Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 21.09.2018

Erilaisesta oppiminen – kompleksisen ajan tärkein taito?

Kompleksinen ja monitulkintainen maailma haastaa meitä kaikkia joka päivä oppimaan uutta. Koulutus on tärkeä tapa vauhdittaa oppimista, mutta maailmaa muuttava oppiminen tapahtuu ennen kaikkea vähittäin – työpaikoilla, arjessa, rajapinnoilla, kaikkialla missä erilaiset ihmiset kohtaavat.
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, julkisen sektorin johtaminen, Sitra
Marika Tammeaid suunnittelee ja toteuttaa Julkisen sektorin johtamisen avainaluetta. Hän kohdistaa huomionsa erityisesti siihen, kuinka yhteiskunnallisia uudistumisen haasteita muunnetaan laadukkaaksi, uusia oivalluksia tuottavaksi koulutukseksi. Hän haluaa juurruttaa julkishallintoon osallistuvan yhteistyön kulttuuria.

Arkinen oppimiskyky syntyy ennen kaikkea kyvystä haastaa sekä omia uskomuksia ja totuuksia että yhteisesti jaettuja yksinkertaistuksia ja vakiintuneita toimintatapoja. Silloin kun pääsemme itse määrittelemän oppimisen ja kehittämisen suuntaa, eteneminen on helpompaa, jopa nautinnollista.

Kun jokin erilainen ja yllättävä tapahtuma tai mielipide haastaa meille rakkaiden asioiden status quon, oppimiskykymme napsahtaa helposti off-tilaan. Emme osaa käsitellä toisesta näkökulmasta rakennettuja ratkaisuja, tulkintoja ja kehityskulkuja. Liian usein niiden tarjoama mahdollisuus oppimiseen ja näkökulmien avartumiseen jää käyttämättä. Asia joko liukuu ajattelussamme outouden kategoriaan tai siihen liittyvät rajoitteet ja ongelmat saavat pääroolin havainnoinnissamme.

Kyky oppia siitä mikä on lähtökohtaisesti toisenlaista ja kummallista, on kuitenkin monimuotoisessa maailmassamme keskeinen työn ja elämän taito. Sitä kautta syntyy uutta ajattelua, toimintaa ja uusia ratkaisuja pieniin ja isoihin haasteisiin. Taitona se pysyy kuitenkin ulottumattomissamme, jos itsepintaisesti hellimme yksinkertaisuuden ja rationaalisuuden ihannetta omassa ajattelussamme ja vannomme valmiiden mallien nimeen tavassamme rakentaa organisaatiota ja niiden arkea.

Niin mukava kuin hallinnan illuusiosta olisikin pitää kiinni, on tärkeää ymmärtää, että yhteiskunnat ja organisaatiot ovat eläviä organismeja, joissa dynaamisuus, moninaisuus ja kilpailevat selitysmallit jatkavat rinnakkaiseloaan ja muutokset syntyvät ylhäältä, alhaalta ja keskeltä.

Vaikuttumisen voima

Nopea reagointi, asioiden pikainen arvottaminen ja kategorisointi ovat oppimisen esteinä koko ajan läsnä arjessamme. Nämä välittömän tehokkuuden ja kapean tietokäsityksen alueelta nousevat toimintatavat sulkevat salaman nopeasti ulos erilaiset näkökulmat ja erilaisuudesta vaikuttumisen.

Mitä pidempään olemme saaneet rauhassa rakentaa omia ajattelumallejamme, sitä haastavampaa on kohdata asioita, jotka asettavat uskomuksemme uuteen valoon. Erilaisuudesta vaikuttuminen on kuitenkin välttämätöntä maailmassa, jonka kompleksit ilmiöt eivät mahdu mihinkään ajattelun tai järjestelmän hienoista laatikoistamme.

Kun olemme tekemisissä erilaisuuden kanssa, törmäämme usein myös arvo- ja identiteetti- muureihin, joiden ylittämiseen edes ajatuksellisesti ja edes hetkeksi saattaa olla iso tunnetason este. Johtaja voi kokea keskustelun itseohjautuvasta organisaatiosta uhaksi itselleen. Omaa pidemmälle kehitelty toimintamalli kirvoittaa helposti ”kyllä meilläkin tätä tehdään”-selityksiä. Ja sinänsä oppineelle akateemikolle voi olla mahdotonta nähdä, että vaikka pidämme demokratiaa tärkeänä arvona, voimme ottaa oppia toisenlaiseen yhteiskuntamalliin kehitetyistä ihmiskeskeisistä toimintatavoista, ja osoittaa niille ansaittua arvostusta.

Monimutkainen maailma on kaleidoskooppi, jossa meidän on oltava valmiita ruuvaamaan näkyviin myös todellisuuksia, jotka sekoittavat tututtuja ajattelutapojamme.

Rajoitteista mahdollistamiseen

Barbara Fredrickson on broaden and build -teoriassaan kuvannut hyvin myönteisten tunteiden merkitystä ihmisen oppimiselle ja toiminnalle. Negatiivisten tunteiden vallassa kuljemme kuin laput silmillä: havainnointimme ja ajattelumme on kapeampaa, ja kykymme oppia käsillä olevasta tilanteesta on rajallista. Myönteisen uteliaisuuden tunteiden vallassa pystymme oppimaan ja luomaan uutta haastavista ja sirpaleisistakin aineksista. Samalla myös psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset voimavaramme vahvistuvat ja toiminnan joustavuus lisääntyy.

Monimutkaisessa maailmassa usein esiin huudettu kriittisen ajattelun taito ei siis välttämättä vie asioita eteenpäin. Pelkkä kriittisyys kun ei edistä hyvää yhteistyötä, henkilökohtaista toimijuutta eikä auta tasapainoisen kokonaiskuvan muodostumista. Moninäkökulmainen tarkastelu sen sijaan auttaa sekä hahmottamaan että testaamaan eri vaihtoehtoja sekä niiden hyvä ja huonoja puolia.

Keskeinen kysymys onkin, miten luomme itse itsellemme ja omiin arkisiin ympyröihimme lisää kykyä tarttua hankaliinkin asioihin ja käsitellä erilaisten asioiden ja näkökulmien törmäyksiä uudistumista edistävällä tavalla. Johtamisessa se tarkoittaa ainakin positiivisten tunteiden merkityksen ymmärtämistä ihmisen toiminnan taustalla sekä aitoa kiinnostusta ihmisiin, heidän ajattelutapoihinsa ja todellisuuksiinsa. Se edellyttää myös kykyä lähestyä asioita enemmän ei-tietämisen positiosta, ja halua rakentaa yhteyttä ihmisten ja ihmisryhmien välille.

Kun otamme aikaa ja tilaa omien ja yhteisten ajatus- ja toimintamalliemme tarkastelulle myönteisen uteliaisuuden hengessä, niin myös erilaisuuden aiheuttama hämmennys voi jalostua uusiksi ratkaisuiksi, käytännöiksi ja lopulta viisaudeksi.

Mistä on kyse?