Sitran järjestämälle tulevaisuussimulaatiolle, jossa osallistujat pääsivät viikon ajan kokemaan päätöksentekoa, yhteiskunnallisia keskusteluja ja arjen valintoja. Osallistujat saivat verkkoalustalla päivittäin erilaisia pohtimistehtäviä, joihin he vastasivat ja keskustelivat myös muiden osallistujien kesken. Viikon mittainen simulaatio sijoittui vuoteen 2038 ja eteni kohti neuvoa-antavaa kansanäänestystä neuroteknologian- ja datan sääntelystä.

Tulevaisuussimulaation ytimessä oli osallistujien henkilökohtainen kokemus tulevaisuudesta: mitä minä ajattelisin, miten toimisin ja miten reagoisin tällaisessa tilanteessa? Kokemuksellinen ennakointi lähteekin siitä, että osallistujille luodaan puitteet kuvitella ja eläytyä erilaisiin tulevaisuuksiin.

Simulaation pohjana toiminut skenaario ei ole ennuste, vaan perustuu neuroteknologiaan liittyviin heikkoihin signaaleihin, eli merkkeihin mahdollisista muutoksista, jotka voivat olla tulevaisuudessa merkittäviä. Se on siis yksi mahdollinen tulevaisuus, johon liittyy monenlaisia näkökulmia – haasteita ja mahdollisuuksia, toiveita ja pelkoja sekä monia ristiriitaisiakin kehityskulkuja.

Ennakointi edellyttää kuvittelukykyä

Tulevaisuussimulaatio oli osa Sitran Heikot signaalit -työtä, joka esittelee yllättäviä, ei-ilmeisiä mutta mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja. Työn tavoitteena on tuoda esille tulevaisuusoletuksia, haastaa käsityksiä tulevaisuuksista ja laajentaa mahdollisten tulevaisuuksien valikoimaa.

Simulaatio oli jatkoa Sitran toukokuussa julkaisemalle tulevaisuuteen sijoittuvalle JOS*-aikakauslehdelle. Lehden Ajattelen, siis jaan -artikkeli käsittelee neuroteknologian yhtä mahdollista tulevaisuutta.
Mukana simulaatiossa oli 811 osallistujaa. Joillekin osallistujille tulevaisuussimulaation aihe, eli neuroteknologian tulevaisuus, oli sytyke hakea mukaan, kun taas toisille kyse oli enemmän tulevaisuusajattelun ja kuvittelukyvyn harjoittamisesta.

Kuvittelukyky ja tulevaisuusajattelu auttavat meitä varautumaan muutoksiin, löytämään uusia mahdollisuuksia ja tekemään parempia päätöksiä epävarmassa tulevaisuudessa. Harjoittelemalla simulaation avulla näitä taitoja voimme laajentaa näkökulmiamme tulevaisuudesta ja vahvistaa resilienssiämme.

Miltä tulevaisuus tuntuu?

Elämyksellisyys, kokemuksellisuus ja pelit ovat olleet ennakoinnissa viime vuosina kovassa nosteessa. Moni on havainnut, että pelkkä tieto ei enää riitä. Tarvitaan myös jotain, joka koskettaa, ravistelee ja herättää tunteita, jotta ihmiset muuttaisivat toimintaansa,ajatteluaan ja päätöksentekoaan tässä hetkessä. Muun muassa Euroopan komissio, Nato ja Ikea ovat kokeilleet erilaisia kokemuksellisia menetelmiä herättääkseen vaihtoehtoisia erilaisin tavoin ”eloon”.

Kokemuksellisen ennakoinnin uranuurtaja, futuristi Stuart Candy kuvaa kokemuksellista ennakointia ” tulevaisuuden tilanteiden ja esineiden suunnitteluksi, jotta oivalluksia ja muutoksia voidaan vauhdittaa”. Candy puhuu kokemuksellisesta kuilusta sen välillä, miten useimmiten puhumme tulevaisuudesta, ja miltä tulevaisuus todella tuntuu. Kokemuksellinen ennakointi pyrkii rakentamaan siltoja tämän kuilun yli, tuoden erilaisia tulevaisuusskenaarioita konkreettisesti nykyhetkeen esimerkiksi tulevaisuuden asioiden ja esineiden eli artefaktien, immersiivisten eli jollain tavoin henkiin herätettyjen skenaarioiden ja tulevaisuussimulaatioiden avulla.

