Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 07.06.2013

Vesikonfliktit ja hydrodiplomatia

Kirjoittaja
 
Teppo Turkki

Veden omistaminen, ja erityisesti useiden maiden valtiorajojen ylittävien vesivarantojen omistaminen, (joet, pohjavedet, jäätiköt, syvällä sijaitsevat maanalaiset vesialtaat) on poliittinen, turvallisuuspoliittinen ja kauppapoliittinen kysymys. Yhä useammin varoitetaan, että veteen liittyviä vakavia konflikteja on kytemässä eri puolilla maailmaa, ja että kansallisen turvallisuuden kannalta veden riittävyyden turvaaminen on yhtä tärkeä asia kuin valtion uskottava ja toimiva puolustuskyky.

Vesipula on synnyttämässä uusia kansainvaelluksia. YK:n arvion mukaan maailmassa on ympäristösyistä jättänyt kotipaikkansa 24 miljoonasta 700 miljoonaan ihmistä. Valtaosa vesipakolaisista ovat maanviljelijöitä ja ihmisiä, jotka joutuvat hakeutumaan uusille alueille kyetäkseen jatkamaan elinkeinojaan.

Kiista Tiibetin ja Himalajan merkityksestä asettuu Kiinan näkökulmasta tyystin toiseen valoon kun sitä tarkkailee Himalajan jäätiköiden ja vesiresurssien omistamisen kautta: lähes kaikki Aasian pääjokien alkulähteet syntyvät Himalajan vuoristosta. Kiina on yllättäen myös Aasian ”hydrosupervalta”. Se hallitsee ja vartioi välillisesti 13 naapurivaltionsa vedentarvetta.

Kun vettä ei kaikille riitä, tulee siitä kiistojen, paikallisten konfliktien ja mahdollisesti jopa hyvin pitkälle eskaloituvien kriisien ydin. Kun Etiopia ryhtyi viime toukokuussa kääntämään Niilin ylävirtausta rakentaakseen 10 miljardia euroa maksavan vesivoimalan ja tullakseen yhdeksi Afrikan tärkeimmistä energianviejistä, muutti se samalla taloudellis-poliittisia suhteitaan Niilin alajuoksulla oleviin Sudaniin ja Egyptiin.

Aasian maista Singapore on noussut alueen tärkeäksi ”vesidiplomaatiksi” ja maailmanluokan vesiosaajaksi. Singapore on kehittänyt vuosia systemaattisesti vesistrategiaansa, vesiteknologiaosaamista ja tutkimusta. Kehittyminen vesiosaajana perustuu maan strategisiin linjauksiin sekä poliittiseen tahtotilaan kehittää Singaporesta Aasian alueen vahvin ”hydrohub”, vesiosaamisen keskus.

Kesäkuussa 2012 Singapore sopi Intian Delhin ja myöhemmin Bangaloren kaupunkien kanssa jäteveden uusien puhdistusjärjestelmien rakentamisesta ja hallinnoimisesta, joilla tuotetaan puhdasta vettä miljoonille intialaisille. Singapore myös konsultoi laajemmin kaupunkien jätevesien hyödyntämisen kehitysohjelmia. Vuoden 2011 suurtulvien jälkeen Singapore toimitti Thaimaalle erilaisia veden laadun tarkkailuun soveltuvia seurantajärjestelmiä sekä konsultoi Bangkokiin puhtaan veden jakelun turvaavan varasuunnitelman. Singapore on ollut merkittävä konsultti ja toimija mm. Kambodian vesihuollon rakentamisessa.

Viime vuonna Singaporen vesihallinnon ”Technology and Water Quality” -virastosta tuli Maailman terveysjärjestö WHO:n puhtaan ja juomaveden alueellinen osaamiskeskus, jossa koordinoidaan vesiresursseihin liittyviä sääntelykysymyksiä, veden käytön ja prosessoinnin järjestämistä sekä veden hinnanmuodostukseen liittyviä kysymyksiä.

Kiinnostavaa Suomen kannalta on havainnoida kuinka pieni Singapore on hydro-osaamisen ja ”vesidiplomatian” avulla löytänyt itselleen ulkopoliittisen alueellisen ”niche-diplomacy”-aseman. Singaporen vesistrategia ja pitkäjänteinen työ tunnustetaan globaalisti: Singaporea pidetään vesihuollon ja vesijärjestelmien mallikaupunkina. Mallikaupunkiaseman rinnalle Singapore on kehittänyt rooliaan ”vesidiplomaattina”, joka on tuonut sille isomman uskottavuuden ja kansainvälisen tilan toimia alueellisena vaikuttajavaltiona. Vesiosaaminen tekee Singaporesta vahvemman ja strategisemman kumppanin naapureilleen ja Aasiassa.

