Arvioitu lukuaika 2 min

Energiayhtiöt tekemään autoja - vai toisinpäin?

Autoteollisuus valmistaa autoja ja energiayhtiö tuottaa energiaa ja sillä selvä. Tai ehkei sittenkään.
Kuvaaja: Saana Säilynoja

Julkaistu

Autoteollisuus valmistaa autoja ja energiayhtiö tuottaa energiaa ja sillä selvä. Tai ehkei sittenkään. Pohjois-Saksan Werltessä sijaitsee Audin Power to Gas -laitos, jossa tuotetaan synteettistä metaania autojen polttoaineeksi.

Huikee idis, ajattelin kuunnellessani Audin projektipäällikkö Reinhard Ottenin esitelmää liikenteen roolista kiertotaloudessa Green Week 2014 -tapahtumassa Brysselissä kesäkuussa. Audi kertoi alkaneensa itse tuottaa synteettistä metaania, jota voi käyttää autojen polttoaineena.

Jäin oikein pohtimaan syitä siihen, että autonvalmistuksen ikoni on yhtäkkiä hypännyt uudelle toimialalle ja ryhtynyt itse valmistamaan polttoaineita. Toki tiedän, että Saksassa on ajoittain tuuli- ja aurinkosähkön ylituotantoa eikä sähköverkon varastointikapasiteetti riitä vastaanottamaan kaikkea tuotettua sähköä. Jotain hyötykäyttöähän sähkölle on varmaan syytä kehittää. Sähköllä voidaan tuottaa elektrolyysissä vetyä, ja jos vety ja hiilidioksidi yhdistetään, saadaan metaania.

Mitäs sitten metaanilla? Senhän voisi syöttää kaasuverkkoon, jossa kapasiteettia kuulemma riittää. Kaasuverkosta se voisi päätyä vaikka kaasuautojen tankkiin hiilidioksidivapaaksi polttoaineeksi. Eikä siitä aiheutuisi muuten hiukkaspäästöjäkään, joilla on mittavia haittavaikutuksia ihmisten terveyteen.

Aika hyvin taklattu kaksi isoa haastetta. Tämän lisäksi – tai ehkä jopa tärkeimpänä – perinteinen autoteollisuus on onnistunut laajentamaan bisnestään aivan uusille alueille: nyt yhtiö voi palvella asiakkaitaan tuottamalla myös menoveden myymiinsä kulkuvälineisiin.

Seuraavaksi mietin, toimisiko tämä toisinpäin. Voisikohan joku energiayhtiö alkaa tehdä autoja? Ovathan meillä Suomessa perinteiset metsäyhtiöt laajentaneet liiketoimintaansa jo energiabisnekseen, nyt myös liikennepolttoaineen tuottajiksi ja muistanko oikein, mainostiko joku jo jotain puukomposiittiautoakin?

Kaikkia hyviä ideoita ei silti todennäköisesti ole vielä keksitty. Kiertotalouden kentällä bisnesmahdollisuuksia varmasti löytyy avarakatseisille yrittäjille ja yrityksille vaikka millä mitalla. Toivottavasti tämä Audin esimerkki inspiroi ammattilaisia vaan kreaamaan lisää huikeita idiksii.

Outi Pakarinen

Outi Pakarinen työskentelee asiantuntijana Kohti Resurssiviisautta -hankkeessa Jyväskylässä. Koulutukseltaan filosofian tohtori, tutkinut mm. biometaanin ja -vedyn tuottamista jätteistä ja biomassasta.

 

Blogi on osa Resurssiviisaita yrityksiä maailmalla -sarjaa, joka kertoo uuden polven yrityskonsepteista, luonnonvaroja säästävistä ja päästöjä vähentävistä bisnesmalleista ja niiden oivaltavista markkinointikeinoista.

 

Hanke

Keski-Suomen biokaasu-ekosysteemi

Biokaasu on yksi hiilineutraalin kiertotalouden tarvitsema ratkaisu. Selvitimme Keski-Suomessa, millainen ekosysteemi biokaasun ympärille voidaan rakentaa maaseudun liikenteessä, energiassa ja teollisuudessa.

Julkaistu

Suosittelemme

Mistä on kyse?