Pyrkimyksenä on yleisen tason pohdinnan sijaan keskittyä siihen, miltä joku tulevaisuus tuntuisi ihmisistä, mitä he ajattelisivat, millaisia esineitä tai palveluita maailmassa olisi ja niin edelleen. Toisin sanoen, millainen kokemus maailma silloin olisi. Mitä lähemmäs tulevaisuuksien kuvittelussa päästään konkretiaa, sitä helpompaa on myös ymmärtää jonkin mahdollisen tulevaisuuden vaikutuksia ihmisiin ja koko maailmaan.

Sitrassa kokemuksellisia menetelmiä on kokeiltu vuosien varrella esimerkiksi Heurekan Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttelyssä vuonna 2017, Heikot signaalit -tarinatyöpajoissa vuonna 2021, Mitä jos? -näyttelyssä yhteistyössä Design museon kanssa vuonna 2024 sekä kiertotalousaiheisessa tulevaisuussimulaatiossa WCEF-tapahtuman yhteydessä vuonna 2024. Myös tuore, vuoden 2025 Heikot signaalit -katsaus julkaistiin kuvitteellisen aikakauslehden muodossa vieden lukijan tulevaisuuteen, jossa joukosta heikkoja signaaleja on tullut arkipäivää.

Neuroteknologian ja -datan tulevaisuutta käsitelleessä Tulevaisuussimulaatiossa tulevaisuus tuntui osallistujien vastausten perusteella muun muassa toiveikkaalta ja uteliaisuutta herättävältä, mutta herätti samaan aikaan myös huolta ja epäilyksiä, osin myös ahdistusta.

Tunteiden kokemisella onkin keskeinen rooli kokemuksellisessa ennakoinnissa. Tavoitteena on, ettei tulevaisuus jää vain abstraktiksi tai analyyttiseksi kokonaisuudeksi, vaan siitä tulee koettu, tuntunut ja eläydytty. Kun tulevaisuutta tunnustellaan eikä vain jäsennellä, ihmiset usein uskaltavat ajatella avoimemmin ja avarammin. Tämä taas vaikuttaa siihen, kuinka laajasti ja ennakkoluulottomasti erilaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia tai riskejä ihmiset kykenevät ajattelemaan.

Tunteet myös paljastavat piileviä oletuksia tulevaisuudesta, sillä ensimmäiset reaktiot – ovat ne sitten myönteisiä tai kielteisiä – kertovat paljon. Mikä esimerkiksi herättää vastustusta, mikä tuntuu heti oikealta, mikä koetaan uhkaavana ja mikä ehkä innostaa? Erilaisia tulevaisuussimulaatioita kehittäneen futuristi Jane McGonigalin mukaan onkin tärkeää ymmärtää, että sen lisäksi miten toisenlainen tulevaisuus voi olla, myös me ihmiset voimme olla toisenlaisia ja ajatella tai käyttäytyä toisella tavalla kuin nyt. Parhaimmillaan tulevaisuussimulaatiot voivat antaa viitteitä näistä ajattelun tai käyttäytymisen muutoksista.

Tunnereaktiot auttavat tekemään näkyväksi ne lähtökohdat, joiden varassa ihmiset usein toimivat, niin nykyhetkessä kuin todennäköisesti tulevaisuudessakin. Lisäksi yhteisesti koettu simulaatio, tulevaisuusartefakti, roolipeli tai tilallinen installaatio, luo myös jaettua ymmärrystä yhteisistä riskeistä tai mahdollisuuksista, joita tulevaisuuksiin liittyy. Parhaimmillaan tämä voi vahvistaa luottamusta ja helpottaa vaikeiden tulevaisuuspäätösten tekemistä yhdessä.

Tunteiden herättäminen edellyttää usein myös jotakin muuta kuin tekstiä. Siksi Sitran järjestämässä tulevaisuussimulaatiossa oli myös panostettu niin sanottuihin immersiivisiin elementteihin, joiden avulla tulevaisuutta pyrittiin herättämään henkiin. Toimitusjohtajan infovideo, 3D-mallinnettu NeuroTrack-panta, yhteisöverkkopostaukset, vaalimainokset, kaikki omalta osaltaan kuvittivat tätä vuoden 2038 tulevaisuutta.

Mikä neuroteknologian tulevaisuudessa puhutti? 