Riittääkö maailmassa vesi? Voiko Aasia olla maailmantalouden veturi, jos se ei kykene ratkaisemaan vesiongelmiaan? Pystytäänkö rakentamaan järjestelmiä, joilla osataan hyödyntää uusia teknologioita, puhdistusta, jäteveden kierrätystä sekä innovatiivisia ratkaisuja?

Kehittyneissä maissa veden laatu ja saatavuus ovat tosiasiallisesti parantuneet viime vuosikymmeninä. Syinä ovat tiukennetut ympäristö-, saaste- ja päästönormit sekä systemaattinen laatukontrolli. Saastuttamiselle on laitettu hintalappu jätevesimaksuina.

Globaalilla tasolla, kehittyvissä ja kehitysmaissa, vesiongelmat ovat kuitenkin jatkuneet ja pahentuneet: veden kontrolloimatonta käyttöä ja saastuttamista on vaikea valvoa, nopea talouskasvu edellyttää veden ja vesivarojen hallitsematonta käyttöä ilman riittävää kontrollia ja lainsäädännöllistä suojaa.

Tulevaisuudessa maailman vesivaroja ja vettä tullaan vuokraamaan, varastamaan, tuotteistamaan, ostamaan ja myymään; veteen tullaan investoimaan, vesivarantojen ympärille tullaan luomaan uusia liiketoimintakonsepteja, optioita, pörssejä ja tuhansia erilaisia tuotteita; kapitalistinen markkinatalous ja tuottavuusajattelu ovat ankkuroitumassa osaksi päivittäistä vettämme.

Lisääntyvä makean veden tarve pakottaa maita, joiden alueella ja käytössä on vain vähennevät vesiresurssit suhteessa kasvavaan veden kulutukseen, rakentamaan massiivisia uusia vesialtaita, patoja ja patoaltaita. Vaikka Aasian väestökasvu on kääntynyt laskuun, on vedenkulutus hurjassa kasvussa. Veden tarvitsijoiden profiili on myös muuttunut: kaupungistuminen, Aasian megakaupungit kilpailevat makean veden saatavuuden kanssa.

Aasian megakaupungit ovat veden tulevaisuuden kannalta tiivistymiä ja keskuksia, joissa konfliktit, vedenpuute, laatuongelmat ja veden saatavuus tulevat kärjistymään. On myös odotettavissa, että juuri suurissa kaupungeissa tullaan ratkomaan puhtaaseen veteen liittyviä keskeisiä ongelmia. Eikä vain kysymyksissä, jossa kuolleita sikoja virtaa kaupungin läpi kuten kävi Shanghaissa keväällä 2013. Kaupungeissa tulevat syntymään uudet innovaatiot, jäteveden uudelleenkäytön ratkaisut, sadevesien laaja hyödyntäminen sekä vielä odottamattomien keksintöjen tekeminen.

Professori Brahma Chellaney Policy Research –keskuksesta New Delhistä julkaisi viime vuonna kirjan “Water: Asia’s New Battleground”. Siinä hän kirjoittaa, että Aasian vesiongelmiin ei taloudellisesta näkökulmasta ole olemassa yhtä tai kahta ratkaisua.

Chellaneyn mukaan ydinkysymys on vähentää nopeasti ja merkittävästi maataloudessa käytetyn veden määrää. Yhteiskuntien ja teollisuuden tulisi ottaa käyttöönsä heti puhtaan veden tuottamisen uusia teknologioita. Vielä hyödyntämättömien vesivarantojen mahdollisuudet pitäisi kartoittaa. Lisätä jäteveden uudelleen käyttöä, esimerkiksi erilaisten prosessivesien kemiallisen puhdistamisen keinoin ja kierrättämällä vettä. Kolmanneksi huomio tulisi kiinnittää investointeihin jo olemassa oleviin vesijakelujärjestelmiin, putkisto- ja laiteinfran sekä veden prosessointijärjestelmien korjaamiseen ja uusimiseen.

 

Lähteitä:

Suomen vesialan kansainvälinen strategia, 2009
US Geological Survey http://www.usgs.gov/water/
The Canadian Water Network (CWN) http://www.cwn-rce.ca/
David Lewis Feldman: Water, Polity (2012)
Worldwatch Institute, “The Looming Threat of Water Scarcity”, 19.3. 2013
Future Water: The Government’s water strategy for England (2008)
Asian Development Bank: Flood Risk Management: A Strategic Approach (2013)
Asian Development Bank: Asian Water Development Outlook (2013)

Ota yhteyttä
 
Teppo Turkki

Mistä on kyse?