Arvioitu lukuaika 2 min

Energiakäänne – aurinko rikkoo valtasuhteita

Kuvaaja: Saana Säilynoja

Julkaistu

Huhtikuussa Saksassa tehtiin uusi maailmanennätys. Ympäri maata sijaitsevilla aurinkopaneeleilla tuotettiin yhden päivän aikana energiaa yhteensä 167 GWh. Tämä on määrä, joka vastaa karkeasti 34 tuhatta tonnia öljyä tai kahdeksan ydinvoimalan päivätuottoa. Aurinkoisina päivinä Saksa pystyy tuottamaan yli 12 % tarvitsemastaan sähköstä auringolla. Maasta onkin tullut lyhyessä ajassa maailman johtava aurinkoenergian tuottaja.

Miksi aurinkoenergia menestyy Saksassa? Syy on yksinkertainen. Puolet aurinkoenergiaa tuottavista järjestelmistä on yksityisten kansalaisten omistamia ja syöttötariffi takaa pitkän aikavälin tuoton. Alalle syntyvien työpaikkojen lisäksi tavalliset ihmiset näkevät järjestelmän konkreettiset hyödyt omassa elämässään. Hyötyjen jakautuminen laajalle yhteiskuntaan takaa järjestelmän poliittisen suosion.

Toinen syy aurinkoenergian menestykselle on hyvin suunniteltu ja toteutettu toimintaympäristö. Saksassa neljän kilowatin aurinkojärjestelmän asentaminen on yli puolet halvempaa kuin Yhdysvalloissa. Ero ei johdu teknologiasta vaan halvemmista hallinnollisista kustannuksista, kuten suunnittelusta, luvista ja asennuksista. Parhaimmillaan Saksassa järjestelmän asentaminen ja verkkoon liittäminen onnistuu viikossa. Useat lupa-asiat, kuten rekisteröinti syöttötariffia varten, tehdään verkossa. Taloudellisesti kannattava ja yksinkertainen järjestelmä puree kuluttajiin.

Aurinkoenergian kasvu on ollut menestystarina. Haasteitakin toki riittää. Halvat kiinalaiset aurinkopaneelit uhkaavat kotimaista tuotantoa. Hajautettu tuotanto vaatii investointeja sähköverkkoon ja säätökapasiteettiin. Viime vuonna saksalaiset poliitikot huolestuivat aurinkoenergian liiallisesta suosiosta, koska järjestelmä syö jo lähes puolet uusiutuvien rahoituksesta.

Aurinko rikkoo myös energiamarkkinoiden valtasuhteita. Suuret energiayhtiöt ovat huolissaan omasta kannattavuudestaan. Monet ennustavat, että hajautettu tuotanto tekee energiamarkkinoille saman kuin Internet teki viestinnälle. Valta siirtyy ylhäältä johdetusta, keskitetystä järjestelmästä paikalliseen ja hajautettuun tuotantoon. Samalla entiset toimintamallit murtuvat.

Kaikista haasteista huolimatta Saksa osoittaa konkreettisesti esimerkillään, että aurinkoenergia on toimiva ratkaisu suuren, teollistuneen maan energiatarpeiden tyydyttämiselle. Tämä esimerkki toivottavasti inspiroi myös Suomessa tarttumaan rohkeasti aurinkoenergian lähes rajattomiin hyödyntämismahdollisuuksiin.

Kirjoittaja Matti Kahra on erityisasiantuntija maa- ja metsätalousministeriössä ja seuraa työssään kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita sekä EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa.

Löydät Energiakäänne-blogisarjan muut kirjoitukset sivun oikeasta reunasta Suosittelemme-osiosta tai hakemistosta.

Teema

Uudistumiskyky

Teknologian kehitys ja digitalisaatio muuttavat arkemme vauhdilla. Siksi myös yhteiskunnan rakenteiden ja käyttämiemme palvelujen tulee uudistua. Tähän tarvitsemme uudenlaisia, luottamukseen perustuvia kumppanuuksia, yhteisiä, tietoon perustuvia tavoitteita ja ihmisten osallisuuden vahvistamista. Uudistumiskyky-teema työskentelee näiden tavoitteiden puolesta.

Julkaistu

Suosittelemme

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?