Simulaatio eteni viiden päivän aikana seuraavasti:

• Päivä 1: esittäytyminen ja eläytyminen omaan elämään vuonna 2038 sekä tutustuminen muihin omassa pienryhmässä. Osallistujien tuli pohtia mm. sitä, missä olen vuonna 2038, millaista on elämäni, mitä arvostan jne.
• Päivä 2: pohdinta siitä, mitä asioita olisi valmis hyväksymään neurodatan käytössä, ja minkälainen suhde osallistujalla on neuroteknologiaan. Osallistujat saivat myös tutustua lakiluonnokseen neuroteknologian sääntelystä.
• Päivä 3: tutustuminen NeuroTrack-hyvinvointipantaan, jota työnantaja tarjoaa osallistujan käyttöön, kannustimena palkankorotus. Osallistujien tehtävänä oli pohtia, ottaisivatko pannan käyttöönsä.
• Päivä 4: sukeltaminen yhteisöverkkoihin (sosiaalinen media) ja niissä käytävään keskusteluun tulevasta kansanäänestyksestä.
• Päivä 5: äänestäminen neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä neuroteknologian sääntelystä. Osallistujien tehtävänä oli myös pohtia omia reaktioita äänestystuloksen jälkeen.

Osallistujien palautteet simulaatiosta olivat pääosin kiittäviä ja simulaation koettiin avartavan ajattelua, avaavan uusia näkökulmia ja haastavan oletuksia sekä ylipäätään vahvistavan tulevaisuusajattelua.

Osallistujien suhtautuminen neuroteknologiaan ja neurodatan hyödyntämiseen muuttui merkittävästi viikon aikana. Ensimmäisinä päivinä osallistujat suhtautuivat aiheeseen innostuneesti: yli puolet (55 prosenttia) kirjoitti pohdintatehtävissään aiheesta positiivisesti, ja vain 20 prosenttia nosti esiin huolia. Viikon aikana kriittinen pohdinta kuitenkin lisääntyi, ja keskeisiksi teemoiksi nousivat hyötyjen ja riskien punninta, yksityisyys, eettisyys ja kontrolli. Simulaation viimeisenä päivänä enää 28 prosenttia osallistujista kirjoitti pohdintatehtävässään neuroteknologiasta positiivisesti, ja negatiivisesti kirjoittavien joukko oli noussut 45 prosenttiin. Innostus säilyi erityisesti hyvinvointia tukevissa käyttötarkoituksissa, mutta huoli datan hallinnasta ja sosiaalisista vaikutuksista kasvoi selvästi loppua kohden.

Erityisesti huolta herättivät neurodatan yksityisyys varsinkin kaupallisessa kontekstissa ja kontrollin välineenä esimerkiksi työelämässä tai poliittisessa vaikuttamisessa. Huolta herätti myös oikeus pitää tunteet yksityisinä ja pelko siitä, että teknologia syrjäyttää ihmisten välisen vuorovaikutuksen. Lisäksi osallistujat pelkäsivät, että neuroteknologia lisää sosiaalista ja taloudellista kuilua, jos vain varakkailla on varaa hyödyntää teknologiaa tai jos heikommassa asemassa olevat joutuvat myymään neurodataansa.

Neuroteknologiassa nähtiin myös paljon mahdollisuuksia. Erityisesti mahdollisuus hyödyntää neurodataa mielenterveysongelmien ja sairauksien, erityisesti neurologisten sairauksien, ennakointiin ja hoitoon koettiin lupaavana. Myös ajatus vapaaehtoisista työvälineistä, jotka tukevat jaksamista ja motivaatiota, herätti kiinnostusta. Neuroteknologia nähtiin keinona laajentaa luovuutta ja oppimista sekä tuoda uusia, moniaistisia elämyksiä arkeen.

 
Myös käsitellyt teemat muuttuivat simulaation aikana. Viikon loppua kohti yksityisyys ja valvonta nousivat merkittävästi alkua tärkeämmiksi teemoiksi, kun taas hyvinvointi ja työelämän hyödyt menettivät painoarvoa alkuinnostuksen hiipuessa. Myös eettisyys ja oikeus hallita omaa dataa nousivat vahvasti keskusteluun loppua kohden. Viiden päivän aikana osallistujien kommentit laajenivat yksilön oikeuksista yhteiskunnallisiin rakenteisiin, ideologioihin ja vallankäyttöön. Esiin nousivat esimerkiksi kognitiivinen vapaus ja neuro-oikeudet, luovuuden ja ihmisyyden säilyttäminen teknologian kehittyessä sekä lainsäädännön ja demokratian rooli teknologian hallinnassa.

Simulaation viimeisenä päivänä osallistujat pääsivät antamaan äänensä lainsäädännön käyttöönoton puolesta tai sitä vastaan. Tavoitteena oli määritellä kriteerit ja rajat yksilön aivoista kerättävän datan käytölle. Äänestyksen voitti äänivyöryllä neurolainsäädännön käyttöönotto: 82 prosenttia vastaajista äänesti lain puolesta.

Lähteet:

Jane McGonigal: Imaginable (2022)

Stuart Candy: What ever it takes – OECD Government Foresight Community Virtual Masterclass Seminar March 14, 2024